Ero sivun ”Hankkija” versioiden välillä

'''Hankkija Oy'''<ref>[http://www.agrimarket.fi/main.cfm?iA=2008938 Hankkija-Maatalous Oy muuttuu Hankkija Oy:ksi] Lehdistötiedotteet, Agrimarket</ref>on [[tanska]]laisen [[DLA-konserni]]n (60 %) ja [[Suomi|suomalaisen]] [[S-ryhmä|Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan]] (40 %) omistama [[maatalous]]alan yhtiö.<ref>[http://www.agrimarket.fi/main.cfm?iA=2004905 SOK myy 60 prosenttia Hankkija-Maataloudesta tanskalaiselle DLA-konsernille] Lehdistötiedotteet, Agrimarket</ref>

Hankkija perustettiin Suomen osuustoimintaväen ponnistelujen tuloksena tarkoituksenaan palvella [[maatalous|maataloutta]]. Tuolloin Suomen maataloustarvikkeiden kauppaa harjoittivat pelkästään yksityiskauppiaat, joiden menettelytavoissa ja taidoissa yleisesti havaittiin olevan parantamisen varaa. Maatalouskaupan haasteita olivat kauppa velaksi ja laatukysymykset. Erityisen ongelmalliseksi koettiin siemenviljan kauppa, jossa laatuseikat nousivat pinnalle. Maanviljelijät liittyivät yhteen ja harjoittivat yhteisostoja [[maamiesseura|maamiesseurojen]], [[osuuskassa|osuuskassojen]] sekä [[meijeri|meijereiden]] kautta. Mallina yhteistoiminnasta oli hankittu ulkomailta lähinnä osuustoiminta-aatteen harjoittajien piiristä.

Pellervon Välitysliikkeen toimialaan kuuluivat muun muassa [[vehnä]]nleseet, rehu[[vehnä]]jauhot, muut [[väkirehu]]t, [[kainiitti]], [[tuomaskuona]], [[luujauho]], [[chilensalpietari]], muut [[keinolannoite|keinolannoitteet]], [[siemenvilja]], [[heinänsiemen|heinänsiemenet]], [[olki|oljet]], [[peruna]]t, meijeritarpeet, jauhot, suolat, [[lamppuöljy]], [[työkalu]]t, [[rauta]], [[naula]]t ja [[hevosenkenkä|hevosenkengät]]. Pellervon Välitysliike oli aloittanut toimintansa marraskuussa 1901 ja sen johtajaksi oli valittu [[Pääskylahden maanviljelyskoulu]]n johtaja [[Benjamin Alfthan]].

Uudellamaalla ruotsinkieliset suurviljelijät olivat perustaneet maatalouden hankintojaan varten ''Suomenmaan kulutusyhdistys [[Labor]]in'' jo 1897, jonka sääntöjä olisi pitänyt muuttaa [[kansanvaltainen|kansanvaltaisemmiksi]], jotta se olisi soveltunut suomenkielisten maanviljelijöiden tarpeisiin.

Niin kuin Pellervon Välitysliikkeenkin, myös Keskusosuusliike Hankkijan johtajaksi tuli [[Benjamin Alfthan]], jota avusti kassanhoitaja Emmi Jaeckel. Hankkijan konttori tuli Nikolain­katu 13:een, joka muuttui Suomen itsenäistyttyä [[Snellmaninkatu|Snellmanin­kaduksi]]. Hankkijan ensimmäinen varasto tuli [[Malmi (Helsinki)|Malmille]] Helsinkiin, jonka lisäksi perustettiin kuusi sitä pienempää aluevarastoa eri puolille Suomea. Vuonna 1919 Hankkija osti [[Sergei Nikolajeff|Nikolajeffin]] veljesten vuonna 1913 rakennetun talon, joka edelleen tunnetaan [[Hankkijan talo]]na, ja siirsi pääkonttorinsa vuokra­tiloista [[Esplanadi]]n varrelta tähän [[Salomonkatu|Salomon­kadun]] varrella sijaitaevaansijaitsevaan rakennukseen.

Hankkijan ydin oli Pellervon Välitysliikkeenä alkanut [[Maatalous-Hankkija]], mutta se tarvitsi pian rinnalleen myös [[Teknillinen Hankkija|Teknillisen Hankkijan]], joka vastasi Suomen maatalouden varustamisesta meijerein laitemyyntinä ja laiteasennuksina ulkomailta tuodulla tekniikalla. Yhdessä [[Pellervo-Seura]]n kanssa Hankkija pystytti [[Kuopion maatalousnäyttely]]un 1906 mallimeijerin, joka tavallaan oli Teknillisen Hankkijan alku. 1916 Hankkija perusti sähköosaston 1916.

