Ero sivun ”Motora” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
MSi (keskustelu | muokkaukset)
ajantasaistusta
Rivi 49:
 
=== Pelmakat ===
Motoran Pelmakoissa tanssii yli 16-20 vuotiaita nuoria.
 
Pelmakat harjoittelevat kaksi kertaa viikossa, yhteensä kolmeneljä tuntia. Tämä sekaryhmä on jo pitkällä kansantanssin perusteiden hallinnassa, ja haasteena onkin laajentaa tanssimisen ilmaisua ja eri tyylilajien hallintaa. Pelmakoiden ohjelmat ovat jo teknisesti vaativia. Mukana pysyminen edellyttää sitoutumista ryhmään. Pelmakat esiintyvät Motoran omien tilaisuuksien lisäksi omilla keikoilla sekä osallistuvat aktiivisesti valtakunnallisiin kansantanssitapahtumiin. Ryhmä on tehnyt myös kaksi matkaa ulkomaille. Ryhmä on luokiteltu vuonna 2004, 2006 ja 2010 hopeasarjaan ja vuonna 2008 kultasarjaan Kalevan Nuorten Liiton valtakunnallisissa kansantanssiluokitteluissa Tampereella. Lisäksi ryhmä on luokiteltu Aikuisten kansantanssiluokitteluissa valiosarjaan.
 
== Lähteet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Motora