Ero sivun ”Puhelinkeskus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 11:
Ensimmäiset puhelinkeskukset olivat käsivälitteisiä, ja keskuksenhoitaja muodosti yhteyden kytkemällä liittimellä varustetun johdon keskuksen taulussa olevaan pistokkeeseen. Keskuksenhoitajia, jotka useimmiten olivat naispuolisia, kutsuttiin Suomessa muun muassa nimellä ”sentraalisantra”.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://yle.fi/vintti/yle.fi/priima/node/409.html | Nimeke =Muistatko, kun sentraalisantra välitti puheluja? | Tekijä =Priima / Mikko Määttälä | Ajankohta =18.09.2008 | Julkaisija = Yleisradio| Viitattu = 8.3.2013 }}</ref>
Vuonna [[1891]] [[Almon Brown Strowger|Almon Strowger]] patentoi [[Strowgerin kytkin|mekaanisen kytkimen]], josta alkoi puhelinkeskusten automatisointi.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Heikki K. Lähde | Nimeke =Pulanhallinnasta koneorjuuteen – maalaiskylän elämää ennen vanhaan| Vuosi =2012 | Sivu =147 | Julkaisupaikka =Helsinki | Julkaisija =Books on Demand GmbH | Tunniste =ISBN 978-952-286-418-5 | Viitattu = 8.3.2013 }}</ref> Tunnetuimmassa kytkinmallissa oli pyörivä varsi, joka liikkui kymmenen askelta. Kun puhelimella soitettiin, jokainen valintalevyltä tuleva pulssi liikutti vartta yhden askeleen. Joissakin keskuksissa käytettiin myös suoraviivaisesti liikkuvia valitsimia. Näiden yhdistelmänä muodostui nousukiertovalitsin, joka on osaltaan vaikuttanut numerointeihin: joissain maissa on edelleen tapana esittää puhelinnumerot kahden numeron ryhmissä. [[DTMF]]-äänivalinta ja digitalisoituminen syrjäyttivät mekaaniset puhelinkeskukset.
==Lähteet==
| |||