Ero sivun ”Siniset vaunut” versioiden välillä

Sinisten vaunujen alkutaival oli kivikkoinen, sillä niitä piinasivat alusta asti vakavanlaatuiset ongelmat. Saksasta tuoduissa vaunuissa oli alunperin paineilmakäyttöiset päätyovet, jotka ottivat käyttövoimansa jarrujohdosta. Ilmanpaineen laskusta seurasi jarruongelmia, joiden vuoksi ovet päätettiin muuttaa täysin käsikäyttöisiksi. Lämmityksessä esiintyi alusta alkaen häiriöitä. Kattilalaitoksen öljypoltin oli suoraan akuston 24 voltin tasajännitteellä toiminut erikoismalli, joka vaati paljon huoltoa ollen herkkä vikaantumaan. Polttimen virransyötössä oli häiriöitä, sillä virranlähteenä toimineiden akkujen sijoittelu oli vääränlainen: ne oli sijoitettu vaunun alle peltilaatikkoon, jonka vuoksi niiden huolto etenkin talviaikaan oli puutteellista. Nesteet pääsivät kuivumaan, joka johti varaustason laskuun. Lisäksi vetoa aiheuttaneen ilmalämmityksen tuloimapuhallin jäätyi herkästi, mikä johti lämmitystehon heikkenemiseen. Loistelamppujen ja akuston välissä oli pyörivällä elohopeakytkimellä toteutettu [[vaihtosuuntaaja]], joka Suomen ankarissa talvissa lakkasi toimimasta pakkasen ollessa tarpeeksi kireä. Näin ollen vaunujen valaistus ja lämmitys saattoivat lakata toimimasta kesken matkan, ollen arkinen ilmiö talvisin. Ongelmien varalta makuuvaunuihin asennettiin kaksoispesäkattilat, joissa voitiin polttaa kiinteää polttoainetta öljypolttimen ollessa epäkunnossa.

 

 

Vanhoihissa saksalaismallisissa vaunuissa (sekä Saksassa että Suomessa valmistettuihin) tehtiin myös akuston muutostyö uudelleensuunniteltujen vaunujen kaltaisiksi vuosina 1976-1983, ja vuodesta 1985 alkaen vaihtovirtakäyttöiset öljypolttimet vaihtosuuntaajineen asennettiin näihinkin vaunuihin tasavirtapolttimien tilalle. Valaistuksen elohopeatoiminen keskusvaihtosuuntaaja vaihdettiin varmatoimisempaan, transistorikäyttöiseen malliin. Ongelmat alkoivat olla historiaa.