Ero sivun ”Kielin matruusikapina” versioiden välillä

1 069 merkkiä lisätty ,  7 vuotta sitten
lisätty lähteitä ja kuvia
(Ak: Uusi sivu: '''Kielin matruusikapina''' oli Saksan avomerilaivastossa 3. marraskuuta 1918 alkanut matruusien kapina, joka johti Saksan Saksan vallankumous (1918)|vuoden 1918...)
 
(lisätty lähteitä ja kuvia)
[[kuva:Wik Breuste Kiel.jpg|300px|thumb|Kapinan muistomerkki [[Kiel]]issä.]]
'''Kielin matruusikapina''' oli [[Saksan avomerilaivasto]]ssa 3. marraskuuta [[1918]] alkanut matruusien [[kapina]], joka johti [[Saksa]]n [[Saksan vallankumous (1918)|vuoden 1918 vallankumoukseen]] ja sitä kautta maan [[tasavalta|tasavallaksi]] julistamiseen.
 
==Kapinan tausta==
[[kuva:Bundesarchiv Bild 146-1976-067-10A, Matrosen-Aufstand.jpg|300px|thumb|Protesti [[Wilhelmshaven]]issa [[1917]].]]
[[Skagerrakin taistelu]]n jälkeen [[Saksan keisarikunnan laivasto]]n lippulaivat oli määrätty passiiviseen palvelukseen satamissa. Useat upseerit ja miehistön jäsenet olivat vapaaehtoisesti siirtyneet palvelemaan sukellusveneillä ja kevyemmillä aluksillä, sillä niillä oli vielä käyttöä [[ensimmäinen maailmansota|sodassa]]. Taistelulaivojen vaatimien jäljelle jääneiden miehistön jäsenten moraali ja kuri laski väistämättömästi. Toinen päivä elokuuta 1917 noin 350 [[taistelulaiva]] ''[[Prinzregent Luitpold]]in'' mieshistön jäsentä esitti protestin [[Wilhelmshaven]]issa. Kaksi protestin johtajaa teloitettiin ja muut lähetettiin vankilaan. Seuraavina kuukausina useat taistelulaivojen miehistöt perustivat salaisia neuvostoja.<ref>{{cite book|first=David|last=Howarth|pages=158-159|title=The Dreadnoughts|ISBN=7054 0628}}</ref>
 
Keisarillisen laivaston komento amiraali [[Franz von Hipper]]in komennossa alkoi, ilman lupaa, suunnitella laivaston lähettämistä viimeiseen taisteluun [[Englannin kanaali]]ssa. Laivastokäsky 24. lokakuuta 1918. ja sitä varten tehdyt valmistelut saivat sotaan väsyneet ja huonosta moraalista kärsivät matruusit kapinoimaan. Kapinoivilla matruuseilla ei ollut aikomusta tulla turhaan uhratuksi sodan viime hetkillä. He myös uskoivat uuden rauhaa etsivän demokraattisen hallituksen uskottavuuden romahtavan, mikäli laivasto suorittaisi hyökkäyksen.<ref name="revo">Dirk Dähnhardt: ''Revolution in Kiel.'' 1978.</ref>
 
==Wilhelmshavenin tapahtumat==
Laivueen komentaja vara-amiraali suoritti taistelulaivoilla manuuverin Heligoland Bightissä. Kun se "toimi täydellisesti" hän uskoi jälleen omaavansa miehistön kunnioituksen. [[Kielin kanava]]ssa hän määräsi 47 ''[[SMS Markgraf]]'' miehistön jäsentä vangittavaksi ja vietäväksi Arrestanstaltin vankilaan ja Fort Herwarthiin. Satamassa matruusit ja lämmittäjät pyrkimät estämään aluksia lähtemästä satamasta, tarkoituksenaan vapauttaa vangitut toverinsa. Noin 250 miehistön jäsentä tapasi 1. marraskuuta Kielin ''liiton talolla''. Miehistön upseereille lähettämiä valtuuskuntia ei kuitenkaan kuunneltu. Tämän seurauksena matruusit lähestyivät sekä Itsenäistä sosiaalidemokraattista puoluetta, että Sosiaalidemokraattista puoluetta. Tämän seurauksena poliisi sulki kokouksiin käytetyn talon, johtaen vielä suurempaan ulkoilmakokoontumiseen 2. marraskuuta.
 
