Ero sivun ”Suomen juutalaisluovutukset” versioiden välillä

 

Pakolaisten luovutustapaus liittyi kahdeksaan juutalaispakolaiseen, jotka kuljetettiin höyrylaiva [[S/S Hohenhörn|S/S ''Hohenhörn'']]illä [[Tallinna]]an ja edelleen [[Auschwitz]]in [[tuhoamisleiri|tuhoamisleirille]] marraskuun alussa 1942. Heistä vain yksi selvisi tuhoamisleireiltä hengissä. Pakolaiset olivat saapuneet Suomeen Saksan miehittämiltä alueilta vuonna 1938. Kyseisestä ryhmästä viisi henkilöä oli Suomesta [[turvapaikka|turvapaikan]] saaneita pakolaisia, ja heidän mukanaan lähti vapaaehtoisesti yhden karkotetun vaimo ja heidän kaksi lastaan. <ref> Jakobson 1999, s. 374. </ref> Muita luovutettuja juutalaispakolaisia tämän kahdeksan lisäksi oli vielä yksi, ja nimen perusteella kaikkiaan mahdollisesti kolme muuta.<ref>Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle, s. 24</ref> Pakolaisten lisäksi Suomi luovutti saksalaisille sotavankeja omilta vankileireiltään. Saksalaisille poliittisten vankien leiriltä toimitettujen 520 [[neuvostoliitto]]laisen sotavangin joukossa oli 39 juutalaiseksi merkittyä henkilöä.<ref name="Sotavangit">Heikki Ylikankaan selvitys valtioneuvoston kanslialle, s. 34</ref> Näiden 520 joukosta tutkija Serah Beizer on vielä sotavankien nimien perusteella arvioinut, että kokonaismäärä voisi mahdollisesti olla 74, mutta nimien perusteella luku jää epävarmaksi.<ref name="Sotavangit" /> [[Max Jakobson]]in mukaan Saksan [[Gestapo]] ja Suomen [[Valpo]] olivat sopineet luovutuksesta [[Rangellin hallitus|Rangellin hallituksen]] tietämättä. Päätöksen asiasta teki sisäministeri [[Toivo Horelli]] Valpon päällikön [[Arno Anthoni]]n esityksestä. Päätös oli lainmukainen, koska sisäministerillä oli oikeus päättää ulkomaalaisten oleskeluluvista. <ref> Jakobson 1999, s. 374. </ref>

 

Ennen luovutuksia Suomessa oli vieraillut Saksan [[SS]]:n valtakunnanjohtaja, Natsi-Saksan toiseksi mahtavin mies [[Heinrich Himmler]] heinä-elokuun vaihteessa 1942. Himmler oli tiedustellut pääministeri [[Jukka Rangell]]ilta Suomen juutalaisten tilannetta, jolloin Rangell oli korostanut pienen juutalaisvähemmistön sulautuneen suomalaiseen yhteiskuntaan sen tasavertaisina jäseninä ja osallistuneen sotaan muiden suomalaisten rinnalla. Rangell oli lopettanut keskustelun aiheesta toteamalla: ''”Wir haben keine Judenfrage (Meillä ei ole minkäänlaista juutalaiskysymystä)”.'' Himmler ei ollut vierailunsa aikana enää tämän jälkeen palannut asiaan. Max Jakobsonin mukaan Suomen juutalaisten tuhoaminen kuului kuitenkin Hitlerin Saksan kaavailemaan ”Euroopan juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun”, mikä ilmenee [[Wannsee]]ssa lähellä [[Berliini]]ä tammikuussa 1942 pidetyn, asiaa koskeneen salaisen [[Wannseen konferenssi|kokouksen]] pöytäkirjasta. Myös [[Adolf Hitler]]in kesäkuussa 1942 tapahtuneeseen Suomen-vierailuun liittyen oli liikkunut huhuja hänen suomalaisille esittämistään juutalaisia koskevista vaatimuksista. <ref> Jakobson 1999, s. 371–372. </ref>

 