Hankkijan jäsenmäärä ei lisääntynyt nopeasti eikä osuuspääoma. 1908 huomattiin, että Hankkijan toimintaan nähden sen oma pääoma oli vähäinen. Tämän ongelman poistamiseksi perustettiin [[rahoitusyhtiö]] [[Osakeyhtiö Pääomanhankkija]], jonka osakepääoma, 50 000 markkaa, lainattiin Keskusosuusliike Hankkijalle. Järjestely purettiin vasta 1941. 1908 Helsingistä lähtöisin oleva Hankkija perusti sivu- ja aluekonttorit [[Pietari (kaupunki)|Pietariin]] 1908, jossa se toimi vuoteen 1918, Kuopioon ja [[Viipuri]]in.

Vaikka Hankkija alkoi siemenkaupalla, sen laadun takaamisella, jo vuoteen 1910 mennessä sen suurimmat tuoteryhmät olivat lannoitteet ja [[väkirehu]]t. Lannoitteista ja väkirehuista kertyi noin 60% koko myynnistä. Ensimmäisen maailmansodan alkuun mennessä myynti kaksinkertaistui ja myynnin jakauma tasapuolistui.

Hankkija oli harjoittanut autokauppaa jo 1920-luvulla, jolloin sillä oli ollut [[Chevrolet]]in yksinmyyntiedustus. Tästä luovuttiin kuitenkin pian, koska oman huoltoverkoston rakentaminen osoittautui liian kalliiksi. Toisen maailmansodan jälkeen Hankkija toi maahan [[Tšekkoslovakia|tšekkiläisiä]] raskaita [[Tatra (auto)|Tatra]]- ja Praga-kuorma-autoja sekä 1960-luvulla saksalaisia Krupp-kuorma-autoja. <ref> Martti Häikiö: ''Satoa ja katoa Hankkijan saralla'', s. 90. Helsinki: Kirjayhtymä, 1997. </ref>

Kun italialainen autovalmistaja [[Fiat]] halusi 1960-luvun alussa vaihtaa maahantuojaansa Suomessa, merkin edustus siirtyi neuvottelujen jälkeen Hankkijalle vuonna 1962. Hankkijan tytäryhtiöksi Fiat-henkilö-, paketti-, linja- ja kuorma-autojen maahantuontia varten perustettiin Autonovo Oy. <ref> Häikiö 1997, s. 90–91. </ref> Samana vuonna toteutetun henkilöautojen tuontisäännöstelyn purkamisen ansiosta Fiat nousi nopeasti yhdeksi Suomen eniten myydyistä henkilöautomerkeistä. Rekisteröityjen Fiat-henkilöautojen määrä kasvoi Suomessa 1960-luvun aikana yli kymmenkertaiseksi, noin 4&nbsp;200 autosta lähes 48&nbsp;000 autoon. Myydyimmät mallit olivat pikkuautot [[Fiat 600]] ja [[Fiat 850|850]]. <ref> Olli J. Ojanen: ''Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla'', s. 61–64. Helsinki: Alfamer Oy, 2002. </ref> Merkin menestys jatkui 1970-luvulla ja vuoden 1979 lopussa Fiat-henkilöautot muodostivat kymmenesosan koko Suomen rekisteröidyistä henkilöautoista noin 117&nbsp;000 kappaleella. Vuosikymmenen eniten myyty malli oli [[Fiat 127]]. <ref> Timo Laitinen: ''Auto 70-luvulla'', s. 71. Helsinki: Alfamer Oy, 2008. </ref> Vuonna 1988 Autonovo Oy aloitti [[Lancia]]-henkilöautojen maahantuonnin ja samalla Fiat-henkilöautojen maahantuonti siirtyi Oy [[Veho]] Ab:lle. <ref> Heikki Laurell (toim.): ''Suomen henkilöautot 1988,'' s. 119 ja 309. Helsinki: Kustannus Oy Autotekniikka, 1988. </ref>

