Ero sivun ”Tutkimusvilppi” versioiden välillä

'''Tutkimusvilppi''' ({{k-en|fraud}}) on epärehellisesti laadittujen tutkimussuunnitelmien, -raporttien ja -tulosten esittämistä tutkimusten rahoittajille, tieteellisille julkaisuille ja muille tutkijoille. Yleensä tutkimusvilpin muodoiksi katsotaan sepittäminen (''fabrication''), oikeiden tulosten väärentäminen (''falsication'') ja [[plagiointi]] (''plagiarism''). Eräät tutkimusvilpin määritelmät sisällyttävät tutkimusvilpiksi myös ideoiden luvattoman käytön (eli ideoiden anastuksen) (''misappropriation''), samoin kuin tutkimuksen tahallinen vaikeuttaminen (esim. tutkimusaineiston tahallinen tuhoaminen) .<ref>Karjalainen & Saxén 2002, 221-222221–222</ref>. Tutkimusvilpin synonyymina käytetään sanaakäsitettä [[tieteellinen vilppi]].

Yleisimmin käytetty tutkimusvilpin määrittely on NSF:n (National Science Foundation) 1987 määritelmä, joka tunnetaan lyhenteellä FFP (''fabrication, falsication, plagiarism''). Yhdysvaltojen liittovaltion terveystutkimuksia koskeva ohje NIH (National Institutes of Health) DHHS (U.S. Department of Health & Human Services) 1989 perustuu FFP:n, ja siihen on lisätty yleislause koskien vakavaa poikkeamista tieteellisistä menetelmistä ("other practices that seriously deviate from those that are commonly accepted within the scientific community"). <ref>Karjalainen & Saxén 2002, 230.</ref>

Suomen tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeiden mukaan (TENK 2002) vilppi on "väärien tietojen tai tulosten esittämistä tiedeyhteisölle esimerkiksi tieteellisessä kokouksessa pidettävässä esitelmässä, julkaistavaksi tarkoitetussa käsikirjoituksessa tai rahoitushakemuksessa".<ref>TENK 2002.</ref> Vilpin ilmenemismuotoja ovat anastaminen, luvaton lainaaminen, sepittäminen ja vääristely. Plagioinnin arvioidaan olevan yleisin tutkimusvilpin muoto, ja plagiointi on muita tutkimusvilpin muotoja helpompi todentaa, koska uutta tekstiä voidaan helposti verrata aikaisempiin teksteihin. <ref>Karjalainen & Saxén 2002, 230-232230–232.</ref>

Tutkimuksen tulokset voidaan julistaa salaisiksi toimeksiantaja (esim. sotilastutkimus tai yritystoimita) toimesta, jolloin kyse ei ole tutkimusvilpistä. Sotilaallisen tutkimuksen yhteydessä (mm. Suomessa [[Puolustusvoimat]]) julkaistuja vääriä tutkimustuloksia ei ole eettisessä mielessä pidetä tutkimusvilppinä, vaan sodankäyntiin kuuluvana harhautustoimintana .<ref>Viitasalo 2002, 203</ref>. Harhautustoiminta kuuluu perinteisesti sodankäyntiin, esimerkkinä kiinalaisten [[jymäyttämisen taito]].

Tutkimusvilpin aiheellinen ilmianto on eettisesti katsoen hyväksi tieteelle. Ilmiannon tekemiselle tulisi olla olemassa sellainen menettelytapa, jolla suojataan sekä tutkimusvilppiepäilyn tekijä että tutkimusvilpistä epäillyn henkilön tai henkilöiden sosiaalinen [[Maine (yhteiskunta)|maine]]. Perusteeton tutkimusvilppiepäilystä ilmoittaminen on eettisesti väärin. <ref>Palo 2002, 26-262</ref>

