Ero sivun ”Ion (dialogi)” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Botti: de:Ion (Platon) on suositeltu artikkeli |
p {{Platonin teokset}} |
||
Rivi 10:
| aitous =
| tetralogia = VII
| numerointi =
| suomentaja = [[Marja Itkonen-Kaila]]
| nide-suomi = I
}}
'''''Ion''''' ({{k-grc| Ἴων}}) on [[Platon]]in kirjoittama [[dialogi]], joka käsittelee [[runous|runoutta]]. Sen toinen nimi [[Thrasyllos|Thrasylloksen]] jaottelussa on ''Iliaasta'' ({{polytoninen|Περὶ Ἰλιάδος}}, ''Peri Iliados'').<ref name="DL">Diogenes Laertios (DL): ''[[Merkittävien filosofien elämät ja opit]]'' III.
== Historia ==
Rivi 28:
Ion kuitenkin myöntää, että hänen kykynsä runonlausujana rajoittuu [[Homeros|Homerokseen]] – muiden runoutta hän ei kykene selittämään eikä ole niistä kiinnostunut. Sokrateen mielestä tämä on outoa, ja hän pyrkii ratkaisemaan ongelman. Hän huomauttaa, etteivät taidekriitikot rajoitu arvostelemaan vain yhden taiteilijan teoksia, vaan kritisoivat taidetta, riippumatta taiteilijasta.
Sokrates pyrkii tämän perusteella todistamaan, ettei kyse ole Ionin omasta kyvystä, vaan jumalallisesta lahjasta, inspiraatiosta. Koska runollinen inspiraatio on ikään kuin [[magnetismi]]a,<ref>Platon: ''Ion'' 533d.</ref> voidaan sanoa, että jokainen joka tulee tähän inspiraation kenttään latautuu samalla inspiraatiolla. Runonlausuja saa inspiraation muusilta, ja siirtää runouden sisällön, sen mitä runoilija oli alun perin tarkoittanut, yleisöönsä. Näin jumalat viestivät ihmisille.
Sokrates huomauttaa Ionille, että tämän tulee olla vailla järkeä, koska suree ja valittaa runoa lausuessaan, vaikkei ole menettänyt mitään, ja vapisee pelosta yleisönsä edessä, vaikkei ole mitään pelättävää. Ion selittää, että tämä johtuu vain siitä, että hän saa rahapalkkion jos esittää runon aidon oloisesti: ''"jos itketän heitä, saan itse nauraa sitten kun otan vastaan palkkiotani, mutta jos nauratan, saan itse itkeä koska menetän palkkioni"''.<ref>Platon: ''Ion'' 535e.</ref> Hän ei suostu myöntämään olevansa hullu ja hurmoksissa lausuessaan Homerosta.
Sokrates siteeraa tämän jälkeen Homeroksen runoista erilaisia taitoja, kuten lääkintätaitoa, ennustamista, kalastusta ja sodankäyntiä, käsitteleviä kohtia. Hän kysyy Ionilta, ovatko nämä taidot eri taitoja kuin runonlausunnan taito. Ion joutuu myöntämään, että vaikka Homeros käsittelee useita taitoja, hän ei mainitse runonlausujan taitoa. Sen sijaan kaikkien taitojen suhteen todellinen asiantuntija vaikuttaa olevan joku muu: lääkintätaidon asiantuntija on lääkäri, ei runonlausuja; kalastamisen asiantuntija on kalastaja, jne. Sokrates painostaa Ionia paljastamaan todellisen kykynsä. Ion tulee sanoneeksi Sokrateen dialektista hyökkäystä väistellessään, että sodankäyntiä koskevia asioita esittäessään hän ei tiedä, johtuuko se hänellä olevasta sotapäällikön taidosta vai runonlausujan taidosta: hän pitää niitä yhtenevinä. Sokrates tarttuu tähän, ja saa Ionin myöntämään, että tämä on siis hyvä sotapäällikkö. Koska Ion oli väittänyt olevansa Kreikan paras runonlausuja, hänen tuli siis olla myös Kreikan paras sotapäällikkö.
Rivi 64:
* {{SEP | Id=plato-rhetoric | Tekijä=Griswold, Charles | Nimeke=Plato on Rhetoric and Poetry}}
{{Platonin teokset}}
[[Luokka:Platonin dialogit]]
| |||