Avaa päävalikko

Muutokset

1 merkki lisätty ,  5 vuotta sitten
p
kv
Lahden itäpuolella tietä on parannettu moottoriliikennetieksi ensin vuonna 1985 Nastolaan ja myöhemmin vuonna 1998 Uudenkylän liittymään asti. Kymenlaakson puolella Iitissä tietä oikaistiin Siperianmäen kohdalla 1990-luvun puolivälissä ja samalla mäkeen rakennettiin ohituskaista. Vuonna 2007 tietä parannettiin Iitissä mm. parantamalla liittymiä ja rakentamalla tievalaistusta sekä kevyen liikenteen väyliä.
 
Vuonna [[1996]] käyttöönotetussakäyttöön otetussa tienumerointiuudistuksessa Rauman ja Tampereen välinen osuus numeroitiin valtatieksi 12. Tällöin numero 41 jäi [[Aura]]n ja Huittisten väliselle tielle ja numero 42 poistui käytöstä.
 
Uusi yhteys [[Rauma]]n satamaan valtatiellä 12 valmistui vuonna [[2008]]. Tätä ennen satamaliikenne kulki katuverkossa.<ref name="tiehallinto_vt12rauma">{{verkkoviite| Osoite=http://www.tiehallinto.fi/servlet/page?_pageid=70&_dad=julia&_schema=PORTAL30&menu=8770&_pageid=71&kieli=fi&linkki=15889&julkaisu=5804| Nimeke=Vt 12 Rauman satamayhteys| Julkaisija=Tiehallinto| Ajankohta=3.7.2008 | Viitattu = 21.7.2008 }}</ref>
===Tampere===
[[Kuva:Nasinneula nakyma 1.jpg|thumb|left|250px|Valtatie 12 on [[Näsinneula]]sta otetussa kuvassa etualalla]]
[[Tampere]]en keskustan tuntumassa oleva [[Lielahti|Lielahden]] ja [[Naistenlahti|Naistenlahden]] välinen tieosuus on nykyisin Suomen vilkasliikenteisin yleinen tie pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ja tie ruuhkautuu säännöllisesti työmatkaliikenteen aikana. Tietä on suunniteltu parannettavaksi kuusikaistaiseksi, joukkoliikennekaistoilla varustetuksi tieksi, josta käytetään myös nimitystä ''Tampereen rantaväylä''. Hankkeeseen sisältyy nykyisten tasoliittymien korvaaminen kahdella eritasoliittymällä sekä 2,3 kilometrin pituinen tunneli Santalahden ja Naistenlahden välille. Hankkeen kustannusarvio on noin 180 miljoonaa euroa ja hankkeen hintakatto on 185 miljoonaa euroa, josta Tampereen kaupungin osuus on 67% ja Liikenneviraston 33%.<ref name="tiehallinto_vt12tampere">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tiehallinto.fi/pls/wwwedit/docs/13836.PDF | Nimeke = Vt 12 Tampereen Rantaväylä. Hankekortti | Tekijä = | Tiedostomuoto = PDF | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 30.9.2006 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Tiehallinto | Viitattu = 6.8.2007 | Kieli = fi}}</ref> Liikennevirasto on hyväksynyt hankkeen yleissuunnitelman kesäkuussa 2011, ja tiesuunnitelman on määrä valmistua vuoden 2011 aikana.<ref name="tampere_vt12_rantavayla">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.tampere.fi/liikennejakadut/projektit/rantavaylantunneli.html | Nimeke = Rantaväylän (vt 12) kehittäminen | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 4.7.2011 | Julkaisupaikka = Tampere | Julkaisija = Tampereen kaupunki | Viitattu = 19.7.2011 | Kieli = }}</ref> Tampereen kaupunki päätti toukokuussa 2012 hyväksyvänsä tunnelin rakennuksen. Hanke jatkuu valitusten ratkaisemisella ja totetusssuunnitelmantoteutussuunnitelman luomisella. Rakentamisen on määrä alkaa syksyllä 2013 ja valmistua vuosina 2017-2018.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite%2FAMLayout&cid=1194750315366&p=1194626958999&pagename=KALWrapper | Nimeke = Rantaväylän tunnelin allianssisopimus allekirjoitettiin | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = Aamulehti | Ajankohta = 27.6.2012 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Aamulehti | Viitattu = 8.8.2012 | Kieli = fi}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=KAL_newssite%2FAMLayout&cid=1194742906079&p=1194626958999&pagename=KALWrapper | Nimeke = Nyt se on päätetty: Tunneli tulee äänin 37-30 | Tekijä = | Selite = | Julkaisu = Aamulehti | Ajankohta = 14.5.2012 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Aamulehti | Viitattu = 8.8.2012 | Kieli = fi}}</ref>
 
Teiskontietä eli valtatietä 12 on alustavasti suunniteltu parannettavaksi välillä Kekkosentien eritasoliittymä–Lääkärinkatu. Tie on tarkoitus leventää kuusikaistaiseksi ja risteyksiä parantaa. Hanke on suunniteltu toteutettavaksi lähivuosina. Kuntokadun liittymä on suunniteltu rakennettavaksi eritasoliittymäksi vuoteen [[2020]] mennessä.<ref name="tiehallinto_teiskontie">{{Verkkoviite | Osoite = http://193.111.93.11/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epjshowa.htm?4.10.2006%2015:11:48 | Nimeke = Valtatie 12, Teiskontien ideasuunnitelma välillä Hervannan valtaväylä–Lääkärinkatu | Tekijä = | Tiedostomuoto = PDF | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 2006 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Tiehallinto, Tampereen kaupunki | Viitattu = 14.10.2007 | Kieli = }}</ref>
[[Tiehallinto]] onkin suunnitellut niin sanotun [[Lahden eteläinen kehätie|Launeen tie]]n rakentamista Lahden keskustan eteläpuolitse. Tie rakennettaisiin nykyisen Hollolan ohittavan moottoriliikennetien jatkeeksi. Tie alkaisi Hollolan [[Soramäki|Soramäestä]] [[kantatie 54|kantatien 54]] risteyksen tuntumasta ja kulkisi 2+2-kaistaisena valtatielle 4. Tien itäpään linjauksesta on kiistelty vuosikymmeniä. Hankkeen suunnittelu on kesken, eikä sille toistaiseksi ole rahoitusta.<ref name="tiehallinto_vt12lahti">{{verkkoviite| Osoite=http://alk.tiehallinto.fi/vt12/| Nimeke=Lahden eteläinen kehätie | Julkaisija=Tiehallinto| Ajankohta=15.6.2005 | Viitattu=25.6.2007 }}</ref>
 
Suunnitelmissa on myös nykyisen Kukonkoivusta Soramäkeen kulkevan moottoriliikennetien parantaminen nelikaistaiseksi. Kukonkoivun eritasoliittymää moottoriliikennetien länsipäässä on täydennetty uusilla rampeilla syksyllä 2009 Kukonkoivun teollisuusaluuenteollisuusalueen kasvavan liikenteen takia.<ref name="tiehallinto_vt10_12" />
 
===Lahti–Kouvola===
7 433

muokkausta