Ero sivun ”Puoliso” versioiden välillä

777 merkkiä lisätty ,  6 vuotta sitten
maahanmuuttoviraston määritelmää
(Suomessa)
(maahanmuuttoviraston määritelmää)
==Puoliso-käsite verotuksessa==
Suomen verohallinnon mukaan puolisoilla "tarkoitetaan verotuksessa henkilöitä, jotka ennen verovuoden päättymistä ovat solmineet [[Avioliitto|avioliiton]]". Rekisteröidyssä parisuhteessa elävät samaa sukupuolta olevat henkilöt rinnastetaan puolisoihin Suomen verotuksessa ja säännöksiä sovelletaan myös avioliitonomaisissa olosuhteissa yhteisessä taloudessa eläviin henkilöihin, mikäli he ovat "aikaisemmin olleet keskenään avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa tai jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi." Mikäli aviopuolisot ovat asuneet erillään verovuoden ajan tai muuttaneet sen aikana pysyvästi erilleen ja se johtuu yhteiselämän lopettamisesta, ei verotuksessa sovelleta enää puolisoita koskevia säännöksiä. Puolisoita koskevia säännöksiä voidaan kuitenkin soveltaa, mikäli perheellä on useampi asunto tai puolisot vain työskentelevät eri paikkakunnilla. Mikäli toinen puolisoista ei ole yleisesti [[verovelvollinen]], ei verotuksessa sovelleta myöskään puolisoita koskevia säännöksiä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://portal.vero.fi/public/default.aspx?uielementsize=2&nodeid=8342#Puolisot | Nimeke = Verotukseen vaikuttavat asiakastiedot:Puolisot| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Henkilöasiakkaan vero-opas 2011| Ajankohta =27.10.2010 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Verohallinto| Viitattu = 24.11.2013 | Kieli = }}</ref>
 
==Muita juridisia määritelmiä==
[[Maahanmuuttovirasto]]n mukaan Suomen kansalaisen ulkomaalaiseksi puolisoksi hänelle oleskelulupaa Suomeen haettaessa lasketaan sellainen ulkomaalainen henkilö, joka on Suomen kansalaisen aviopuoliso, samaa sukupuolta oleva rekisteröity kumppani tai avopuoliso, joka on elänyt suomalaisen kanssa avioliitonomaisessa suhteessa yhdessä vähintään kaksi vuotta tai heillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://migri.fi/download/15231_PK2_plus_Fi.pdf | Nimeke = Perheselvityslomake puolisolle - joka on Suomen kansalainen| Tekijä = | Tiedostomuoto = pdf| Selite = | Julkaisu = migri.fi| Ajankohta = 2013| Julkaisupaikka = | Julkaisija = Maahanmuuttovirasto| Viitattu = 24.11.2013 | Kieli = }}</ref>
 
==Lähteet==
18 404

muokkausta