Ero sivun ”Aléxandros Papágos” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p muutettu nimen kirjoitusasu
p w-fix
Rivi 2:
'''Aleksandros Papagos''' ({{k-el|Αλέξανδρος Παπάγος}}; [[9. joulukuuta]] [[1883]] [[Ateena]] – [[4. lokakuuta]] [[1955]] [[Ateena]]<ref name="brit">[http://www.britannica.com/EBchecked/topic/441800/Alexandros-Papagos Alexandros Papagos] {{en}} ''Encyclopædia Britannica Online Academic Edition''. Viitattu 25.5.2013.</ref>) oli kreikkalainen sotilas, joka johti Kreikan armeijaa [[Toinen maailmansota|toisessa maailmansodassa]] 1940–1941 sekä hallituksen joukkoja [[Kreikan sisällissota|Kreikan sisällissodan]] loppuvaiheessa 1949. Myöhemmin hän siirtyi politiikkaan ja toimi Kreikan pääministerinä vuosina 1952–1955.
 
Papagos aloitti palveluksensa Kreikan armeijassa vuonna 1906 ja osallistui [[Balkanin sodat|Balkanin sotiin]] vuosina 1912–1913 sekä [[Kreikan–Turkin sota (1919–1922)|Kreikan Turkin-sotaretkeen]] 1919–1922. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi vuonna 1927 ja hänestä tuli vuonna 1935 sotaministeri ja 1936 yleisesikunnan päällikkö. Italian [[Italian–Kreikan sota (1940–1941)|hyökätessä Kreikkaan]] lokakuussa 1940 Papagoksesta tehtiin ylipäällikkö ja hän johti menestyksekästä puolustustaistelua, jonka tuloksena Italian joukot pakotettiin perääntymään [[Albania]]n puolelle. Kreikan puolustus kuitenkin murtui nopeasti [[Kreikan taistelu|Saksan hyökättyä]] huhtikuussa 1941 ja antautumisen jälkeen Papagos jäi saksalaisten vangiksi.<ref name="brit" /> Liittoutuneet vapauttivat hänet saksalaisten vankileiriltä vasta aivan [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] viimeisinä päivinä.
 
Papagos palasi maailmansodan jälkeen Kreikan armeijaan ja johti sotilasoperaatioita sissisotaa käyneitä kommunisteja vastaan. Hänet ylennettiin sotamarsalkaksi vuonna 1949. Papagos erosi ylipäällikön tehtävistä toukokuussa 1951 ja perusti ''Ellinikos Synagermos'' -nimisen puolueen, josta tuli nopeasti Kreikan suurin puolue. Papagos nautti suurta henkilökohtaista kansansuosiota ja marraskuun 1952 parlamenttivaaleissa saavutetun ratkaisevan voiton jälkeen kohosi pääministeriksi. Hän kuoli virassa ollessaan kolme vuotta myöhemmin.<ref name="brit" />