Ero sivun ”Kartanolaisuus” versioiden välillä

'''Kartanolaisuus''' oli kristillisvaikutteinen [[Lahko (uskonto)|lahko]], joka vaikutti 1920–1950-luvuilla erityisesti Satakunnassa. Päävaikutusalueet olivat [[Huittinen]] ja [[Vampula]], joita pidettiin liikkeen "äitiseurakuntina", mutta tämän lisäksi kartanolaisuutta esiintyi ainakin [[Kangasniemi|Kangasniemellä]], [[Lavia]]ssa, [[Sippola]]ssa ja [[Juupajoki|Juupajoella]]. Liikkeen johtajat olivat [[Alma Kartano|Alma Maria Kartano]] (1885–1953) ja "unissasaarnaaja" [[Tilda Reunanen|Amanda Matilda eli "Tilda" Reunanen]] (1894–1965).<ref name="heino170">Mihin Suomi tänään uskoo, s. 170</ref><ref name="apu">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.apu.fi/ihmiset/article162283-1.html | Nimeke = | Tekijä = Eve Hietamies | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Apu | Ajankohta = 5.2.2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = A-lehdet | Viitattu = 7.11.2010 | Kieli = }}</ref>

Kartanolaisuus sai alkunsa kun Alma Kartano ja Tilda Reunanen tapasivat toisensa kansalaissodan aikana.<ref>Kartanolaisuus, s. 6</ref> Liike tuli tunnetuksi ennen muuta lapsisaarnaajistaan. Näitä salaa koulutettuja lapsisaarnaajia oli noin kymmenen. Liikkeeseen kuului parhaimmillaan noin pari sataa jäsentä, mutta sen maan eri puolilla pitämät [[seurat]] kokosivat suuria joukkoja, parhaimmillaan toista tuhatta. Lapsisaarnaajien lisäksi vetonauloja olivat Tilda Reunasen hurmostilassa pitämät saarnat.<ref name="heino171">Mihin Suomi tänään uskoo, s. 171</ref>

Liikkeen perustajan [[Alma Kartano|Alma Kartanon]] (5. elokuuta 1885 [[Huittinen]] – 28. joulukuuta 1953 [[Sippola]]) kerrotaan opetelleen itsenäisesti luku- ja kirjoitustaidon. Hän työskenteli piikana

Alma Kartano nimitettiin v. 1915 [[Kiertokoulu|kiertokoulunopettajaksi]], tämän jälkeen hän alkoi pitää julkisia hengellisiä kokouksia [[Huhtamo]]n puolessa, kokoukset olivat suosittuja ja kuulijoita oli runsaasti. Kansalaissodan jälkeen kokouksia järjestettiin usein jokaisena iltapäivänä. Alma Kartano oli vuosina 1915–1921 kiertokoulunopettajana mm. Vampulassa Sallilan kylässä, Huittisissa Kalliokorven kulmakunnalla ja Kangasniemellä. [[Huittinen|Huittisten]] [[kirkkoneuvosto]] puuttui 1918 Alma Kartanon kiertokoulun opettajana toimimiseen, syyttäen Kartanoa siitä, ”että oli hengellisten kokousten muodossa harjoittanut kiihotusta vallankumouksellisten hyväksi ja Hallituksen asettamaa asevelvollisuutta vastaan.” Vaikka Alma Kartano kielsi syytökset, kirkkovaltuusto erotti hänet kiertokoulun opettajan virasta. Kirkkoneuvosto perusteli erottamista näin: ”katsoen siihen vaaraan joka uhkaa koulua ja oppilaita tällaisen henkisesti sairaan ja hengellisesti ylpeän ja kiihkomielisen opettajan kautta.” Alma Kartanon veli kuoli mielisairaassa ja toinen veljistä joka oli toiminut [[Punakaarti|punakaartin]] plutoonan päällikkönä kaatui Lamminkoskella. Epävarmana pidetyn muistitiedon mukaan, Alma Kartano olisi ollut ammuttavien joukossa, mutta Kalliokorven varakkaan isännän sanottiin olleen Alma Kartanon hengen pelastaja.<ref name="heino170" /><ref>Suur-Huittisten historia IV, s. 257-258</ref> Alma Kartano haki vuoden 1918 lopulla kiertokoulun opettajan virkaa Etelä-Savosta Kangasniemeltä ja sai viran taustastaan huolimatta. Kangasniemellä Alma Kartano tutustui Kalvitsan kylästä kotoisin olevaan horrossaarnaaja [[Adam Härkönen|Adam Härköseen]]. Opiskeltuaan Suistamon seminaarissa hän toimi Kymenlaaksossa alakoulunopettajana 1923–1925. Alma Kartano kutsui Adam Härkösen saarnaamaan Huittisiin ja lähetti hänelle matkarahat. Adam Härkösen kokoukset Huittisissa saivat aikaan jonkinlaisen uskonnollisen innostumisen, jonka johdosta, Härkösen kertoman mukaan, Huittisiin tilattiin 60 raamattuaRaamattua. Tämä menestys johti siihen, että Alma Kartano luopui kiertokoulun opettajan tehtävistään ja muutti takaisin Huittisiin. Alma Kartanoa kehotti ryhtymään saarnaajaksi kangasniemeläinen horrossaarnaaja Adam Härkönen, jonka vaikutuspiirissä oli myös Tilda Reunanen.<ref name="heino170" /><ref name="Pursiainen 2005">Kansallisbiografia 5</ref><ref name="ReferenceA">Suur-Huittisten historia IV, s. 258</ref>

