Ero sivun ”Metro-tytöt” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tureku (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
poistin lähteistämättömät
Rivi 22:
'''Metro-tytöt''' oli vuosina [[1947]]–[[1948]] perustettu lauluyhtye, jonka alkuperäiset jäsenet olivat [[kitee]]läiset sisarukset [[Anna-Liisa Väkeväinen|Anna-Liisa]] (myöh. Heinonen) ja [[Hertta Väkeväinen]] (myöh. Louhivuori) sekä heidän serkkunsa [[Annikki Väkeväinen]] (myöh. Kuisman). Annikin tilalle tuli kuitenkin pian [[Muolaa]]sta [[Karjalankannas|Karjalankannakselta]] kotoisin ollut [[Tamara Hramova]] (myöh. Dernjatin).
 
Anna-Liisa ja Hertta Väkeväinen olivat opiskelleet laulua jo 1930-luvun lopulla [[Sortavala]]n kristillisen opiston musiikinopettajan [[Mikael Nyberg]]in johdolla. Aluksi kansanlauluja esittäneiden Metro-tyttöjen ura lähti nousuun pianisti ja kapellimestari [[Harry Bergström]]in kuultua heitä [[Töölön kisahalli|Helsingin messuhallissa]] pidetyssä konsertissa vuonna 1948. Bergström antoi myös nimen aluksi nimettömänä esiintyneelle triolle ja sävelsi yhtyeen ensimmäisen menestysiskelmän "Ethän minua unhoita". <ref> Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: ''Suomi soi 1: Tanssilavoilta tangomarkkinoille'', s. 186. Helsinki: Tammi, 2004. </ref> Harry Bergströmin siirryttyä johtamaan vuonna 1950 perustettua [[Kipparikvartetti]]a Metro-tytöt puolestaan siirtyivät Fazerille, jossa [[Toivo Kärki]] ja [[Reino Helismaa]] – joiden yhteistyö oli juuri alkanut – ryhtyivät kirjoittamaan yhtyeelle uutta ohjelmistoa. Kärkeä miellytti Metro-tyttöjen perinteinen ja koreilematon laulutapa ja erityisesti venäläiset sukujuuret omanneen Tamara Hramovan slaavilaistyylinen äänenkäyttö.<ref> Lasse Erola: ''Olavi Virta ja hänen maailmansa'', s. 111. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2005. </ref>
 
Yhtyeen tunnetuimpia esityksiä ovat muun muassa "Taikayö", "Äiti, sytytä lamppu" ja "Leskiäidin tyttäret" sekä käännösiskelmät "Vanha riimu" ja "Jussista saan miehen armaan". Metro-tytöt levyttivät lisäksi myös [[Olavi Virta|Olavi Virran]], [[Henry Theel]]in, [[Sulo Sala]]n, [[Matti Louhivuori|Matti Louhivuoren]], [[Eero Väre]]en ja [[Juha Eirto|Juha Eirron]] kanssa. Heidän säestäjänään toimi ensin [[Harry Bergström]]in yhtye, sitten [[Toivo Kärki|Toivo Kärjen]] ja [[Jorma Juselius|Jorma Juseliuksen]] yhtyeet. Hertta Väkeväinen avioitui erään kiertueen aikana laulaja ja muusikko [[Matti Louhivuori|Matti Louhivuoren]] kanssa. <ref> Gronow, Lindfors & Nyman, s. 186. </ref> Louhivuori soitti bassoa Juseliuksen yhtyeessä. Vaikka Metro-tyttöjen ohjelmiston runkona olivat mollivoittoiset suomalaiset iskelmät, joista kuultaa suru vanhan maatalousvaltaisen elämänmenon vähittäisestä katoamisesta ("Hiljainen kylätie" ja "Muistojen maa"), heidän ainoa myyntitilastojen kärkeen yltänyt levynsä oli alun perin amerikkalainen "Surujen kitara" (Johnny Guitar) vuodelta 1955. Metro-tytöt levyttivät kaikkiaan parisataa kappaletta. <ref> Erola, s. 112. </ref>
 
Metro-tytöt lopettivat esiintymisensä vuonna [[1959]]. Heidän viimeinen levytyksensä oli "Pyynikki-valssi" vuodelta [[1960]]. Yhtyeen johtajan Hertta Louhivuoren mukaan ''”on lopetettava niin kauan kuin aplodit kestävät”''. Kukaan Metro-tyttöjenyhtyeen jäsenistä ei enää koskaan myöhemmin palannut esiintymislavoille. <ref> Gronow, Lindfors & Nyman, s. 187. </ref>
 
==Jäsenet==