Ero sivun ”Matti Louhivuori” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 15:
| musicbrainz = fbf60fb4-4c50-4d55-9d99-82c011df7bde
}}
'''Matti-Lauri Louhivuori''' ([[14. syyskuuta]] [[1928]] [[Heinola]][[31. elokuuta]] [[1977]] [[Helsinki]]) oli [[Suomi|suomalainen]] laulajasuosikki [[1950-luku|1950-luvulla]]. Hänen silloisiin hitteihinsä kuuluivat esimerkiksi ”Me tulemme taas”, ”Muhoksen Mimmi” ja ”Minä soitan sulle illalla”. Louhivuori levytti alun perin myös kappaleet ”Reppu ja reissumies”, ”Kulkurin iltatähti” sekä ”Neljän tuulen tiellä”, joista nykyään tunnetaan paremmin [[Tapio Rautavaara]]n levyttämät versiot. [[1960-luku|1960-luvulla]] Louhivuori esiintyi muun muassa [[Humppa-Veikot]] -yhtyeen solistina.
 
Louhivuoren puoliso oli vuodesta 1953 laulaja ja [[Metro-tytöt]] yhtyeen johtohahmo [[Hertta Louhivuori]] (os. [[Väkeväinen]], [[1916]]-[[2010]]). Puoliso Hertta kertoi viimeisessä julkaistussa haastattelussaan vuonna 2002 Iskelmän kultaiseen kirjaan Louhivuoren kuolemasta: Matti oli palannut kotiin elokuussa 1977 oltuaan ulkoiluttamassa koiraa, meni lepäämään eikä enää herännyt ja hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Sairaalassa hänellä todettiin [[aivoverenvuoto]] eikä mitään ollut tehtävissä, vaan Louhivuori kuoli myöhemmin sairaalassa.
 
Matti Louhivuoren äiti Saara Louhivuori ([[1902]]-[[2007]]) kuoli Helsingin Sanomien mukaan 104-vuotiaana vuonna 2007 Helsingissä.
 
==Lähteet==