Alma Kartano ja Adam Härkönen toimivat aluksi yhdessä, mutta pian heidän tiensä erkanivat ja liikkeen kannattajat siirtyivät osa Härkösen ja osa Kartanon kannattajiksi. Adam Härkösen mielestä Kartanon johtama ryhmä oli liian kuriton. Alma Kartano piti kokouksia öisin Huhtamon kulmakunnan syrjäisissä taloissa. Yöllisyyttä perusteltiin [[Alkuseurakunta|alkuseurakunnan]] käytäntönä. Kokoukset kestivät usein aamuun asti: saarna kesti jopa yli viisi tuntia ja rukouksia oli runsaasti. Kokoukset olivat hyvin [[Karismaattisuus|karismaattisia]], äänekkäitä ja mukana olijat hyppelivät ja takoivat käsiään lattioihin. Saarnojen aiheena oli usein [[Maailmanloppu|maailmanlopun]] tuleminen. Tähän aikaan, 1920-luvun puolessavälissä, toiseksi johtavaksi hahmoksi nousi Tilda Reunanen.<ref name="ReferenceA"/>

Amanda Matilda (joka yleensä tunnettiin nimellä Tilda) Reunanen syntyi vuonna 1894 köyhän räätälin tyttärenä Riesolan kylässä. Tilda Reunanen oli kutoja ja hän oli toiminut aikaisemmin pyhäkoulun opettajana. Tilda Reunanen asui Vampulan Keskilohkossa ja harrasti jossakin määrin maanviljelystä.<ref>Kartanolaisuus, s. 7</ref> Tilda Reunanen oli lukenut K. Sarlinin toimittaman [[Helena Konttinen|Helena Konttisen]] elämänkerran ja tätä teosta hän suositteli muillekin. Adam Härkönen oli horrossaarnassaan valtuuttanut Tilda Reunasen ja Alma Kartanon tehtäviinsä. Tilda Reunanen oli saanut uskoonkääntyneenä vanhastaVanhasta testamentissaTestamentissa uuden nimen, hän oli [[Elias]], Alman ollessa [[Mooses]]. Tilda Reunanen toimi kartanolaisten keskuudessa unissasaarnaajana. Tilda Reunanen ilmoitti toisinaan horrospuheissaan jonkun henkilön kuoleman, päivien ja jopa tuntien tarkkuudella.<ref name="apu" /><ref>Suur-Huittisten historia IV, s. 258-259</ref> Kartanolaisten keskuudessa Reunasta puhuteltiin lempinimellä ”piiku".<ref>Beckman, s. 2</ref> Ennen kuolemaansa Tilda Reunanen eli sairaalassa, jonka käytävillä hänen kerrotaan, erään kartanolaisen miehen mukaan, kulkeneen edestakaisin valittaen: '' ”Kyllä olen niin montaa ihmistä pettänyt, mutta nyt on liian myöhäistä.” ''<ref name="Beckman, s. 107">Beckman, s. 107</ref> Hän kuoli vuonna 1965 ja haudattiin Huittisiin Alma Kartanon viereen.<ref name="apu" />