Tutkimusvilppiepäilyn perustutkimusmallit ovat keskitetty (mm. [[Tanska]], [[Yhdysvallat]]: ORI (Office of Recearch Integrity) 1992 alkaen) ja hajautettu (mm. [[Suomi]], oppilaitoskohtainen tutkinta). Tutkimusvilpin hallinnollista tutkimisprosessia tiedeyhteisössä pidetään vaikeasti hallittavana, ja se muistuttaa oikeusprosessia sillä erotuksella, että teosta [[epäilty]] on oikeusturvaltaan rikosoikeusprosessiin verrattuna heikompi. Prosessin vaiheet ovat epäilyn määrittely, epäilyn tutkinta, kuuleminen (epäilty (-lyt), muut asianosaiset, asiantuntijat), johtopäätösten tekeminen ja seuraamusten (sanktiot) määrääminen. Yleensä tutkimusvilppiepäilyn käsittely on puutteellista. <ref>Karjalainen & Saxén 2002, 233-234</ref>

Tutkimusvilpin ilmiannon vaiheet ovat (Gunsaluksen 1998) mukaan muiden selitysten harkitseminen, kysyminen syyttämisen sijaan, todisteiden etsiminen, ammaltillisen asenteen säilyttäminen, tavoitteiden analysointi ja neuvojen hankikiminen sekä niiden noudattaminen.<ref>Gunsalus 1998.</ref> Vilpin ilmiantaminen on vakava toimenpide kaikkien sen osallisten kannalta, joten se on tehtävä harkiten, ja joissakin tapauksissa voi olla parasta vain unohtaa asia ja jättää ilmianto tekemättä. <ref>Palo 2002, 258-259</ref>

Tutkimusvilpin ilmiannon seuraukset ilmiannon tehneelle ovat yleensä kielteisiä, ja harvoin myönteisiä. Ilmiantoon rohkaistaan, mutta sen seurauksena on tavanomaisesti yhteisöväkivallan kohteeksi valitseminen (mm. nuhtelu, uhkailu, yhteisön ulkopuolelle sulkeminen, erottaminen, oikeudelliset toimet, syyllistäminen). Ilmoittajan henkilöön kohdistuvista teoista voi olla seurauksena mm. [[avioero]] ja itsetuhoinen käyttäytyminen ([[itsemurha]]). Ilmiannon seurauksena tiedeyhteisölle voi olla tapauksen asialliallinen selvittäminen ja tapauksesta oppiminen tai sitten esim. tutkimusvilpistä epäilyn suojeleminen (ilmiannon huomiotta jättäminen, tietämättömäksi jättäytyminen) ja tapauksen neutralisaatio. <ref>Palo 2002, 260-261</ref>

Käytännössä tutkimusvilpin tutkijan kannalta tärkein seuraamus on tutkijan henkilökohtaiseen tutkijamaineen aleneminen. Tästä seuraa nuorella tutkijalla uran pysähtyminen ja varttuneemmalla tutkijalla työtilaisuuksien väheneminen. Tutkimusvilpin toteennäyttämisen jälkeen ideaalitilanne olisi se, että tutkija kantaa teostaan moraalisen vastuun. Näin ei useinkaan ole. <ref>Karjalainen & Saxén 2002, 236-238</ref> Tutkimusvilppi on tutkijan kannalta epäeettinen kaikissa ilmenemismuodoissaan .<ref>Pietarinen 2002, 65</ref>.

* Karjalainen, Sakari & Saxén, Lauri. (2002). Vilppi tieteellisessä tutkimuksessa teoksesta. ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4

* Palo, Jorma. (2002). Ilmiantaja tutkijayhteisössä teoksesta. ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4

*Pietarinen Viitasalo, JuhaniMikko. (2002). EettisetSotilaallisen perusvaatimuksettutkimuksen tutkimustyössäeettisiä teoksestakysymyksiä. ''Tutkijan eettiset valinnat''. Karjalainen, Sakari, Launis, Veikko, Pelkonen, Risto & Pietarinen, Juhani (toim). Tampere: Gaudeamus. ISBN 951-662-852-4