Ero sivun ”Hannu Heikinheimo” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
SilvonenBot (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Hannu Jaakko Heikinheimo''' (s. 19. elokuuta [[1943]]) on suomalainen [[ohjaaja]]. Heikinheimo on ohjannut, tuottanut, toimittanut ja käsikirjoittanut [[Yleisradio]]on 1960-luvulta lähtien lukuisia kulttuuriohjelmia, konsertteja, oopperoita ja baletteja, kuunnelmia, lasten- ja nuorten ohjelmianuortenohjelmia ja tvTV-fiktioita. Monien ohjaus-, käsikirjoitus- ja tuottajan töidensätuottajantöidensä lisäksi Heikinheimo on esiintynyt poliisilääkärin roolissa vuonna 2000 ilmestyneessä TV-sarjassa ''[[Raid (televisiosarja)|Raid]]''. Heikinheimon mukaan musiikilla on ollut tärkeä osuus kaikissa hänen ohjaustöissään.
 
Hannu Heikinheimo opiskeli musiikkia [[Sibelius-akatemia]]ssa, [[Helsingin yliopisto|Helsingin]] ja [[Tampereen yliopisto|Tampereen yliopistoissa]] sekä [[Wien]]in musiikkiakatemiassa. Vuonna 1964 hän meni [[Tesvisio]]on uutistoimittajaksi ja 1965 musiikkitoimittajaksi. Tesvision toiminnan loputtua hän siirtyi ensin [[YLE TV2|TV2:n]] ja vuonna 1968 [[YLE TV1|TV1:n]] musiikkitoimittajaksi.
__NOTOC__
 
==Ohjaajana==
*''Elegia Vilho Lammelle'', 1985.
Rivi 25:
*''Kihlaus Sevillassa'', 1992.
*''Fallesmannin Arvo ja minä'', 1995.
 
==Oopperaohjauksia==
* Leoš Janáček: ''Tapaus Makropulos''
* Leoš Janáček: ''Kuolleesta talosta''
* Benjamin Britten: ''Ruuvikierre''
* Tauno Marttinen: ''Poltettu oranssi''
* Ruggiero Leoncavallo: ''Pajatso''
 
==Lähteet==
*{{Verkkoviite | Osoite=http://yle.fi/kotikatsomo/heikinheimo.html | Nimeke=Sukupolveni unta -käsikirjoituskilpailun palkitut, vieraana ohjaaja Hannu Heikinheimo (s.1943) | Tekijä=Talonen, Terttu | Tiedostomuoto= | Selite= | Julkaisu= | Ajankohta= | Julkaisupaikka=Yle.fi | Julkaisija= | Viitattu= }}
*[http://www.elonet.fi/name/he2yvl/ Hannu Heikinheimo ELONETissä]
* {{Kirjaviite | Tekijä = Virkkunen, Urpo (toim.) | Nimeke = Kuka on kuka TV:ssä| Suomentaja = | Vuosi = 1970 | LukuJulkaisupaikka = Helsinki| SivuJulkaisija = |Otava }}
Selite = | Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Otava| Tunniste = | www = | www-teksti = |
Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = }}
 
{{DEFAULTSORT:Heikinheimo}}