Kartanolaisuuden ydinaluetta olivat [[Huittinen]] ja [[Vampula]], joita pidettiin uskovien "äitiseurakuntina".<ref name="heino170" /> Kartanolaisuutta oli muuallakin [[Satakunta|Satakunnassa]], kuten [[Lavia]]ssa ja [[Juupajoki|Juupajoella]]. Toinen kartanolaisuuden esiintymisalue oli [[Etelä-Savo]], jossa Alma Kartano oli toiminut opettajana ennen liikkeen perustamista. Etelä-Savon kartanolaisuuden keskus oli [[Kangasniemi]], mutta liikkeen kannattajia asui myös [[Pieksämäen maalaiskunta|Pieksämäen maalaiskunnassa]] ja [[Lapinlahti|Lapinlahdella]]. Myös [[Sippola]]ssa ja muualla [[Kymenlaakso]]ssa, jossa Kartano oli työskennellyt alakansakoulun opettajan sijaisena, oli jonkin verran kartanolaisia. [[Helsinki|Helsingissä]] asui yksittäisiä liikkeen kannattajia, ja kartanolaisuus herätti jonkin verrankinverran kiinnostusta pääkaupungin taiteilijapiireissä. Kyseessähän oli eksoottinen ja omintakeinen, Suomen kansan parista noussut uskonnollinen ryhmä.

Kartanolaisuus tunnusti [[Raamattu|Raamatun]] Jumalan sanaksi, mutta käytännössä Jumalan sanaa olivat myös liikkeen johtajien, ennen muuta Tilda Reunasen, saamat [[Profetia|profetiat]]. Niiden kautta Jumalan katsottiin puhuvan nykyajan ihmisille. Raamatusta käytettiin ennen muuta [[Danielin kirja]]a, [[Laulujen laulu]]a ja [[Ilmestyskirja]]a. Lopun aikoja kuvailevien Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan katsottiin olevan ajankohtaisia viimeisen tuomion lähestyessä, ja Laulujen laulu taas liittyi seurakunnan itseymmärryksen kannalta tärkeään morsiusmystiikkaan. Liikkeen uskontulkinnassa [[Vanha testamentti|Vanhalla testamentilla]] oli keskeinen sija; [[Uusi testamentti]] hylättiin Ilmestyskirjaa lukuun ottamatta liian syvällisenä.

Kartanolaisten liikkeeseen kuulumattomille pidetyt saarnat ja raamattutunnit keskittyivät Raamatun kirjaimellisen merkityksen selittämiseen, mutta liikkeen sisällä sovellettu raamatuntulkinta oli huomattavan hengellistävää ja psykologisoivaa. Sen mukaan Raamatun tapahtumat eivät olleet (tai ainakaan niiden ei tarvinnut olla) kirjaimellisesti totta, vaan ne kuvasivat tapahtumia ja kehitystä ihmisen [[Sielu|sielussa]]. Niinpä kertomus [[Jeesus|Jeesuksen]] syntymästä Betlehemissä ei ollut kirjaimellinen (Alma Kartanon mielestä [[Neitsyt Maria|Maria]] olisi ollut liian nuori synnyttämään), vaan se kuvasi Kristuksen joka päivä tapahtuvaa syntymistä uskovan sieluun. Kristuksen sovituskuolema taas kuvasi syntien anteeksiantamusta katumuksen ja parannuksen kautta. Kartanolaisuuden mukaan Jeesus Kristus ei ollut historiallinen henkilö, vaan [[symboli]]. Alma Kartano opetti hengellistä raamatuntulkintaansa myös esittämällä, että raamatullisiin nimiin kätkeytyi syvällinen merkitys, joka avautui vain suomen kielen avulla. Jumalan kansaa kuvaava sana "[[Israel]]" oli muodostettu sanoista "Isältä raadeltu" (Jumalan raatelema eli hengessään nöyrä), "[[Baabel]]" taas merkitsi "Paa peliksi Jumalan työ".<ref>Beckman, s. 95</ref>

