Ero sivun ”Suomensukuinen” versioiden välillä

'''Suomensukuinen''' tarkoittaa suomensukuista eli [[uralilaiset kielet|uralilaista kieltä]] puhuvaa kansaa tai ihmistä. Suomensukuisiksi kieliksi lasketaan yleisimmin [[suomalais-ugrilaiseturalilaiset kielet|uralilaisen kielikunnan kielet]]. Näistä usein muita kuin [[Itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomalaisia kieliä]] sanotaan [[suomen kieli|suomen kielen]] [[etäsukukieli]]ksi. Termi ''suomensukuinen'' on kuitenkin alun perin viitannut ja viittaa osittain edelleenkin kielellisen sukulaisuuden lisäksi rodulliseen, geneettiseen ja kulttuuriseenkinkulttuuriseenkiin sukulaisuuteen, jonkajoka näitäuralilaisten kansojakielten ajatellaanpuhujilla yhdistävänajateltiin olevan. ErityisestiTämä kaukaisempien sukulaiskansojen välillä, esimerkiksi [[suomalaiset|suomalaisten]] suhteessa [[Samojedit|samojedeihin]], tämä sukulaisuussuhdemerkitys on kuitenkinedelleen yksinomaanmelko kielellinen.yleinen Senmaallikkojen sijaan läheisempien kansojenkeskuudessa, kuten [[virolaiset|virolaisten]] ja [[karjalaiset (kansa)|karjalaisten]] kanssa suomalaisilla on läheisen kielisukulaisuuden lisäksi myös huomattava geneettinen jaaiheuttaa kulttuurinenkinedelleen yhteneväisyysväärinymmärryksiä.

Ilmaisu "suomensukuinenSuomensukuinen" on käsitteenä varsin [[Suomi]]-keskeinensuomikeskeinen, varsinkinvarsinkaan kun suomi ei ole suurin uralilainen kieli. Esimerkiksi [[Germaanitgermaaniset kielet|germaaneja]] voitaisiin samalla logiikalla kutsua "englanninsukuisiksi" tai "saksansukuisiksi". Käsitettä ei käytetäkään kielitieteessä Suomen ulkopuolella.

Suomensukuisten kielten puhujien muodostama '''Suomen suku''' ajateltiin 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikana ja vielä pitkälle 1900-luvullekin usein ryhmäksi, jolla on yhteinen geneettinen alkuperä. Esimerkiksi [[Aarno Karimo]] kirjoitti kirjassaan ''[[Kumpujen yöstä]]'' (1929–1932): ''Suomen suvun alkukoti on monien tutkijain mielestä etsittävä Uralin vuoriston ja Volgan mutkan väliseltä alueelta. Useat otaksuvat suomalaisten asuneen alkujaan Volgan ja Väinäjoen latvoilla...'' Kirjassa on myös kuvitteellinen kertomus [[Ural (vuoristo)|Uralin]] lähistöllä asuvan suvun päämiehestä Jorosta, joka käskee poikansa Tuiran etsiä maata lännestä. Tuiran jälkeläiset löytävätkin tuhatvuotisen vaelluksen jälkeen Suomen. Tämänkaltaisten vaelluskertomusten esikuvana pidetään [[Raamatturaamattu|Raamatunraamatun]] kertomuksia, joissa kansa vaeltaa ja saapuu [[luvattu maa|luvattuun maahan]].

Nykytietämyksen mukaan jotkinuralilaisten [[uralilaisetkielten kansat]]puhujiin eroavatkuuluu geneettisestiuseita selvästi toisistaan,erilaisia muttageneettisiä kielikunnantyyppejä, sisälläjoten keskenäänminkäänlaista läheisetgeneettistä kansat muistuttavatSuomen toisiaansukua myösei geneettisestiole. Geneettis-kielellisenä Suomen sukuna voitaisiin pitää lähinnäenintään [[Itämerensuomalaiset kansatkielet|itämerensuomalaisiaitämerensuomalaisten kansojakielten]] puhujia. MyösMyöskään suomensukuistenSuomen kansojensuvun muinaiskulttuurissayhtenäistä jamuinaiskulttuuria tai -uskonnossauskontoa onei ole ollut eroavaisuuksiaolemassa. Uskontoon ja kulttuuriin vaikutti voimakkaasti elinkeino, joka vaihteli eri uralilaisia kieliä puhuvien ryhmien välillä. Esimerkiksi maata viljelevien [[Suomalainen muinaisusko|suomalaisten]] ja [[Virolainen mytologia ja muinaisusko|virolaisten uskomukset]] olivat lähempänä toisiaan ja jopa muiden maanviljelyä harjoittavien maanviljelys-kansojen uskomuksia kuin metsästyksellä eläneiden [[saamelaiset|saamelaisten]] [[Saamelainen muinaisusko|shamanismia]]. Tästä huolimatta jonkinlainen käsitys ja ihanne suomensukuisten kansojen yhteenkuuluvuudesta on säilynyt. Vuosien 1918-1922 [[Heimosodat|heimosotiaHeimosotia]] perusteltiin aikoinaan kansojen yhteenkuuluvuudella, mutta heimosotaretkikunnatne ulottuivatkin vain itämerensuomalaisten kansojen vanhoille asuinalueille.