Matruusi [[Karl Artelt]]in ja satamatyöntekijä [[Lothar Popp]]in johtamina matruusit järjestivät vielä suuremman kokouksen 3. marraskuuta.<ref name="revo"/> Tähän kokoukseen osallistui iltapäivällä useita tuhansia ihmisiä, myös työväestön edustajia. Tunnuslauseella "Frieden und Brot" (''rauhaa ja leipää'') osoitettiin, että matruusit ja työntekijät eivät vaatineet pelkästään vangittujen vapauttamista, vaan myös sodan lopettamista ja ruuan jakelun parantamista. Lopulta mellakoijat tukivat Karl Arteltin vaatimuksia vangittujen vapauttamiseksi ja siirtyivät vankilan suuntaan.
Aliluutnantti Steinhäuser oli saanut käskyn pysäyttää mellakoitsijat ja määrännyt ampumaan varoituslaukauksia kohti mellakoitsijoita. Tämän seurauksena 7 kuoli ja 29 haavoittui vakavasti, myös osa mielenosoittajista avasi tulen. Steinhäuser haavoittui vakavasti kiväärinlaukauksista, mutta ei kuollut. Tapahtuman jälkeen mielenosoittajat hajaantuivat ja Steinhäuserin partio vetäytyi.<ref name="revo"/>
 
Joukon hajaantumisen jälkeen mielenosoitus muuttui yleiseksi kapinaksi. Aamulla 4. lokakuuta kapinoitsijoiden joukot liikkuivat kaupungin läpi. Matruusit Kielin pohjoisosan suurilla kasarmeilla kieltäytyivät kuuntelemasta upseereita. Karl Artelt järjesti ensimmäisen sotilaiden neuvoston, jonka jälkeen niitä järjestettiin useita. Laivastotukikohdan johtajan [[Wilhelm Souchon]]in suostui neuvottelemaan, minkä jälkeen vangitut matruusit vapautettiin.
 
Kapinoitsijat ottivat julkisia-, että sotilasrakennuksia haltuunsa, kun taas useita sotilasjoukkoja, vasten Souchonin lupausta, lähestyi kumotakseen kapinan. Kapinoitsijat pysäyttivät sotilasjoukot, jotka joko perääntyivät, tai liittyivät osaksi kapinaa. Lokakuun neljännen iltaan mennessä kaupunki oli arviolta 40 000 kapinoitsijan hallussa. Samana iltana matruusien ja työväen edustajat perustivat sekä sotilaiden-, että työväen neuvostot. Sotilaiden neuvosto julkaisi neljätoista kohtaisen päätöslauselman (''Die 14 Kieler Punkte'').
 
Päätöslauselman vaatimukset:
#Kaikki sotilasneuvostojen jäsenet tulee vapauttaa kaikesta palveluksesta.
#Kaikki tulevaisuudessa esiteltävät keinot voi esittää ainoastaan sotilaiden neuvoston suostumuksella.
Nämä vaatimukset olivat sotilaiden neuvoston käskyt ja koskivat jokaista kapinaan osallistunutta sotilashenkilöä.<ref>K. Kuhl: Die 14 Kieler Punkte (14 kohtainen päätöslauselma). [http://www.kurkuhl.de/docs/kieler_14punkte.pdf]</ref>
 
Samana iltana SPD:n deputantti [[Gustav Noske]] saapui Kieliin ja sai innokkaan vastaanoton, vaikka hän oli saanut käskyn uudelta hallitukselta tuoda kapina hallintaan. Hän valitutti itsensä sotilaiden neuvoston puheenjohtajaksi. Joitain päiviä myöhemmin hän otti haltuunsa kuvernöörin postitoimiston, kun taas Lothar Popp nousi sotilaiden neuvoston puheenjohtajaksi. Seuraavina viikkoina Nosken onnistui vähentää Kielissä olevien neuvostojen valtaa, mutta hän ei kyennyt estämään kapinan leviämistä [[Saksan vallankumous (1918)|vallankumoukseksi]] ympäri Saksaa, sillä tapahtumat olivat saaneet jo suuremman mittakaavan, kun työläiset liittyivät siihen eri kaupungeissa.
 
==Kirjallisuutta==
* Dirk Dähnhardt: ''Revolution in Kiel. Der Übergang vom Kaiserreich zur Weimarer Republik''. Karl Wachholtz Verlag, Neumünster, 1978, ISBN 3-529-02636-0
* Wolfram Wette: ''Gustav Noske – eine politische Biographie''. Droste Verlag, 1987, ISBN 3-7700-0728-X
* Wolfram Wette: ''Gustav Noske und die Revolution in Kiel 1918''. Boyens Buchverlag, Heide 2010, ISBN 978-3-8042-1322-7; julkaistu erikoisversiona teoksesta Gesellschaft für Kieler Stadtgeschichte, by Jürgen Jensen, Band 64
 
== Lähteet ==
2 461

muokkausta