Kartanolaisuuden käsityksen mukaan uudestisyntymätön eli "luonnollinen" ihminen eli erossa Jumalasta ja oli kadotettu. Erityisesti ihmisen raadollisuutta korosti "langennut kuudes käsky" eli [[sukupuolivietti]], joka ei ollut Jumalan luomistahdon mukainen. Luonnollisen ihmisen kohdalla tosin muutkin käskyt olivat langenneita. Kun Jumalan pyhyys kohtasi langenneessa tilassa olevan ihmisen, tämä tuli tietoiseksi langenneesta tilastaan ja nöyrtyi parannukseen. Parannukseen kuului syntien tunnustaminen Jumalalle rukouksessa ja katumuksen merkkinä myös itku. Tämän lisäksi synnit tuli tunnustaa myös kartanolaisuuden johtajille. Parannukseen kuului myös halu luopua synnin tekemisestä, ennen muuta sukupuolielämästä. Kartanolaisuus korosti päivittäisen parannuksenteon ja katumuksen tarvetta.

Puhdistaakseen liikkeen jäsenet sukupuolisista himoista kartanolaisuuden johtajat ottivat käyttöön kyseenalaista kuuluisuutta saaneen seremonian, alttarisiunauksen. Liikkeen käsityksen mukaan uskovan ihmisen ruumis oli Jumalan temppeli, ja ruumiin keskellä olevat [[sukuelimet]] olivat tämän temppelin [[alttari]]. Alttari piti puhdistaa, jotta koko ruumis voisi olla puhdas synnistä ja lihanhimosta. Alttarisiunaus pantiin toimeen yleensä yöaikaan, ja siinä Alma Kartano saattoi siunattavan liikkeen toisen johtajan, Tilda Reunasen, vuoteeseen. Tilda asetti toisen kätensä siunattavan pään päälle ja toisen tämän sukuelimille (naisilla vatsan päälle) ja siunasi tämän, jotta himot kuolisivat ja siunattava olisi puhdas. Samaan aikaan liikkeen muut jäsenet rukoilivat huoneen ulkopuolella kovaan ääneen, jotta siunattavan himot kuolisivat. Liikkeen alkuaikoina siunauksia annettiin kaikille liikkeen jäsenille, myöhemmin vain sisäpiirille. Näissä siunauksissa oli [[Pedofilia|pedofiilisia]] piirteitä, sen vuoksi seremonioista kiellettiin kertomasta lahkon ulkopuolisille.<ref>Beckman, s. 38</ref><ref>Kartanolaisuus, s. 12-13</ref><ref name="apu2">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.apu.fi/artikkeli/lahkon-lapsi | Nimeke = | Tekijä = Eve Hietamies | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Apu | Ajankohta = ?05.02.2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = A-lehdet | Viitattu = 5.12.2010 | Kieli = }}</ref>

Kartanolaisuuden käytännön elämää leimasi tiukanpuoleinen [[askeesi]], joka tarkoitti ennen muuta seksuaalisuudesta pidättäytymistä, myös avioliitossa. Avioliitto oli liikkeen opetuksen mukaan '' "laillistettua huoruutta" '', huoruuden pahinta lajia.<ref>Beckman, s. 36</ref> Naisten piti käyttää tummaa vaatepartta, peittää päänsä huivilla, joka oli leuan alta solmussa ja pukeutua pitkään hameeseen, etteivät miesten himot heräisi. Miesten paidassa ei saanut olla kaulusta, vain pieni reunus, solmiota ei saanut käyttää ollenkaan, miehen pään piti olla sileäksi ajettu.<ref>Beckman, s. 39-40</ref> Uiminen ja uimaan opetteleminen oli kiellettyä.<ref>Beckman, s. 67</ref>

