Ero sivun ”Oulun Eteläinen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
{{Tämä artikkeli|kertoo alueesta, Oulun Eteläinen on ollut myös lehti, jota on julkaissut [[Alma Media Kustannus]].}}
 
'''Oulun Eteläinen''' on kolmen [[Suomen seutukunnat|seutukunnan]] muodostama verkosto ja yhteistyöalue [[Pohjois-Pohjanmaan maakunta|Pohjois-Pohjanmaan maakunnan]] eteläosassa. Vuoteen 2009 saakka alue oli [[Oulun lääni]]n lounaisin osa. Asukkaita Oulun Eteläisen alueella on noin 92 000 henkeä eli enemmän, kuin esimerkiksi naapurimaakunnassa [[Kainuun maakunta|Kainuu]]ssa, joka sekin vuoteen 2009 kuului Oulun lääniin. Oulun Eteläisen alueella asuu myös enemmän ihmisiä kuin sen eteläisessä naapurissa, [[Keski-Pohjanmaan maakunta|Keski-Pohjanmaan maakunnassa]]. Asukasrakenne Oulun Eteläisessä on laskennallisesti koko Suomen nuorinta. Osaltaan nuorison suureen prosenttimäärään vaikuttavat alueella toimivat useat voimakkaat herätysliikkeet sekä osaltaan Ylivieskan kaupungin vuosia jatkunut raju kasvu. Oulun Eteläisen keskus onkin [[Ylivieska]]n kaupunki. Kaupungilla on ollut kohtalaisia vaikeuksia järjestää palveluita koko ajan kasvavalle väestölleen. Kaupunki onkin ollut mukana valtion selvitysmenettelyssä, mutta julkinen rakentaminen ja suuret asuntorakentamisen ja esimerkiksi kaupan investoinnit jatkuvat silti jo pakonkin sanelemina ja myös valtion velvoitteiden pohjalta ja tuovat mm. sekä kaupunkiteknisiä, että liikenteellisiä haasteita. Syksyllä 2013 [[Alavieska]], [[Haapavesi]], [[Oulainen]] ja [[Ylivieska]] aloittivat kuntarakennelain mukaisen yhdistymisselvityksen. Toteutuessaan alueelle syntyy selkeästi yli 30 000 asukkaan kaupunki. Myös muita Oulun Eteläisen kuntia ja kaupunkeja on kutsuttu mukaan yhdistymisselvitykseen. Ylivieska on alueensa selkeä pendelöintikeskus, kauppa- ja palvelukeskus. Kaupungissa on mm. pelastuslaitoksen, Kelan, käräjäoikeuden, maistraatin, pelastuslaitoksen, poliisin, verovirastonPohjois-Pohjanmaan ELY -keskuksen toimipisteen, TE -keskuksen, veroviraston, ulosoton jne maakuntakeskustasoiset palvelut. Käytännössä Oulun Eteläinen on oma [[maakunta|maakuntansa]] sekä valtionpalveluilla, koulutuspalveluilla, terveydenhuollon palveluilla, liikenteellisesti, kaupallisilla palveluilla että asukasmäärällä mitattuna, vaikka kuuluukin virallisesti Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Pyrkimystä pois Pohjois-Pohjanmaasta, lähinnä hallinnolliselta pohjalta tutkien, Oulun Eteläisessä ei juurikaan esiinny. Kuitenkin tosiasia on, että Oulun Eteläinen on Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan välistä vaihettumisaluetta ja tämä seikka on muovannut alueesta hyvin omaleimaisen ja koko ajan enemmän itseään ja yhtenäisyyttään tiedostavan alueen; oman maakunnan. Maisemallisesti Kalajoen jokilaakson viljelysaukeat ja latomeret luovat kulkijan mieleen syvältä kumpuavan kuvan historiallisen Pohjanmaan todellisesta, alkuperäisestä olemuksesta.
 
Oulun Eteläisen muodostavat [[Ylivieskan seutukunta|Ylivieskan]], [[Nivala–Haapajärven seutukunta|Nivala–Haapajärven]] ja