Ero sivun ”Saksan vallankumous (1918)” versioiden välillä

 

== Tapahtumat ==

 

[[Sosialismi|Sosialisti]] ja [[spartakistiliitto|spartakistien]] johtaja [[Karl Liebknecht]] vapautettiin vankilasta 23. lokakuuta 1918 ja hän nousi keisari [[Vilhelm II (Saksa)|Vilhelm II:a]] vastaan nousseiden katkeroituneiden kansanjoukkojen johtajaksi. Vilhelm II oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen menettänyt suurimman osan vallastaan, jääden voimattomaksi perustuslailliseksi hallitsijaksi, mutta katkeroituneet kansanjoukot vaativat häntä luopumaan vallasta. Keisari lähti pääkaupunki [[Berliini]]stä 29. lokakuuta 1918 ja matkusti suureen päämajaan [[Spa]]han, mitä kansanjoukot pitivät vastuuttomana tekona. Keisaria vaadittiin luopumaan vallastaan lehdissä, kaduilla ja valtiopäivillä. [[Saksan valtakunnankansleri|Valtakunnankansleri]] prinssi [[Maximilian von Baden]] vaati keisaria luopumaan vallastaan. Hallituksen istunnon jälkeen [[Preussi]]n sisäasianministeri Drews matkusti Spahan taivuttamaan keisaria, joka ei suostunut luopumaan vallastaan ja sai tukea kenraaleiltaan. Vilhelm II totesi: ”''Minun kaikki poikani ovat luvanneet, etteivät ikinä ryhdy hallitukseen… Preussin kuninkaana ja [[Fredrik II Suuri|Fredrik Suuren]] seuraajana minun velvollisuuteni on pysyä paikallani.''” Melko pian tämän jälkeen [[Turkki]] ja [[Itävalta-Unkari]] tekivät erillisrauhan ja Saksan eteläraja jäi avoimeksi. Sitten puhkesi vallankumous.<ref>Christensen, s. 118-119</ref><ref>Ludwig, s. 492-494</ref>

Spassa keisari oli päätynyt luopua Saksan keisarin arvosta vasta kello 1.15, mutta ei kuitenkaan Preussin kuninkaan arvosta. Päätös ilmoitettiin Berliiniin puhelimitse ja vastaus hämmästytti päämajaa, joka nyt sai kuulla ensi kerran, että Berliinissä oli ilmoitettu keisarin luopuneen jo 11.15 kaikesta vallastaan. Hindenburg neuvoi keisaria luopumaan kruunustaan ja matkustamaan [[Hollanti]]in. Yöllä järjestettiin vaaditut muodollisuudet Hollannin viranomaisten kanssa ja kello 4.30 Vilhelm II lähti junassa maanpakoon. Tähän päättyi Saksan keisarikunta.<ref>Christensen, s. 124</ref><ref>Hindenburg, s. 336</ref><ref>Ludwig, s. 502-503</ref>

 

 

<gallery>