Ero sivun ”Toivo Aro” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätty maininta Aron vaikutuksesta Yrjönkadun uimahallin syntyyn.
Lisätty lähdeviite uimahallin synnystä.
Rivi 4:
Aro oli ensimmäinen suomalainen kansainvälisen tason uimahyppääjä. Hän osallistui kaksiin olympiakisoihin. [[Uimahypyt kesäolympialaisissa 1908|Lontoon kesäolympialaisissa 1908]] hän selviytyi kerroshypyissä alkulohkostaan jatkoon toisena ruotsalaisen [[Robert Andersson]]in jälkeen. Välierässään Aro oli neljän ruotsalaisen joukossa kolmas. Hän selviytyi loppukilpailuun, mutta ei siinä kilpaillut, sillä hänelle ei kerrottu, milloin kilpailu järjestetään. [[Uimahypyt kesäolympialaisissa 1912|Tukholmassa 1912]] Aro selviytyi kerroshypyissä ja suorissa kerroshypyissä loppukilpailuun, joista ensin mainitussa hän sijoittui kahdeksanneksi ja jälkimmäisessä viidenneksi.
 
Myöhemmin Aro työskenteli pankinjohtajana ja toimi urheiluvaikuttajana. Hän toimi [[SVUL|SVUL:n]] hiihtojaoston puheenjohtajana vuosina 1916–1930, [[Suomen Uimaliitto|Suomen Uimaliiton]] puheenjohtajana 1928–1946 ja [[Suomen Latu|Suomen Ladun]] puheenjohtajana 1938–1940. Vuosina 1917–1918 hän toimi [[Urheilulehti|Suomen Urheilulehden]] päätoimittajana.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Siukonen, Markku; Rantala, Risto | Nimeke=Kaikki urheilusta | Vuosi =2006 | Sivu =405 | Julkaisija =Otava | Tunniste =ISBN 978-951-1-20841-9 }}</ref> Aro oli merkittävä taustavaikuttaja [[Yrjönkadun uimahalli|Yrjönkadun uimahallin]] rakentamisessa Helsinkiin.<ref>Aro, Toivo. Helsingin uimahallikysymyksen vaiheet ja Uimahalli Oy:n toiminta 1928-1953. (1954)</ref> Hänelle myönnettiin vuonna 1957 SVUL:n hakemuksesta [[Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi]].<ref>http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/palkinnot_ja_ansiomerkit/myoennetyt_ansiomerkit/suuriansioristihaltijat</ref>
 
== Lähteet ==