Avaa päävalikko

Muutokset

1 merkki lisätty ,  5 vuotta sitten
edennyt vaarallisen syvälle Kroatiaan. Rannikolla ja Okucanin alueella oli tärkeitä tieyhteyksiä poikki.
Niinpä Tuđman päätti 13. syyskuuta 1991 kroaattien valvomilla alueille olevien [[parakkien taistelu|liittoarmeijan parakkien saartamisesta ja valtaamisesta]]<ref>Vihervuori, s 195</ref>.
Kroaatit pyrkivät saamaan kasarmeista aseita itselleen<ref>Lautela 1992, s 214</ref><ref name="bjelajac16"/>. Enimmät taistelut kasarmieekasarmien lähellä käytiin muutamassa päivässä,
ja loppujen kasarmien antautumisesta käytiin pitkiä neuvotteluja<ref>Vihervuori 1999, s 197</ref>. [[Gospicin taistelut|Gospicissa käytiin kovia taisteluja]]<ref name="vihervuori195"/>, jotka päättyivät lokakuussa serbisiviilien joukkomurhaan.
 
 
Liittoarmeijan edustaja Andrija Raseta ilmaisi huolensa kasarmeihin jääneiden sotilaiden puolesta, ja niinpä liittoarmeija voimisti sotaansa Kroatiaa vastaan.
Liittoarmeijan lentokoneet alkoivat pommittaa Kroatian kaupunkeja, mm. Zagrebia 15. syyskuuta<ref>Vihervuori 1999, s 195, 198</ref>. Zagrebisa oli serbien sala-ampujia<ref>Vihervuori 1999, s 198</ref>. Tudjman vaihtoi puolustusministeriksi kovan linjan Gojko Susakin<ref>Vihervuori 1999, s 199</ref>. 17. syyskuuta yö, jolloin käynnissä oliolivat Igalon neuvottelut, oli pahin Zagrebissa<ref>Vihervuori 1999, s 200</ref>, liittoarmeija mm. liittoarmeija ampui kasarmista kohti Zagrebin keskustaa<ref name="vihervuori201">Vihervuori 1999, s 201</ref>. Igalon tulitauko vain kiihdytti taisteluja<ref name="vihervuori201"/>.
 
Kroatia ilmoitti 21. syyskuuta 1991, että Jugoslavian liittohallitus ei edusta sitä, mutta liittohallituksen kroaatit eivät suostuneet eroamaan<ref name="vihervuori201"/>. Saman päivän iltana Jugoslavian puolustusministeri uhosi televisiossa totaalista sotaa, mutta ilmoitti tulitauozta jo seuraavana päivänä<ref>Vihervuori 1999, s 202</ref>. Ensi kertaa Serbian johto ja liittoarmeija olivat mukana tulitauossa, mutta serbisissit eivät<ref name="vihervuori201"/>.
Kroatia ilmoitti 21. syyskuuta 1991, jotta Jugoslavian liittohallitus ei
edusta sitä, mutta liittohallituksen kroaatit eivät suostuneet eroamaan<ref name="vihervuori201"/>. Saman päivän iltana Jugoslavian puolustusministeri uhosi televisiossa totaalista sotaa, mutta ilmoitti tulitauozta jo seuraavana päivänä<ref>Vihervuori 1999, s 202</ref>.
Ensi kertaa Serbian johto ja liittoarmeija olivat mukana tulitauossa, mutta serbisissit eivät<ref name="vihervuori201"/>.
 
Hyökkäysten tavoitteena oli todennäköisesti halkaista Kroatia kahtia, pakottaa maan johto antautumaan ja muodostaa näin uudestaan Jugoslavian liittovaltio.<ref>Bjelajac, Žunec, s. 20.</ref> Liittoarmeijan hyökkäykset Itä-[[Slavonia]]ssa alkoivat 20. syyskuuta, ja pian sen jälkeen myös Länsi-Slavoniassa. Serbijoukot hyökkäsivät myös [[Zadar]]in 16. syyskuuta ja [[Dubrovnikin piiritys|piirittivät Dubrovnikin]] 1. lokakuuta. Kroaatit olivat lähinnä puolustuskannalla, mutta saivat myös voittoja muun muassa Länsi-Slavoniassa.<ref>Bjelajac, Žunec, s. 22.</ref>
 
