Ero sivun ”Hyvinkää” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 74:
Ensimmäinen maininta Hyvinkäästä on vuodelta 1495. Tällöin sillä tarkoitettiin nykyistä [[Hyvinkäänkylä]]ä. Nimen alkuperästä ei ole varmuutta, mutta sen vanhin kirjoitettu muoto on ”Höffinga”. Vuosina 1559–1561 ja uudestaan vuosina 1616–1629 Hyvinkäänkylän ja [[Kytäjä]]n välisessä Hyvinkäänvuoressa toimi kaivos, jota perimätiedossa kutsutaan Hopeavuoreksi. Ensimmäinen maininta Helsinki–Hämeenlinna-maantien varrella sijaitsevasta Hyvinkään [[kestikievari]]sta on samalta ajalta, vuodelta 1622.<ref name="junnila_s5"/>
 
Suomen ensimmäinen rautatie, [[Suomen päärata|Helsinki–Hämeenlinna-rata]], valmistui vuonna 1862. Hyvinkää oli asemista keskimmäinen, ja juna pysähtyi Hyvinkäällä 15 minuutiksi, kun se muilla asemilla seisahtui vain 3–5 minuuttia. Hyvinkään asema rakennettiin Nikkilän tilan ulkoniitylle [[Uudenmaan lääni|Uudenmaan]] ja [[Hämeen lääni]]en rajalle. [[Hanko–Hyvinkää-Hangon rata|RautatieRata HangostaHyvinkäältä HyvinkäälleHankoon]] rakennettiin 1870-luvulla. Rautatiet tekivät asemanseudusta asuinalueen, mutta se alkoi kasvaa toden teolla vasta [[Ossian Donner]]in 1890-luvulla perustaman [[Wanha villatehdas|villatehtaan]] myötä. 1862–1880 asemanseudun väkiluku oli 500–600 henkeä, mutta vuonna 1900 seudulla asui jo 1&nbsp;800 henkeä.<ref name="junnila_s35"/>
 
Vuonna 1896 Hyvinkäälle perustettiin [[Hyvinkään parantola|hermo- ja toipilasparantola]]. Vuoteen 1905 asti asiakkaat olivat enimmäkseen suomalaisia. Tämän jälkeen parantolalle rakennettiin [[Lars Sonck]]in suunnittelema uusi, kivinen päärakennus ja suurin osa asiakkaista alkoi olla venäläisiä. Vuonna 1916 parantolan asukkaista yli 80 prosenttia tuli Suomen ulkopuolelta ja Hyvinkää oli [[Krim]]in matkailukohteiden kilpailija. Vierailijoilla oli mahdollisuus ulkoilla terveellisessä ilmastossa Hyvinkään ”[[Sveitsi (Hyvinkää)|Sveitsissä]]”. Keisarikunnan romahtamisen jälkeen asiakasmäärät laskivat. Parantolatoiminta loppui vuonna 1939, kun rakennus vaurioitui [[talvisodan pommitukset|talvisodan pommituksessa]].<ref name="junnila_s57"/>