Ero sivun ”Albinismi” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 7:
 
== Albiino ==
[[Tiedosto:Albino ball python.png|thumb|Albiino ([[ksantismi|ksantistinen]]) [[pyton]]käärme.]]
[[Tiedosto:NemesisChalm19Feb06Z9horses3 edit.jpg|thumb|Albinistinen (ei albiino) [[valkovoikko]] hevonen. Valkovoikoilla hevosilla muodostuu hieman melaniinia, vaikka väritys onkin melkein puhtaanvalkoinen.]]
Albinismi viittaa kaikkiin tyrosinaasipuutoksen aiheuttamiin melaniinpigmentin vajallisuustiloihin, joista termi albiino viittaa teknisesti täydelliseen, käytännössä myös miltei täydelliseen melaniinittomuuteen.
 
Albiinot eläimet eivät aina ole täysin valkoisia: esimerkiksi matelijoilla, linnuilla ja kaloilla esiintyy myös muita kuin melaniinipigmenttejä, joten albiino matelija voi olla väriltään esimerkiksi kirkkaankeltainen. Albiinoiksi kutsutaan myös virheellisesti sekä osittain melaniinia muodostavia (albinistisia), melaniinin lisäksi mitään muuta pigmenttiä tuottamattomia esimerkiksi lintuja ja kaloja, että muutoin valkoisia, normaalisti melaniinia muodostavia (esimerkiksi [[leukismi|leukistisia]]) eläimiä.
--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)albiino nekeri--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)--[[Toiminnot:Muokkaukset/85.131.80.94|85.131.80.94]] 22. huhtikuuta 2014 kello 13.05 (EEST)