Ero sivun ”Lapuan laki” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lisälähde ja lisäys tekstiin |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 15:
Hallitussääntö määräsi kahden ruplan sakon uhalla työtä tekevälle kansalle öisen ulkonaliikkumiskiellon (ks. [[Ulkonaliikkumiskielto Suomessa]]), joka talvisin alkoi kello yhdeksältä ja kesäisin kymmeneltä. Vuosina 1844–93 tämän pykälän perusteella jaettiin Lapuan kihlakunnankäräjillä 432 sakkotuomiota, pääasiassa nuorille. Luvattomista hevosajeluista sakotettiin samaan aikaan yli 200, [[kuokkavierailu]]ista yli 100, luvattomista [[tanssi|tansseista]] lähes 200, [[joutilaisuus|joutilaisuudesta]] 225, [[henkikirjoitus]]rikkeistä 90 ja muista syistä 10 kertaa.
Kaikkiaan Lapuan lain mukaisia rangaistuksia annettiin 50 vuoden aikana yli 1250 kertaa, jolloin osa sai tuomionsa kahdesta tai joskus useammastakin eri syystä. Rangaistujen määrä nousi yhteensä 1067 henkilöön, mutta koska muutamia rangaistiin toistamiseen, heidän todellisen määränsä voi arvioida nousseen noin 1050 henkeen. Sakotetuista lähes 700 sai rangaistuksensa Lapuan lain soveltamisen ensimmäisenä vuosikymmenenä. <ref>Kallio, Reino, Pohjanmaan suomenkielisten kylien oltermannihallinto. Studia historica Jyväskyläensia 23. Jyväskylä 1982, s. 240–241. Ks. myös Kallio, Reino Lapuan laki (1843) ja
Hallitussäännön 3. pykälä määräsi, että jos päällysmies tai apumiehet tarvitsivat apua tappelun tai muun siivottomuuden takia, kaikki isännät olivat velvollisia heitä auttamaan. Varsinkin [[Herännäisyys|heränneet]], jotka maailmankatsomuksensa mukaisesti noudattivat kirjaimellisesti Lapuan lakia, olivat valmiit yhteisvoimin ja jopa väkivaltaisin keinoin palauttamaan järjestyksen. Niinpä puukkojunkkareitten ja heränneiden välille syntyi yhteenottoja varsinkin Ylihärmässä, ja ne jatkuivat 1880-luvulle saakka. Tätä suurlapualaista laintulkintaa kuvastaa [[Samuli Paulaharju]]n Härmästä keräämä hokema: ”Kun laki loppuu, niin korennolla jatkethan.” <ref>Paulaharju, Samuli, Härmän aukeilta. Porvoo 1947, s. 304, Kallio 1982, s. 240–248.</ref>
Rivi 25:
Aika ajoin Lapuan lakia toteutettiin miltei joukkorangaistuksen luonteisesti. Niinpä hallitussäännön soveltamisen ehkä kiivaimpaan aikaan 1845 useampi kuin joka kymmenes nuori mies oli [[kihlakunnanoikeus|kihlakunnanoikeudessa]] vastaamassa pitäjäkuririkkomuksestaan. Tällöin kaikista kihlakunnanoikeuden sakoista langetettiin 36 % Lapuan lain perusteella. Edelleen Lapuan lain voimassaoloaikana sakotettiin lähes 50 puukkojunkkarina tunnettua henkilöä – heidän joukossaan [[Antti Rannanjärvi|Antti Rannanjärveä]] ja [[Jaakko Pukkila]]a.<ref>Hallitus Sääntö ja Kylän Asetus (HYK), Kallio 2009, s. 96–98, 120–128, 173–175. Sivuilla 203–209 on sanatarkka jäljennös Lapuan laista. Ks. myös http://historiatieto.wordpress.com/hallitussaanto-ja-kylanasetus/ </ref>
Paikallistasolla yleisen järjestyksen ja samalla hallitussäännön valvonnasta vastasivat viime kädessä nimismiehet, joiden äärimmäisen ahdasmielinen suhtautuminen nuoriin synnytti väkivaltaista vihaa heitä kohtaan. Niinpä yksi nimismies surmattiin ja lisäksi ainakin kolmea vastaan tehtiin murhayritys. Myös jotkut paikkakunnan papit joutuivat nuorten vihoihin, samoin venäläiset kasakat, joita nimismiehet käyttivät apunaan järjestyksen ylläpitämiseksi. Yksittäinen kasakka saattoi joutua jopa surmatyön kohteeksi, kuten tapahtui Lapualla 1862..<ref>Kallio 1982, s. 246, Kallio 2009, s. 128, 131–132, Kallio
Lapuan laki oli tarkoitettu puukkojunkkareitten aiheuttaman epäjärjestyksen hillitsemiseksi. Tulos oli kuitenkin päinvastainen. Suurpitäjän henkirikollisuusluvut kasvoivat hallitussäännön säätämisen jälkeen kaksin-, jopa kolminkertaisiksi. Samoin suurpitäjässä aloittivat ”häjyilynsä” aikakauden ehkä kuuluisimmat [[puukkojunkkarit]]: ylihärmäläinen [[Antti Rannanjärvi]] (1828–82), alahärmäläinen [[Antti Isotalo]] (1831–1911) sekä kauhavalainen [[Jaakko Pukkila]] (1831–?).
| |||