Ero sivun ”Francis-turbiini” versioiden välillä

 

==Muunnokset==

 

Francis-turbiinit olivat Suomessa hyvin yleisiä pienten myllyjen ja sahojen voimanlähteinä. Niiden käytön kultakausi ajoittuu 1890-luvun ja 1930-luvun väliseen ajanjaksoon, jolloin pieniä vesilaitoksia rakennettiin ja vanhoja muutettiin turbiini-käyttöisiksi. Francis-turbiineja asennettiin vielä 1940-luvulla kyseisiin laitoksiin. Yleisimmin turbiini sijoitettiin joko puisen tai betonisen turbiini-säiliön/kammion pohjalle niin, että imuputki kulki pohjan läpi alaveden puolelle. Joissakin tapauksissa turbiineja oli saman kammion pohjalla useita. Turbiinin pystyakseli nousi veden yläpuolelle ja päättyi yleensä kulmavaihteeseen. Pystyakseli oli yleensä laakeroitu yläpäästään painelaakerilla (liukulaakeri) ja alapäästään vesivoidellulla puulaakerilla (esim ebenholtz) tai valkometallilaakerilla. Kulmavaihteen turbiinista tulevassa pystyakselissa oli suuri valurautainen kartiohammaspyörä minkä irtohampaat valmistettiin yleisimmin koivusta tai tammesta. Kulmavaihteen vaaka-akselin (yleensä valta-akseli) päässä oli vastaava mutta pienempi valurautainen kartiohammaspyörä. Vesi johdettiin turbiinikammioon patolaitteista yleisimmin puista/betonista ränniä pitkin, joissakin tapauksissa jopa useiden kymmenien metrien päähän. Vaakaakseliset turbiinit asennettiin vastaavalla tavalla turbiinisäiliön pohjalle. Niiden vaakaakseli kulki suoraan turbiinisäiliön seinän läpi ulkopuolelle. Turbiinikammion seinässä oli vesitiivis läpivienti akselia varten ja akselin päässä oli suoraan kiinnioleva hihnapyörä. Tällöin energiaahukkaavia ja äänekkäitä kulmavaihteita ei tarvittu.