Ero sivun ”Charles Stewart Parnell” versioiden välillä

Parnell liittyi [[Isaac Butt]]in vuonna 1870 perustamaan [[Home Rule League]] -puolueeseen, joka kamppaili Irlannin itsehallinnon puolesta ja onnistui sosiaalisesta konservatiivisuudestaan huolimatta vetoamaan pääosaan Irlannin äänestäjäkunnasta. Puolue sai vuoden 1874 vaaleissa 56 edustajaa Lontoon parlamenttiin.<ref name="brit" /> Parnell valittiin parlamenttiin ensi kerran huhtikuusahuhtikuussa 1875 [[Meath]]ista. Hänen esiintymistaitonsa ja poliittinen lahjakkuutensa tulivat nopeasti ilmi. Buttin yritykset vedota parlamentin enemmistöön olivat hänen mielestään tehottomia, joten vuodesta 1877 alkaen hän omaksui yhdessä Joseph Biggarin kanssa uuden taktiikan: he ryhtyivät systemaattisella [[Jarrutuskeskustelu|jarrutuksella]] häiritsemään tärkeiden lakiesitysten käsittelyä vetääkseen huomion Irlannin kysymykseen. Parnell valittiin syyskuussa 1877 Home Rule Confederation of Great Britain -järjestön puheenjohtajaksi ja hänestä oli näin tullut vain 31-vuotiaana Irlannin näkyvin poliitikko.<ref name="brit" /><ref name="NFB" /> Hän käytännössä syrjäytti Buttin home rule -puolueen parlamenttiryhmän johdosta vuonna 1878. Buttin kuoltua seuraavana keväänä Parnellin katsottiin olevan puolueen kiistaton johtaja. Virallisesti hänet valittiin parlamenttiryhmän johtoon vasta huhtikuussa 1880. Tuon vuoden vaaleissa hänet valittiin parlamenttiin kolmesta eri vaalipiiristä, joista hän asettui edustamaan [[Cork]]ia.<ref name="NFB" />

Parnell suostui ryhtymään myös [[Michael Davitt]]in vuonna 1879 perustaman Irlannin maaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, vaikka monet hänen puolueessaan kauhistelivat maaliiton harjoittamaa suurmaanomistajien vastaista agitaatiota.<ref name="brit" /> Irlannissa tapahtui niin sanottu ”uusi suunnanmuutos” (''new departure''), kun nationalistit yhdistivät [[Feeniläisyys|feeniläisten]] vallankumouksellisuuden ja Parnellin linjan, johon kuului toisaalta maakysymystä koskenut agitaatio ja toisaalta jarrutuspolitiikka parlamentissa.<ref name="brit" /><ref name="NFB" /> Sen sijaan Parnell ei hyväksynyt ajatusta, että Irlannin edustajat vetäytyisivät parlamentista painostustoimenpiteenä.<ref name="brit" /> Talvella 1879–1880 [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] tekemällään suurella kiertomatkalla Parnell varmisti myös [[Amerikanirlantilaiset|amerikanirlantilaisten]] tuen itselleen. Häneen vittattiinviitattiin jo nimellä ”Irlannin kruunaamaton kuningas”.<ref name="NFB" />

Gladstonen hallitus oli riippuvainen irlantilaisten tuesta, ja lupasi siksi säätää lain Irlannin itsehallinnosta. Hallitus antoi ensimmäisen home rule -lakiesityksen huhtikuussa 1886, ja Parnell sitoutui tukemaan sitä. Esitys kuitenkin ajoi Englannin liberaalit sisäiseen hajaannukseen ja parlamentin alahuone hylkäsi lakiesityksen kesäkuussa selvällä enemmistöllä. Seuraavana vuonna pääministeriksi palasi Irlannin itsehallintoa vastustanut konservatiivi [[Robert Salisbury]]. Parnell vetäytyi osin syrjään politiikasta sekä terveyssyistä että asemansa hankaloitumisen vuoksi. Irlantilainen puolue liittoutui nyt oppostiojohtajaoppositiojohtaja Gladstonen kanssa, ja joutui siksi luopumaan aiemmasta jarrutustaktiikastaan. Parnell pysyi myöskin sivussa [[William O’Brien]]in Irlannissa vuonna 1886 Irlannissa käynnistämästä uudesta kansaliikkeestä (''plan of campaign''), jossa maanvuokraajia kehotettiin maksamaan vain itse kohtuulliseksi katsomansa vuokrasumma.<ref name="brit" /><ref name="NFB" /><ref name="ABC" />

Parnellin poliittinen ura romuttui hänen yksityiselämäänsä koskeneen kiusallisen skandaalin seurauksena. Hänellä oli vuodesta 1880 alkaen ollut suhde edellämainitun puoluetoverinsa William O’Shean vaimoon Katharineen. Vuonna 1886 hän oli joutunut hyväksymään O’Shean asettumisen home rule -puolueen ehdokkaaksi [[Galway]]n täytevaaleissa, vaikka O’Shea ei suostunut sitoutumaan puolueen linjaan. Salainen suhde tuli ilmi, kun kapteeni O’Shea jätti jouluaattona 1889 avioerohakemuksen, jonka perusteeksi hän ilmoitti vaimonsa uskottomuuden Parnellin kanssa. Vaikka puolueen sisäpiiri oli tiennyt suhteesta, se tuli yllätyksenä suurelle yleisölle. Monet arvelivat O’Shean avioerojutun olevan home rulen vastustajien poliittinen salajuoni. Tämä ei ollutkaan mahdotonta, sillä O’Shean tiedettiin olevan [[Joseph Chamberlain]]in liittolainen, jonka kanssa Parnell oli aiemmin torjunut poliittisen yhteistyön. Katharine O’Shea ei kiistänyt oikeudessa uskottomusuväitettäuskottomuusväitettä, ja avioero myönnettiin 17. marraskuuta 1890.<ref name="brit" />

Jyrkät feeniläiset tukivat edelleen Parnellia, mutta katolinen kirkko kääntyi nyt avoimesti häntä vastaan. Hänen avioliittonsa Katharine O’Shean kanssa kesäkuuussakesäkuussa 1891 pahensi tilannetta. Parnell läheni vallankumouksellisia ja vieroitti samalla itsensä aiemman kannattajakuntansa pääosasta. Vuonna 1891 käytiin useita täytevaaleihin liittyneitä katkeria vaalikampanjoita, jotka päättyivät Parnellin tukijoiden tappioihin. Parnellin kampanjointi keskeytyi, kun hän yllättäen kuoli vaimonsa kotona Brightonissa lokakuussa 1891. Hänet haudattiin näyttävin menoin [[Glasnevinin hautausmaa]]lle Dubliniin.<ref name="brit" /><ref name="NFB" /> Parnellin kannattajat eli niin sanotut parnelliitit jatkoivat hänen kuoltuaankiinkuoltuaankin toimintaa omana puolueenaan. Irlantilaisen puolueen hajaannus jatkui vuoteen 1900, jolloin eri ryhmät saivat sovittua yhdistymisestä.<ref name="NFB" />