Ero sivun ”Brahma” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
 
Artikkelissa on selkeästi kirjoittajan omia näkemyksiä brahman käsitetystä mahtavuudesta, sillä nyky hindulaisuus ymmärtää, että Brahman ei voi olla voimakkain olemassa olon ympärillä, sillä todellisen olemassa olon antaakseen, täytyy brahmanin luovuttaa myös suurin valta, ja osa ymmärryksestään ympäröivään todellisuuteen. Täten brahman kaikkeus toistuu kaikessa, myös shivan ja vishnun kasvoilla, kahdella muulla balansoittavalla tekijällä. Mikäli Vishu ja Shiva olisivat osa brahmaa brahmalle, ei brahma voisi kokea itseään. Brahman pitää rajoittaa itseään ja antaa voimiaan ulkoistettavaksi jotta se voi kokea itseään. Tämän takia vaikka brahma alunperin onkin luonut kaiken ja käsitetään mahtavimpana jumaluutena, niin varsinkin meille, kokijoille (jotka myös ilmennämme brahmaa sekä muita jumaluuksia) se ei voi koskaan olla niin, sillä suurin valta eittämättä kuuluu sille, joka pystyy pitämään pois sen mitä ei haluta kokemukseen, joka myös mahdollistaa kokemuksen. Ihan loogisesti katsottuna varsinkin subjektiivisesta näkökulmasta katsoisin ehdottomasti Shivan olevan kokemuksen kannalta kaikkein vahvin jumaluus. Ja jotta kokemus todella voi alkaa, sen täytyy alkaa kokonaisvaltaisesta unhoituksesta, jonka jälkeen jokaisessa entiteetissä ilmenee ymmärrys eri kulmista, eikä kenenkään välttämättä edes tarvitse tietää todellista alkua.
 
{{Lähteetön|}}
Rivi 32 ⟶ 31:
Brahman kunniaksi Intiassa järjestetään myös useita suosittuja juhlia. Useimmat näistä tilaisuuksista ovat sidottuja paikallisten Brahman temppeleiden yhteyteen. Brahman inkarnaatioita odotetaan tulevaksi kuten monissa muissakin uskoissa odotetaan pelastajan saapumista.
 
 
Toisen asiaa hieman tutkineen näkemyksiä kyseisestä aiheesta:
 
Artikkelissa on selkeästi kirjoittajan omia näkemyksiä brahman käsitetystä mahtavuudesta, sillä nyky hindulaisuus ymmärtää, että Brahman ei voi olla voimakkain olemassa olon ympärillä, sillä todellisen olemassa olon antaakseen, täytyy brahmanin luovuttaa myös suurin valta, ja osa ymmärryksestään ympäröivään todellisuuteen. Täten brahman kaikkeus toistuu kaikessa, myös shivan ja vishnun kasvoilla, kahdella muulla balansoittavalla tekijällä. Mikäli Vishu ja Shiva olisivat osa brahmaa brahmalle, ei brahma voisi kokea itseään. Brahman pitää rajoittaa itseään ja antaa voimiaan ulkoistettavaksi jotta se voi kokea itseään. Tämän takia vaikka brahma alunperin onkin luonut kaiken ja käsitetään mahtavimpana jumaluutena, niin varsinkin meille, kokijoille (jotka myös ilmennämme brahmaa sekä muita jumaluuksia) se ei voi koskaan olla niin, sillä suurin valta eittämättä kuuluu sille, joka pystyy pitämään pois sen mitä ei haluta kokemukseen, joka myös mahdollistaa kokemuksen. Ihan loogisesti katsottuna varsinkin subjektiivisesta näkökulmasta katsoisin ehdottomasti Shivan olevan kokemuksen kannalta kaikkein vahvin jumaluus. Ja jotta kokemus todella voi alkaa, sen täytyy alkaa kokonaisvaltaisesta unhoituksesta, jonka jälkeen jokaisessa entiteetissä ilmenee ymmärrys eri kulmista, eikä kenenkään välttämättä edes tarvitse tietää todellista alkua.
 
 
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Brahma