Ero sivun ”Leimaverolaki (Iso-Britannia)” versioiden välillä

p
tark., kh, typo
p (w, l)
p (tark., kh, typo)
{{Tämä artikkeli|käsittelee vuonna 1765 Britanniassa säädettyä lakia. Yleisempää tietoa aiheesta on artikkelissa [[Leimavero]].}}
[[Tiedosto:Parliament Stamp Act1765.jpg|thumb|Ilmoitus Leimaverolain hyväksymisestä sanomalehdessä.]]
'''Leimaverolaki''' ({{k-en|Stamp Act}}) oli [[Iso-Britannia|Ison-Britannian]] parlamentin vuonna 1765 hyväksymä laki, jonka tarkoituksena oli verottaa [[Brittiläinen imperiumi|siirtomaissa]] käytettävää [[paperi]]a. Lakia vatustettiinvastustettiin erityisesti [[Kolmetoista siirtokuntaa|Pohjois-Amerikan siirtokunnissa]], joidensillä niiden asukkaat eivät halunneet maksaa sellaisia veroja, joiden asettamiseen he eivät voineet itse vaikuttaa. Laki käynnisti siirtokunnissa kuohunnan ja verokapinan, joka enteili myöhemmän [[Amerikan vallankumous|Amerikan vallankumouksen]] puhkeamista.
 
Lain säätämisen taustalla oli Ison-Britannian hallituksen tarve kattaa Amerikan siirtokuntien aiheuttamat suuret sotilas- ja hallintomenot. Vuonna 1763 päättynyt [[suuri siirtomaasota]] oli tullut kalliiksi ja sitä seurannut [[Pontiacin kapina]] pakotti lisäämään rajaseutujen puolustusjärjestelyitä. Menojen kattamiseksi pääministeri [[George Grenville]] esitteli vuonna 1764 [[Sokerilaki|sokerilain]] (''Sugar Act'') ja seuraavana vuonna leimaverolain. Jälkimmäinen laki koski kaikkia virallisia asiakirjoja, kirjoja, sanomalehtiä, lentolehtisiä, almanakkoja, pelikortteja ja muita paperituotteita.<ref name="brit">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/562848/Stamp-Act Stamp Act] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 20.1.2014.</ref> Lain mukaan niissä sai käyttää vain [[Lontoo]]ssa valmistettuja virallisia painomateriaaleja, joihin oli lyöty [[veroleima]],. jonkaLeimavero käytöstäsisältyi näin paperin hintaan, sillä valtio keräsi leimojen käytöstä maksun materiaalien valmistajilta verorahoja.
 
Laki hyväksyttiin [[22. maaliskuuta]] [[1765]]. Se johti Pohjois-Amerikan siirtokunnissa monenlaisiin vastareaktioihin ja mielenosoituksiin.<ref name="kronikka">''Ihmiskunnan kronikka 1739–1860'', s. 600–601. Gummerus 1988.</ref> [[Boston]]isaissa ensimmäinen Lontoosta lähettety leimapaperilähetys poltettiin julkisesti protestina laille. Kaikkiin siirtokuntiin lähetettiin virkamies huolehtimaan leimamerkkien levittämisestä veron perimiseksi, mutta spontaanit väkijoukkojen nousut pakottivat heidät luopumaan tehtävistään. Lain toimeenpanoon tarkoitettua koneistoahallintokoneistoa ei missään vaiheessa saatu toimimaan vastarinnan vuoksi. Lisäksi siirtokuntalaiset organisoivat kaikkien englantilaisten tuotteiden ostoboikotin, jolla oli suurin vaikutus, sillä se vahingoitti myös enlgantilaisten liikemiesten etuja.<ref name="Mykland">Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen): ''Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset'', s. 48. Otava, Helsinki 1985.</ref> Boikotin seurauksena kaupankäynti siirtokunnissa pysähtyi lähes täysin kesän 1765 aikana.<ref name="kronikka" />
 
Siirtokuntalaisia ei ärsyttänyt niinkään leimaveron suuruus, vaan se seikka, että se rikkoi anglosaksisissa maissa yleisesti tunnustettua periaatetta, jonka mukaan vain kansalaisia edustava parlamentti saattoi asettaa heille veroja. He katsoivat näin ollen vain siirtokuntien omilla edustajakokouksilla olevan oikeuden verojen määräämiseen heille, mutta ei Lontoon parlamentilla.<ref name="Mykland" /> Tämä oli ollut myös vallitseva käytäntö jo 150 vuoden ajan.<ref name="brit" /> Leimaveroprotestien yhteydessä lakimies [[James Otis]] keksi iskulauseen ”[[Ei verotusta ilman edustusoikeutta]]” (''No taxation without representation''), josta tuli pian kaikkien parlamentin säätämien verojen vastustajien yhteinen tunnus.<ref name="kronikka" /> Kaikkiaan leimaverolain vastustus loi Amerikan siirtokuntiin sellaista poliittista aktiivisuutta ja julkista keskustelua, jolla oli myöhemmin suuri merkitys itsenäisyystaistelun yhteydessä. Kysymys siirtokuntien ja emämaan suhteesta nousi keskustelun aiheeksi ja perustettiin radikaali vastarintajärjestö ”[[Vapauden pojat]]” (''Sons of Liberty'').<ref name="Haikala">Sisko Haikala: ''Vallankumousten aikakausi'', teoksessa ''Maailmanhistorian pikkujättiläinen'', s. 589–590. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1988.</ref><ref name="Mykland" />
Lokakuussa 1765 [[New York]]iin kokoontui niin sanottu [[leimaverokongressi]], jossa yhdeksän siirtokunnan edustajat vaativat lakia kumottavaksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun eri siirtokunnat ryhtyivät oma-aloitteiseen yhteistoimintaan. Itse kokous oli varsin maltillinen: parlamentille ja kuningas [[Yrjö III|Yrjö III:lle]] osoittamassaan anomuksessa se vakuutti uskollisuuttaan ja pyysi leimaverolain kumoamista.<ref name="Haikala" /><ref name="brit" />
 
Kauppaboikotin seurauksena tappioita kärsineet brittiläiset kauppahuoneet ja tehtailijat alkoivat vaatia parlamentilta leimaverolain kumoamista. Ylähuoneen vastustuksesta huolimatta parlamentti kumosi lain maaliskuussa 1766. Samassa yhteydessä se kuitenkin myös hyväksyi julistuksen (nk. ''Declaratory Act''), jonka mukaan sillä tulisi olemaan oikeus asettaa veroja kaikille siirtomaiden asukkaille ”kaikissa ajateltavissa olevissa tapauksissa” (nk. ''Declaratory Act''). Jo seuraavana vuonna parlamentti sääti niin sanotut [[Townshendin lait]], jotka synnyttivät uuden kiistan.<ref name="brit" /><ref name="Haikala" />
 
==Lähteet==