Liike järjesti rukous- ja saarnakokouksia, jotka saattoivat jatkua pitkälle yöhön. Niissä harjoitettiin pitkiä polvirukouksia, mielellään kasvot lattiaan painettuna ja niin kovalla äänellä '' "että pirut pakenee" ''. Rukouskokoukset päättyivät usein ekstaattisiin kokemuksiin, joissa osanottajat takoivat päätään ja käsiään lattiaan, huusivat ja voihkivat sekä näkivät [[Näky|näkyjä]], [[kielilläpuhuminen|puhuivat kielillä]] ja profetoivat.

Osa kartanolaisista eli [[Sosialismi|sosialististen]] ihanteiden mukaisessa omaisuuden yhteydessä. He asuivat liikkeen kannattajien omistamilla maatiloilla Satakunnassa ja Etelä-Savossa, tekivät työtä maatiloilla ja saivat palkakseen asunnon ja ylöspidon. Myös liikkeen johtajat asuivat näissä "kommuuneissa". Myös niiden kartanolaisten, jotka eivät asuneet kommuuneissa, odotettiin tukevan liikettä taloudellisesti ja uskonveljiään esimerkiksi talkoilla.

Kartanolaiset opettivat pieniä lapsia saarnaamaan herättääkseen huomiota ja saadakseen enemmän väkeä kokouksiinsa. Yksi tunnetuimmista kartanolaisten lapsisaarnaajista oli Leevi Laitinen, hänet Alma Kartano ja Hilda Reunanen ottivat v. 1935, neljävuotiaana Sippolan Liikalassa, kartanolaisten Hilja ja August Mänttärin omistamassa Akulan talossa kasvatettavaksi.<ref>Beckman, s. 4</ref> Kartanolaisten lapsisaarnaajan koulutusohjelman mukaan leikkiminen oli [[Synti|syntiä]] ja ankarasti kiellettyä, aika käytettiin lukemiseen, saarnaamisen harjoittelemiseen ja virsien veisaamiseen. Opintojen perille menemistä koeteltiin koesaarnojen pitämisellä ja kannustettiin vitsalla. Pieniä lapsisaarnaajia epäiltiin jatkuvasti synnin tekemisestä, erityisesti huoraamisesta. Leeviä kuulusteltiin, kartanolaisen Kerttu Häkkisen toimesta, riiputtamalla häntä jaloista ikkunasta, uhaten pudottaa hänet alas ikkunasta pää edellä, mikäli hän ei tunnusta tehneensä huoruutta. Tunnustamisen jälkeen lapselle annettiin selkäsauna.<ref>Beckman, s. 5-6</ref> Leevin sisar Saara tuotiin Akulaan v. 1935, 7-vuotiaana. Alma Kartano epäili usein lapsisaarnaajiksi koulutettavien pienten lapsien syyllistyvän huoruuden syntiin, joten heitä rangaistiin oletetusta syystä, usein sangen julmasti piiskalla ja joskus myös istuttamalla heitä kylmällä vedellä täytettyyn vatiin ja uhkaamalla [[Kuohinta|kuohitsemisella]].<ref>Beckman, s. 9-10</ref> Ensimmäisen saarnamatkansa Leevi Laitinen teki 4-vuotiaana Hiitolan pitäjään, yhdessä Huittisten Huhtamosta kotoisin olevan Kaisu Niemisen ja Vampulasta kotoisin olevan Eila Mattilan kanssa. Kokouksia mainostettiin pylväisiin kiinnitetyillä ilmoituksilla. Kokoukset pidettiin kodeissa, jotka useimmiten täyttyivät täyteen kuulijoista. Kokoukset aloitettiin virren veisuulla ja sen jälkeen saarnasivat joko Kaisu tai Eila, sitten laulettiin virsi, sitten saarnasi Leevi, sitten joko Kaisu tai Eila, kokouksen päättyessä virteen ja loppurukoukseen.