Syyskuussa alkanut [[Vukovarin piiritys]] päättyi marraskuussa<ref>Lautela 1992, s 214, s 100</ref>, kun serbijoukot murtautuivat kaupunkiin ja tuhosivat sen. Mm kaupunginKaupungin vallanneet joukot mm. surmasivat ja raiskasivat kaupungin asukkaita yksitellen ja ainakin yhdessä joukkomurhassa, elävänä kiinni saadut kroaattien asemiehet joutuivat epäinhimillisin oloihin Serbian vankileireille.
ainakin yhdessä joukkomurhassa, ja elävänä kiinni saadut kroaattien asemiehet joutuivat
epäinhimillisin oloihin Serbian vankileireille.
 
Samaan aikaan serbit piirittivät myös [[Dubrovnik]]in kaupunkia, jossa oli vain pienet kroaattijoukot. Dubrovnikin piiritys oli länsimaissa yksi sodan eniten huomioita saanut tapahtuma, sillä kaupunki oli merkittävä taide- ja kulttuurikaupunki, jonka tuhoamista oli vaikea perustella.<ref>Bjelajac, Žunec, s. 26–28.</ref>
 
Syyskuusta alkaen solmittiin monia liittoarmeijan ja Serbiankin allekirjoittamia tulitaukoja EY:n välittämissä neuvotteluissa, mutta serbisissit eivät noita sopimuksia allekirjoittaneet. [[Peter Carrington]]in saapuessa ensi kertaa Jugoslaviaan hänelle oli epäselvää, että Jugoslaviassa on eri kansoja. Carringtonin rauhansuunnitelma valtioliittomaisesta Jugoslaviasta ei käynyt serbeille. Kroaatitkaan eivät siitä pitäneet, mutta sentään taipuivat suunnitelman taakse. EY pidättyi tunnustamasta Kroatiaa joulukuuhun 1991 asti. TuđmanTuđjman ja kroaatit luottivat monestikin turhaan serbien pitävän tulitaukonsa. Serbit rikkoivat tulitaukoja mitä ilmeisimmin tarkoituksella, ja [[Slobodan Milošević]] koetti EY:n neuvotteluissa pelata aikaa, jotta serbisissit saattaisivatpystyisivät vallatavaltaamaan mahdollisimman suuren alueen Kroatiasta ennen maan itsenäistymistä.{{lähde}}
 
Syyskuun lopuille tultaessa liittoarmeijan serbireserviläistenkin keskuuteen oli levinnyt karkaamisvimma<ref name="vihervuori204">Vihervuori 1999, s 204</ref>, vaikka kesällä sotainto oli ollut korkealla<ref name="vihervuori204"/>. Erään cetnikin mukaan 26. syyskuuta sota oli jatkoa ustashaa vastaan käydylle sodalle, jossa moni asia oli jäänyt selvittämättä, mutta toisaalta hastateltu Draskovicin ryhmään kuulunut cetnikkikin oli epävarma sodan lopputuloksesta<ref name="vihervuori205">Vihervuori 1999, s 205</ref>. Politika-lehdessä oli YK:n asesaarron julistamisen päivänä 26. syyskuuta
artikkeli liittoarmeijan huonosta menestyksestä, joka johtui kirjoittajan mukaan kroaattien suuremmasta määrästä ja paremmasta koulutuksesta, sekä oman armeijan koulutatmattomistakouluttamattomista alokkaista ja upseerien tarrautumisesta kiinni Jugoslavian kansanarmeija-ajatteluun<ref name="vihervuori205"/>.
 
Serbia kaappasi vallan Jugoslavian presidenttineuvostossa 1. lokakuuta sillä verukkeella, ettei sen puheenjohtaja ollut kutsunut neuvostoa koolle, vaikka käynnissä oli sota<ref name="vihervuori206">Vihervuori 1999,s 206</ref>. Näin serbit nostivat oman miehensä varapresidentti Branko Kosticin kroaatti Stipe Mesicin tilalle<ref name="vihervuori206"/>.
että sen puheenjohtaja ollut kutsunut neuvostoa koolle, vaikka syynä
tähän oli käynnissä oleva sota<ref name="vihervuori206">Vihervuori 1999,s 206</ref>. Näin serbit nostivat oman miehensä varapresidentti Branko Kosticin kroaatti Stipe Mesicin tilalle<ref name="vihervuori206"/>.
 
