Ero sivun ”Ystävänpäivä” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 85.29.81.19 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän 85.76.113.64 tekemään versioon.
Rivi 14:
Etelä-Euroopassa uskotaan yleisesti, että linnut valitsevat itselleen parin juuri Valentinuksen päivänä.<ref name=Oja />
 
Vasta [[1800-luku|1800-luvun]] alussa Valentinuksen perinne siirtyi Atlantin yli [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]]. Siitä kasvoi nopeasti suuri kansanjuhla kortteineen ja lahjoineen{{Lähde}}. Samaan aikaan päivän vietto oli jo unohtunut monissa Euroopan maissa. Yhdysvalloissa on muun muassa tytöillä sellaisia uskomuksia, että ensimmäinen mies, joka kävelee heitä vastaan ystävänpäivänä, on Valentine, eli se heidän oikeansa. Lisäksi uskotaan, että ystävänpäivänä omenan halkaiseminen ja siementen lukumäärän laskeminen todistaa sen, kuinka monta lasta kyseinen tyttö saa. Yhdysvalloissa [[rusettiluistelu]] kuuluu ystävänpäivän perinteisiin.
 
== Ystävänpäivä Suomessa ==