Ero sivun ”Anders Bardal” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
hups
Quinn (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 22:
Val di Fiemmen maailmanmestaruuskisoissa helmikuussa 2013 Bardal voitti normaalimäen maailmanmestaruuden yli neljän pisteen erolla Gregor Schlierenzaueriin. Tämä oli kolmekymmentävuotiaan hyppääjän ensimmäinen henkilökohtainen mitali. Suurmäessä hän sijoittui 11:nneksi.
 
[[Mäkihypyn maailmancup]]issa Bardal on voittanut viisi kilpailua: Zakopanessa tammikuussa 2008, [[Engelberg]]issä joulukuussa 2011, [[Bad Mitterndorf]]issa tammikuussa 2012, [[Willingen]]issä helmikuussa 2012 ja [[Wisla]]ssa tammikuussa 2013. Hän on sijoittunut lisäksi toiseksi [[Bischofshofen]]in jälkimmäisessä [[Keski-Euroopan mäkiviikko|mäkiviikon]] osakilpailussa tammikuussa [[2008]]. Hän johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta hävisi kilpailun voittaneelle [[Janne Ahonen|Janne Ahoselle]] lopulta kahdeksan pistettä. Hän oli toinen myös [[Kuopio]]n kilpailussa maaliskuussa 2008, [[Lillehammer]]in suurmäen kilpailussa joulukuussa 2011, Bischofshofenin ja Sapporon kilpailuissa tammikuussa 2012, [[Lahti|Lahden]] normaalimäen kilpailussa maaliskuussa 2012, Zakopanen kilpailussa tammikuussa 2013 ja, Lahdessa maaliskuussa 2013 ja Lillehammerin suurmäessä joulukuussa 2013. Lisäksi Bardal on sijoittunut kolmanneksi suurmäen kilpailuissa [[Holmenkollen]]illa maaliskuussa [[2007]], [[Sapporo]]ssa ja Willingenissä helmikuussa 2008, [[Harrachov]]issa ja Engelbergissä joulukuussa 2011, Bad Mitterndorfissa ja Zakopanessa tammikuussa 2012 sekä [[Val di Fiemme]]ssä helmikuussa 2012, [[Garmisch-Partenkirchen]]issä ja [[Innsbruck]]issa tammikuussa [[2013]] ja normaalimäessä Lillehammerissa marraskuussa 2012. [[Mäkihypyn maailmancup 2011–2012|Kaudella 2011–2012]] Bardal voitti maailmancupin kokonaiskilpailun ennen [[Gregor Schlierenzauer]]ia. [[mäkihypyn maailmancup 2012–2013|Kauden 2012–2013]] maailmancupissa hän sijoittui toiseksi, [[mäkihypyn maailmancup 2007–2008|kaudella 2007–2008]] viidenneksi ja [[mäkihypyn maailmancup 2008–2009|kaudella 2008–2009]] kymmenenneksi.
 
Bardal asuu [[Trondheim]]issä. Hän edustaa seuratasolla ''Steinkjer Skiklubbia''.