Juutalaispakolaisten luovutus Saksaan olisi ilmeisesti tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa, ellei [[Helsingin juutalainen seurakunta|Helsingin juutalaisen seurakunnan]] johto olisi saanut asiasta vihiä ja ryhtynyt vastatoimiin. Seurakunnan lakimies Jonas Jakobson kävi pääministeri Jukka Rangellin ja valtiovarainministeri [[Väinö Tanner]]in puheilla, minkä jälkeen Tanner määräsi Valpon keskeyttämään luovutukset, kunnes asia olisi käsitelty hallituksessa. Tanner ja sosiaaliministeri [[K.-A. Fagerholm]] ottivat asian esille seuraavassa [[hallituksen iltakoulu]]ssa. Koska istunto oli epävirallinen, asian käsittelystä hallituksessa ei ole pöytäkirjaa. Jyrkkänä natsismin vastustajana tunnettu Fagerholm ilmoitti eroavansa välittömästi hallituksesta, mikäli karkotukset pantaisiin toimeen. Tilanne oli ajautumassa umpisolmuun, kun sisäministeri Horelli puolestaan uhkasi erota, mikäli hänen toimivaltaansa kuuluvaan asiaan puututtaisiin. <ref> Jakobson 1999, s. 374. </ref> Voimassa ollut [[sensuuri]] ei estänyt sanomalehtiä käsittelemästä asiaa. [[Helsingin Sanomat]] ja [[Uutispäivä Demari|Suomen Sosialidemokraatti]] tekivät asiasta julkisen skandaalin tuomitsemalla voimakkain sanoin vireillä olleen luovutuksen, kun sen sijaan [[Uusi Suomi]] vähätteli tapausta. Lisäksi pääministeri [[Jukka Rangell]]ille luovutettiin adressi, jossa hallitusta varoitettiin niistä kielteisistä ulkopoliittisista seurauksista, joita karkotukset voisivat aiheuttaa. Adressin allekirjoittivat mm. professorit [[Yrjö Hirn]], [[Robert Brotherus]] ja [[Bruno Suviranta]] sekä Helsingin Sanomien päätoimittaja, entinen ulkoministeri [[Eljas Erkko]]. <ref> Jakobson 1999, s. 375–376. </ref>

 

[[Heikki Ylikangas]] arvioi, että syy juutalaispakolaisten luovuttamiseen oli Saksan esittämä painostus. Saksa asetti juutalaisten luovutuksen edellytykseksi viljan toimittamiselle Suomeen.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Heikki Ylikangas | Otsikko = Viljan saaminen oli tärkein syy, miksi Suomesta luovutettiin Saksaan kahdeksan juutalaista marraskuussa 1942 | Julkaisu = Kanava | Ajankohta = 2005 | Vuosikerta = | Numero = 7 | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite = | Tunniste = | www = http://agricola.utu.fi/tietosanomat/luovutetut/ylikangas_kanava_5_05.php | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 9.1.2009 }}</ref > Juutalaisia Suomen kansalaisia Suomi ei missään vaiheessa sotaa luovuttanut. Saksan suurlähettiläs [[Wipert von Blücher]] ilmoitti myöhemmässä vaiheessa sotaa raportissaan [[Adolf Hitler]]ille, että Suomi ei tule vaarantamaan sen juutalaisia kansalaisia missään tapauksessa.<ref name="Meinander"> {{Kirjaviite | Tekijä = Meinander, Henrik | Nimike = Suomi 1944| Sivu = 17 || Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = WSOY| Vuosi = 2009 | Tunniste = . ISBN 978-952-234-003-0.}}</ref> Historioitsija [[Henrik Meinander]]in mukaan Hitler hyväksyi tämän realistisesti.<ref name="Meinander" /> Max Jakobsonin mukaan Saksa ei missään vaiheessa esittänyt Suomelle – ainakaan virallisesti – vaatimuksia juutalaisten luovuttamiseksi sen enempää kuin pakottanut Suomea omaksumaan [[kansallissosialismi|kansallissosialistista]] ideologiaa. Jakobson katsoo Suomen olleen Saksalle sen verran arvokas myötäsotija, että Saksa ei halunnut rasittaa maiden välejä nostamalla esille sellaisia kysymyksiä, joiden se tiesi olevan Suomelle vastenmielisiä. <ref> Jakobson 1999, s. 372. </ref> [[Jukka Tarkka|Jukka Tarkan]] mielestä luovutusten perusteena eivät olleet sen enempää poliittiset kuin rodullisetkaan syyt, vaan ainoastaan pikkusieluisten suomalaisten poliisivirkamiesten halu mielistellä saksalaisia virkaveljiään. Toisaalta tapaus osoitti myös, että lehdistö pystyi sensuurista huolimatta toimimaan valtiollisena vahtikoirana ja katkaisemaan tapahtumaketjun, josta olisi muutoin tullut Suomelle haitallinen moraalinen riippakivi. <ref> {{Kirjaviite | Tekijä=Jukka Tarkka ja Allan Tiitta | Nimeke=Itsenäinen Suomi: Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä | Sivu=152 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1987 }}</ref> [[Paasikiven II hallitus|Paasikiven hallituksen]] vuonna 1945 asettaman [[Hornborgin komitea (1945)|Hornborgin komitean]] mietinnössä todettiin, että karkotusten keskeyttämisellä ”Suomi pelastettiin lähtemättömästä häpeätahrasta”. ”Ei kuitenkaan täydellisesti – kahdeksan henkilöä joutui tämän mielettömän epäinhimillisyyden uhreiksi.” <ref> Jakobson 1999, s. 376. </ref>

 

== Anteeksipyyntö==