Tudjman määräsi yleisen armeijan liikekannallepanon 6. lokakuuta<ref name="vihervuori207">Vihervuori 1999, s 207</ref>. Seuraavana päivänä lentokoneetKroatian hyökkäsivätpresidentinpalatsia pommein Kroatianpommitettiin presidentinpalatsiinilmasta, mutta Tudjman säilyi hengissä ja vammoitta<ref name="vihervuori207"/>. Samaan aikaan oli alkanut armeijan suurhyökkäys Kroatiaa vastaan.
 
Lokakuun puolessa välissä Kroatialla oli jo noin 35 prikaatista koostunut armeija, jota johti ministeri [[Gojko Šušak]]in kutsuma kenraali [[Anton Tus]]<ref name="vihervuori207"/>. Kroaatit puhdistivat [[Gospić]]in lähiseutua etnisesti lokakuun puolenvälin jälkeen 1991 surmaamalla merkittäviä serbejä komentaja [[Mirko Norac]]in johdolla<ref>Draculic 2005, s. 37-39</ref>. Zagrebissa oli serbien sala-ampujia, ja liittoarmeija pommitti kaupunkia ajoittain.
Tulitauon allekirjoittivat 2. tammikuuta Kroatian puolustusministeri [[Gojko Šušak]] ja serbiarmeijan komentaja [[Andrija Rašeta]]. Sopimus astui voimaan seuraavana päivänä, ja seuraavassa kuussa [[Yhdistyneet kansakunnat|YK:n]] [[UNPROFOR]]-joukot saapuivat pitämään rauhaa Kroatian serbialueille.<ref>Nation, s. 124.</ref>
 
Tulitauko oli hauras, ja vaikka rintamamuutoksia ei juurikaan tapahtunut, hajanaisia pommituksia ilmeni vuosien 1992 ja 1993 aikana. Kroaatit käynnistivät syyskuussa 1993 niin kutsutun [[operaatio medakinMedakin taskun]]. Onnistuneen hyökkäyksen ansiosta kroaatit pystyivät avaamaan hetkellisesti pohjois-etelä-suuntaisen liikenteen [[Adrianmeri|Adrianmeren]] rannikolle.<ref>Nation, s. 125–126.</ref>
 
Hallituksen tiedotteen mukaan Kroatian itsenäistyessä 15. tammikuuta 1992 taisteluissa oli kuollut 3000 ja kadonnut 8900. 16000 oli haavoittunut., 6000 sotavankia.jäänyt sotavangiksi ja 700000 pakolaistajoutunut pakolaisiksi.
<ref>Korpiaho 1993, s. 49</ref>
 
Lopulta länsivallat alkoivat salaa tukea Kroatiaa, koska pelkäsivät [[Venäjä|venäläisten]] laajentavan valtaansa [[Balkan]]illa. Serbithän ovat olleet pitkään Venäjän liittolaiskansa.
 
Kroaatit aloittivat täysin yllättäen 1. toukokuuta 1995 [[operaatio Salaman]]. Kroaattiarmeija hyökkäsi Länsi-Slavoniassa serbien 18. armeijakunnan kimppuun, mikä aiheutti [[Krajinan serbitasavalta|Krajinan serbitasavallan]] asevoimissa lähes paniikkiin. Voittoisa operaatio oli yksi sodan nopeimmista, ja 4. toukokuuta mennessä noin 1&nbsp;500 serbisotilaastaserbisotilasta oli antautunut. Samalla ainakin puolet Länsi-Slavonian serbiasukkaista oli paennut alueelta. Krajinan presidentti [[Milan Martić]] ei pystynyt tukemaan joukkojaan, mutta hän määräsi kostona 2.–3. toukokuuta toteutetut raketti-iskut [[Zagreb]]iin.<ref>Bjelajac, Žunec, s. 31.</ref>
 
Kroaattien tekemä suurhyökkäys [[operaatio Myrsky]] elokuussa 1995 työnsi serbi- ja liittoarmeijan joukot maasta ja lopetti Kroatian ja [[Bosnian sota|Bosnian sodat]].
 
== Sodan ihmisoikeusrikkomukset ==