Versio 23. maaliskuuta 2014 kello 13.57 muokkaa Pxos (keskustelu \| muokkaukset) sisällönvakauttajat, palauttajat 62 884 muokkausta →‎Historia: titteli --> arvonimi ja virkanimi ← Vanhempi muutos		Versio 23. maaliskuuta 2014 kello 16.05 muokkaa kumoa Pxos (keskustelu \| muokkaukset) sisällönvakauttajat, palauttajat 62 884 muokkausta Kumottu muokkaus 13942299, jonka teki Pxos (keskustelu) - titteli voidaan palauttaa, koska siitä on tehty täsmennyssivu Uudempi muutos →
Rivi 12: Klassisessa [[latina]]ssa käytettiin vain sinuttelua. Alamaisten vallanpitäjiä kohtaan käyttämää teitittelyä ryhdyttiin suosimaan noin vuonna [[300]] [[Rooman keisari\|Rooman keisareiden]] hoveissa. Uusi puhuttelumuoto levisi keisarillisten perillisten mukana muun muassa [[Saksa]]an. [[Keskiaika\|Keskiajan]] alussa teitittely alkoi syrjäyttää Euroopassa yleistä kaikkien sinuttelua. Aluksi teititeltiin vain hallitsijoita, mutta vähitellen kaikkia korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevia. Myöhemmin teitittely saavutti entistä laajemmat piirit: lapset alkoivat teititellä vanhempiaan ja aviopuolisot toisiaan. Lisääntynyt käyttö vähensi kuitenkin te-muodon arvoa, ja sitä alkoi korvata [[1500-luku\|1500-luvulta]] lähtien yksikön kolmannen persoonan käyttö. [[1600-luku\|1600-luvulla]] teitittelyä korvattiin useissa kielissä muilla ilmaisuilla. Tällaisia kiertoilmaisuja olivat muuan muassa yksikön kolmas persoona ~~taikka~~, nimen~~, [[arvonimi\|arvonimen]]~~ tai [[~~virkanimike\|virkanimen~~titteli]]n käyttö. Suomeen teitittely tuli [[Ruotsi]]sta, jossa se tunnettiin jo [[Keskiaika\|keskiajalla]], mutta se eli pitkään ainoastaan sivistyneistön puheessa. Kansankieleen se omaksuttiin vasta [[1700-luku\|1700-luvulla]].<ref name = "Kotim">{{Verkkoviite\|Nimeke= Kieli-ikkunat: "Sinnuu mie sanon teiks"\|Osoite= http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1014\|Ajankohta= Julkaistu Helsingin Sanomissa 27.toukokuuta.2003\|Julkaisija= Kotimaisten kielten tutkimuskeskus\|Luettu=18.kesäkuuta 2007}}</ref> [[1800-luku\|1800-luvulla]] teitittely väistyi Ruotsissa kolmannen persoonan, tittelin käytön tieltä, eikä teitittelyyn enää koskaan palattu, vaan puhuttelussa siirryttiin sata vuotta myöhemmin jokseenkin täydelliseen sinutteluun. Suomen murteissa teitittely oli alun perin vieras ilmiö, mutta se yleistyi vähitellen myös kansankielessä ja säilyi joillakin alueilla kauan esimerkiksi lasten vanhemmistaan käyttämänä muotona.

Ero sivun ”Teitittely” versioiden välillä