Ero sivun ”William Faulkner” versioiden välillä

789 merkkiä poistettu ,  6 vuotta sitten
räikeimmät sepustukset pois.
(räikeimmät sepustukset pois.)
''[[Ääni ja vimma|Äänen ja vimman]]'' muoto — pitkälti samojen tapahtumien läpikäyminen vuorotellen neljästä eri näkökulmasta — paljastaa maailman tapahtumien monisäikeisyyden, jota ei olisi realistisen kertomakirjallisuuden kertojan (yksiulotteiseen) näkökulmaan pitäytyvän kerronnan avulla ollut mahdollista osoittaa. Teoksen on jopa ylistetty pystyvän synnyttämään illuusion "lukijan omakohtaisesta läsnäolosta tapahtumien keskellä".
 
[[Modernismi]]lle ominainen pyrkimys [[spatiaali muoto|spatiaaliin muotoon]] on helposti havaittavissa ''Äänessä ja vimmassa''. Faulkner tarjoaa lukijalle sirpaletietoja, joitten yhteyttä aikaisemmin kerrottuun tai tulevaan ei selitetä. Kertoja jättää välittömän ymmärtämisen kannalta välttämättömän tärkeitä asioita salaan.
 
Kolmessa ensimmäisessä luvussa ei ole lainkaan kertojan selittäviä huomautuksia. Kun luvuista ensimmäisessä kuvataan ainoastaan kehitysvammaisen Benjyn tajunnanvirtaa tiettynä päivänä, ei tapahtumien ja asioitten keskinäinen yhteys voi ilmetä lukijalle, koska Benjy pystyy tajuamaan vain aistihavainnon objekteja ja tuntemuksia, vailla käsitystä ajallisesta järjestyksestä tai tapahtumien seuraussuhteista. Samoin kahdessa seuraavassa luvussa tapahtumiin on vain se subjektiivinen, osittainen näkökulma, joka tajunnanvirtaesityksen kohteella niihin on. Kertojan niukat kommentit tulevat vasta neljännessä luvussa. Ainoastaan suhteuttamalla neljä vajavaista kertomusta toisiinsa on mahdollista päätellä, mikä oli tapahtumien kulku ja miten kuvatut osatekijät ovat vaikutussuhteessa toisiinsa. Vain romaanin osatekijät ''samanaikaisesti'' haltuun ottamalla käy mahdolliseksi romaanin kokonaismerkityksen tajuaminen. Lukija saa nyt "kolmiulotteisen" näkemyksen tapahtumista, aavistuksen omakohtaisesta osallistumisesta. Välittyy elämää koskeva kokemus, joka on todellisuudenkaltaisempi kuin perinteisessä, ajallisesti "luonnollisessa" järjestyksessä etenevässä realistisessa romaanissa.
 
 
Tajunnanvirtakuvauksen avulla Faulkner luo teokseen suuremman intensiteetin ja elämäntunnun kuin olisi mahdollista perinteisellä, koulukielioppiin nojaavalla ajatusreferaatilla.{{kenen mukaan}}
 
Modernistiselle kirjallisuudelle merkittäviä vaikutteita antoi [[Sigmund Freud]]in [[psykoanalyysi|psykoanalyyttinen]] teoria ihmisestä. ''[[Ääni ja vimma|Äänessä ja vimmassa]]'' Faulker soveltaa Freudin sielunelämän kolmijakoa [[id]]iin, [[minä]]än ja [[yliminä]]än. Quentin Compsonin tajuntaa kuvaavassa luvussa näkyy, miten liian dominoiva yliminä esimerkiksi syyllisyydentuntojen muodossa estää minää toteuttamasta idin viettikäskyjä ja miten yliminän tukahduttama id samalla pyrkii tietoisuuteen kiertoteitten kautta patologisena tapana konstituoida maailmaa. Nähtävästi myös Quentinin pakkomielteinen ajatus "''Sano se isälle ole kiltti sanon olen isäni Alkuunpanija'' [...]." on miltei suora lainaus Freudin ajatuksesta: lapsi on miehen isä.
 
Faulknerin kertomataiteen juuria on jäljitetty aina [[Elisabet I|Elisabetin]] aikaisiin traagikoihin. ''Äänessä ja vimmassa'', Compsonin suvun rappion "draamassa", henkilöt näyttäytyvät lukijalle [[William Shakespeare|shakespearelaisella]] intensiteetillä luotuina ekspressiivisinä hahmoina. Shakespearen lailla myös Faulkner hakeutuu tarinoissaan rikoksen ja tuhon piiriin ihmissielun syvyyksiin päästäkseen. Romaanin nimi ja [[prologi]]n runo-ote ovatkin suoria sitaatteja Shakespearen ''[[Macbeth]]istä''.
Rekisteröitymätön käyttäjä