Hankkija toimi [[Pellervo-seura]]n piirissä yhteistyössä [[SOK|Suomen Osuuskauppaan]] kuuluvien osuuskauppojen kanssa. Hankkijaan liittyi alusta pitäen mukaan [[meijeri|osuusmeijereitä]], vaikka osuusmeijereiden oma keskusliike [[Valio]] oli aloittanut miltei yhtäaikaa Hankkijan kanssa. Hankkijalta meijerit hankkivat meijerikoneistoja. Usean keskusliikkeen välisen työnjaon epäselvyys oli ongelma. Alunperin SOK:n tehtävänä oli asutuskeskuksien [[Kulutus|kuluttajaväestön]] tarpeiden tyydyttäminen, ja Hankkija keskittyisi maatalouskoneiden ja -tarvikkeiden, [[lannoite|lannoitteiden]], [[väkirehu]]jen ja siementen kauppaan. [[1960-luku|1960-luvun]] lopulla kuitenkin erimielisyydet kärjistyivät niin, että Hankkija joutui luomaan oman kenttämyyntiverkostonsa kilpailemaan osuuskauppojen kanssa. Tästä lähtien kuntien ja kylien osuuskaupat leimautuivat pääyhteistyösuuntansa mukaan hankkijalaisiin ja SOK:laisiin.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Kokko, Marja | Nimeke = Kyliltä keskuksiin – Eteläpohjalaisista osuuskaupoista alueosuuskaupaksi, Eepee 1903–2003| Vuosi = 2003| Luku = | Sivu = 127–128| Selite =| Julkaisupaikka =Jyväskylä | Julkaisija =Gummeruksen kirjapaino | Tunniste =ISBN 952-91-6221-9}}</ref>

Hankkijan ja SOK:n välirikko kärjistuikärjistyi 1968, jolloin jotkut osuuskaupat lakkasivat jakelamastajakelemasta Hankkijan tuotteita sen itsensä rinnalla. Varmistaakseen yhteytensä Hankkijaan, maanviljelijät joutuivat perustamaan maatalousosuuskuntien Keskusosuusliike Hankkijaan. Turun maatalousosuuskunta perustettiin 16. tammikuussa 1970. 1971 vuoden lopussa niitä oli jo 74 ja 1984 lopussa 163. Maatalousosuuskuntien jäsenmäärä ylitti 75 000 henkilöjäsentä yhteensä. Tätä vaihetta on sanottu ''Hankkijan talvisodaksi''.

Hankkija toimi monella alalla, minkä vuoksi se otti iskulauseekseen ''Hankkija on monessa mukana''. Merkittävän osan Hankkijan toimintaa muodosti [[Maatalous-Hankkija]]n lisäksi [[Hankkijan rehuteollisuus]] sekä [[Kone-Hankkija]]n [[traktori|traktoreiden]], [[puimuri|puimureiden]] sekä traktoreiden työkoneiden kuin myös maataloudesta irrallaan oleva [[Teknillinen Hankkija]], joka suoritti rakennusurakoihin, myös vientirakennusurakoihin [[sähkötekniikka|sähköteknisiä]] asennuspalveluita ja maahantoi esimerkiksi kuluttajille myytyjä [[nauhuri|radionauhureita]]. Traktoreista Hankkijan tunnetuimpia edustamia tavaramerkkejä olivat [[Massey-Ferguson]] ja myöhemmin [[Volvo BM Valmet]]. Sitä varten se hankki ensin [[Tammisto]]n tilan [[Helsingin pitäjä]]stä, myöhemmin [[Anttilan koetila]]n [[Tuusula]]sta. Vuosikymmenten kuluessa Hankkijan kiinteä omaisuus kasvoi merkittäväksi.

Vuonna [[1985]] Hankkija osti [[Rakennusliike Puolimatka]]n [[Armas Puolimatka]]n perheeltä.<ref name = NCC >{{Verkkoviite | Osoite = http://www.ncc.fi/tietoa_nccsta/ncc_suomessa/historia/ | Nimeke = NCC : Historia| Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisija = NCC| Viitattu = 28.4.2012 }}</ref> Kauppa mahdollisti Hankkijan itsenäisyyden useiksi vuosiksi, mutta käytännön liiketoiminta sopeutui kuitenkin liian hitaasti yhteiskunnan muutosten yleisesti liike-elämälle asettamiin vaatimuksiin. Hankkijan organisaatio osoittautui taloudellisesti kestämättömäksi. Novera-nimiseksi muuttunut Hankkija ajautui lopulta [[konkurssi]]in vuonna [[1992]],<ref name = NCC /> jolloin syvä taloudellinen [[Suomen 1990-luvun alun lama|lama]] kaatoi muitakin suomalaisia kotimarkkinoilla toimivia suuryrityksiä.

*Taavi Arola, 1919–1947 <ref> Martti Häikiö: ''Satoa ja katoa Hankkijan saralla'', s. 378.</ref>

*Eino Tuomola, 1961-1970 <ref>http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=975</ref>

*Jorma Järvi, 1971-1986 <ref>http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=1416</ref>

* {{Kirjaviite | Tekijä = [[Vilho Annala]]| Nimeke = Osuustoiminta maataloutemme kohottojanakohottajana| Vuosi = 1955| Luku = Hankkija 1905-55| Sivu = | Selite = Kirja| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Tunniste = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 31.1.2014 | Kieli = }}