Kartanolaisuus sai kielteistä julkisuutta vuonna [[1935]] Vampulassa Kukonharjun kylässä sijainneen Erkkilän talon poikien ja kyläläisten sekä kartanolaisten kesken puhjenneen riidan seurauksena. Erkkilän talon pojilta Eelikseltä ja Helgeltä oli vaadittu pitkiä työpäiviä, ilman ruokaa, jotta heidät olisi saatu saarnaamaan. Kun asia tuli kyläläisten tietoon, he suuttuivat ja menivät seitsemän miehen voimalla Erkkilän taloon ja heittivät kartanolaiset pellolle, ja antoivat läheisessä metsässä selkäsaunan kartanolaisten ns. huoneenhaltijalle Huugo K:lle ja kutsuivat sitten pojat syömään. Tämän vuoksi kyläläiset haastettiin käräjille Huittisiin. Oikeudenistunto pidettiin suljettujen ovien takana, asian arkaluontoisuuden vuoksi. Kartanolaiset vannoivat kolme väärää valaa, ja yksi opettaja tuomittiin syyttömästi väärien valojen nojalla sakkorangaistukseen, kartanolaiset olivat valalla vannoneet hänen olleen mukana heittämässä heitä talosta ulos. Erkkilän talon emäntä erosi kartanolaisista oikeuden käynnin aikana.<ref>Kartanolaisuus, s. 7-9</ref> Kartanolaisten johtajien saatua v. 1935 käräjäsyytteen taloudellisesta painostamisesta, liike nousi julkisuuteen lehtien etusivuille. Kotimaa ja Helsingin Sanomat kirjoittivat kartanolaisuudesta v. 1936, Seura-lehti teki v. 1937 haastattelumatkan [[Huhtamo]]on.<ref>Suur-Huittisten historia IV, s. 261</ref> Satakuntalainen kirjailija [[Eino Hosia]] julkaisi vuonna [[1938]] kartanolaisuuteen kriittisesti suhtautuvan romaanin [[Tulipunaiset ratsastajat]]. Tämän jälkeen liike sai useissakin yhteyksissä kielteistä julkisuutta. Liikkeen entiset lapsisaarnaajat Leevi ja Saara Laitinen jättivät liikkeen vuonna 1949, ja heidän kertomuksiaan liikkeestä julkaistiin useissakin sanomalehdissä.<ref name="heino171" /> He samoin kuin eräät muutkin liikkeestä eronneet syyttivät kartanolaisia henkisestä ja ruumiillisesta julmuudesta, väärien valojen vannottamisesta oikeusistuimissa sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. [[Lalli (sanomalehti)|Sanomalehti Lalli]] julkaisi 1940-luvulla useita liikkeeseen hyvin kriittisesti suhtautuvia artikkeleita, jotka julkaistiin vuonna 1950 nimellä "Kartanolaisuus. Sadismia ja perverssiä sukupuolielämää Jumalan nimen varjolla". Kirjasen kirjoittajaksi oli merkitty H. Ahti.

Leevi ja Saara Laitinen olivat oikeudessa todistamassa eräässä avioero-oikeudenkäynnissä 13.3.1950 siitä kaikesta mitä he olivat nähneet ja kokeneet Kartanolaistenkartanolaisten keskuudessa ollessaan.<ref>Beckman, s. 87-88, 94-95</ref>

Liike saavutti uudestaan huomiota 2000-luvulla siihen aikaisemmin kuuluneen Leevi K. Laitisen tullessa julkisuuteen muistelmineen. Hän kertoi kartanolaisuudesta Helsingin sanomien kuukausiliitteessä vuonna 2009, ja vuonna 2010 ilmestyi hänen muistelmiinsa perustuva Ulla Appelsinin teos "[[Lapsuus lahkon vankina]]". Teoksen ilmestyttyä kartanolaisuutta käsiteltiin useissa sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleissa sekä televisiossa.