Ero sivun ”Sotavanki” versioiden välillä

'''Sotavanki''' on jonkin [[valtio]]n [[sotilas]], joka on jäänyt vihollisvaltion vangiksi näiden valtioiden välisessä [[sodankäynti|sodankäynnissä]]. Sotavangiksi voidaan määritellä henkilö, joka on osallistunut sotatoimiin komentoketjun alaisuudessa, joka pukeutuu asepukuun ja joka kantaa asetta avoimesti. Näin ollen esimerkiksi [[terroristi|terroristeilta]] tai [[sissisota|sissisotilailta]] on toisinaan evätty sotavangin status. Esimerkkisyy sotavankistatuksen kieltämiseen on se, että vangittu henkilö on pyrkinyt esiintymään [[siviili]]nä.

Kaikilla laillisilla taistelijoilla on oikeus sotavangin statukseen eli tulla kohdelluksi sotavankina. Tietyissä tilanteissa laillisen taistelijan määrittely on hankalaa. Mielivaltaisen kohtelun estämiseksi vangiksi otettuja on epäselvissä tilanteissa kohdeltava sotavankina kunnes asian ratkaisee laillinen tuomioistuin. Sotavankeihin sovelletaan pidättäjävaltion lakeja, jotka eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa humanitaarisen oikeuden kanssa.

Ravinnon, asuinolojen ja terveydenhuollon tulee olla samaa tasoa kuin pidättäjävaltion omien asevoimien kohdalla. Ravinnon tulee olla riittävää ja kyettävä pitämään vangit kunnossa. Kaikki ravintoon kohdistuvat kurinpitotoimet ovat kiellettyjä. Sotavankien terveydentilasta on pidettävä huolta ja leirissä tulee olla oma sairasosasto. Terveydentila tarkistetaan kuukauden välein.

Sotavankeja on kohdeltava inhimillisesti. Jos vanki on haavoittunut tai sairas, hänelle on annettava hoitoa. Pidättäjävaltio on vastuussa vangin turvallisuudesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Sotavankeja saadaan käyttää tietyin rajoituksin työntekoon, joka ei vaaranna heidän terveyttään.

Sotavangilla on oikeus harjoittaa vapaasti omaa uskontoaan ja saada hengellistä apua.

Sotavangilla on oltava mahdollisuus ilmoittaa vankileiriin saapumisestaan perheelleen ja Punaisen Ristin kansainvälisen komitean henkilötiedustelukeskukselle.

Jatkosodan aikana suomalaisia joutui sotavangiksi eri lähteiden mukaan eri määriä ja viimeaikaisen tutkmuksentutkimuksen mukaan tämä määrä olisi ollut yli 3&nbsp;500 joista leireillä (tai matkalla sinne) kuoli tai tapettiin noin 1&nbsp;500 eli 43 prosenttia.<ref>Helsingin Sanomat: ”Sotavankeutta seurasi pitkä hiljaisuus”, 16.10.2011 sivu c7</ref> Silminnäkijän vankileirillä ollut Yrjö Korhonen kertoo kuinka neuvostoviranomiasetneuvostoviranomaiset uhkasivat takaisin leirille joutumisesta jo vapautumisvaiheessa. Sotavankiveteraaneja on Suomessa elossa enää muutamia kymmeniä.

Juuri vangeiksi otettuja suomalaisia uhattiin teloituksilla ja siviilitkin suhtautuivat sotavankeihin vihamielisesti. Vangit marssivat aluksi (ilman kenkiä) 40 kilometrin matkan [[Perkjärvi|Perkjärven]] juna-asemalle josta heidät kuljetettiin [[Borovitši]]n vankileirille härkävaunuilla. Tapa oli hyvin samanlainen kuin lukemattomissa muissa vankinenvankien kuvauksisssakuvauksissa tältä ajalta (muun muassa Unto Parvilahti kirjassa ''Berijan tarhat''). Leirin saunassa vangit saivat desinfioinnin ja karvanpoiston ja se jäikin ainoaksi puhdistustoimenpiteeksi vankiajalle. Borovitšin leirlläleirillä olot olivat kurjat ja taudeista [[punatauti]] oli yleisin.

*[http://www.moosburg.org/info/stalag/index.html Sotavankileiri Stalag VII A Saksan Moosburgissa]