Ero sivun ”Medusan verkko (vuoden 2002 elokuva)” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Elonet-tunnisteen päivitys
Rivi 32:
Tapahtumat kietoutuvat yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelu [[CIA|CIA:n]] salaisen Treadstone-operaation ja erityisesti sen ensimmäisen agentin [[Jason Bourne]]n ([[Matt Damon]]) ympärille.
 
Kalastajat löytävät [[Välimeri|Välimerestä]] ammutun miehen, joka on yhä elossa. Hän ei kuitenkaan muista henkilöllisyyttään eikä sitä, miten on joutunut ammutuksi. Miehen mukanaan kantamien tavaroiden joukosta löytyy [[Sveitsi]]ssä olevan pankkitilin tiedot. Sieltä hän löytää muun muassa oman passinsa, jonka mukaan hän on yhdysvaltalainen Jason Bourne. Bourne joutuu virkavallan kanssa kahnauksiin ja pakenee Yhdysvaltain lähetystöön ja sieltä edelleen tapaamansa Marie Helena Kreutzin ([[Franka Potente]]) kanssa [[Pariisi]]in. Lopulta selviää, että Bourne on tehtävässään epäonnistunut salamurhaaja ja että hänen työnantajansa, joka osoittautuu olevan jonkinlainen CIA:n salainen hanke, pyrkii tappamaan tämän. Kreutzin kanssa Bourne selvittää lisää menneisyyttään ja alkaa jäljittää takaa-ajajiaan ja lopulta tappaa neheidät.
{{juonipaljastus loppu}}