Ero sivun ”Orgaaninen kemia” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
orgaaninen kemia
orgaanine kemia
Rivi 1:
 
 
kaikkinipa koskinenkin pitää orgaanista kemiaa tosi kivana ja se on oikeastiorgaanisen mielikemian puuhaatutkimisesta Orgaanisen kemian juuret ovat noin [[1700-luku|1700-luvun]] puolessavälissä, jolloin kemia alkoi muovautua [[alkemia]]sta oikeaksi [[luonnontiede|luonnontieteeksi]]. Tuolloin elävissä organismeissa esiintyvien aineiden tiedettiin poikkeavan merkittävästi niistä, joita oli eristetty [[mineraali|mineraaleista]]. Orgaaniset aineet olivat vaikeasti eristettäviä ja puhdistettavia. Ruotsalainen kemisti [[Torbern Bergman]] oli ensimmäinen, joka jaotteli yhdisteitä orgaanisiin ja epäorgaanisiin. Hän käytti jaottelua tutkimuksissaan [[1770-luku|1770-luvulla]]. Orgaanisen kemian käsite yleistyi [[1800-luku|1800-luvun]] alussa tarkoittamaan elävissä organismeissa olevien aineiden kemiaa.
 
Useat tuon ajan kemistit uskoivat orgaanisten yhdisteiden sisältävän jonkinlaista "elämänvoimaa" eikä niitä voitaisi sen vuoksi käsitellä laboratoriossa epäorgaanisten aineiden tapaan. Kyseinen [[vitalismi]]ksi kutsuttu teoria järkkyi kuitenkin jo [[1816]], jolloin [[Michel Chevreul]] todisti, että [[saippua]] voitiin jakaa orgaanisiin aineisiin – [[glyseriini]]in ja [[rasvahappo]]ihin – ilman ulkopuolista "elämänvoimaa". Kymmenen vuotta myöhemmin [[Friedrich Wöhler]] murensi lisää vitalismiteoriaa valmistaessaan orgaanista [[urea]]a [[ammoniumsyanaatti|ammoniumsyanaatista]], joka oli epäorgaaninen [[suola]]. 1800-luvun puolivälissä "elämänvoimaan" ei enää yleisesti uskottu, ja orgaanisen ja epäorgaanisen kemian raja ymmärrettiin häilyväksi. Orgaanisessa ja epäorgaanisessa kemiassa pätivät samat lait. Ainoa perustavanlaatuinen ero oli kaikkien orgaanisten yhdisteiden sisältämä [[hiili]].