Ero sivun ”Space rock” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
pEi muokkausyhteenvetoa
Rivi 5:
Space rock syntyi [[1960-luku|1960-luvun]] loppupuolella psykedeelisen ja progressiivisen musiikkiliikkeen yhteydessä. Pioneerina voidaan pitää [[Pink Floyd]]ia, jonka ensimmäiset albumit käsittelivät [[scifi]]-aiheita. Myös [[The Byrds]], [[Jimi Hendrix]] ja [[The Rolling Stones]] (eteenkin kappaleessa ”2000 Light Years From Home”) käyttivät sanoituksissaan ja musiikissaan kyseisiä teemoja.
 
[[1970-luku|1970-luvun]] space rock -artisteja olivat mm. [[Gong (yhtye)|Gong]], [[Van Der Graaf Generator]], [[Amon Düül II]], [[David Bowie]] ja varsinkin [[Hawkwind]], jonka ''[[Space Ritual]]'' -albumia pidetään yhtenä genren tärkeimmistä albumeista. Tieteiskirjailija [[Michael Moorcock]] osallistui yhtyeen toimintaan kirjoittamalla sanoituksia ja esiintymällä konserteissa. Vuosikymmenen lopulla ja [[1980-luku|1980-luvulla]] uusien kaupallisempien musiikkivirtausten (esim. punk, new wave, disco) myötä proge- ja space rock -yhtyeet joko hajosivat tai alkoivat soittaa kaupallisempaa materiaalia (esim. [[Pink Floyd]]).
 
[[1990-luku|1990-luvulla]] termillä alettiin kuvata brittiläisiä ja amerikkalaisia vaihtoehto-yhtyeitä kuten [[The Verve]], [[My Bloody Valentine]], [[The Flaming Lips]], [[Monster Magnet]] ja [[Ozric Tentacles]]<ref name="lop"/>. Space rockiin syntyi myös alalajeja, kuten noise pop, stoner rock ja ambient pop. [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], missä Hawkwindin ja Gongin kaltaiset space rock-legendat olivat saaneet yhä uusia kuulijoita ja seuraajia, järjestettiin Strange Daze-festivaali vuosina [[1997]]–[[2000]], jossa maan space rock -yhtyeet esiintyivät.