Ero sivun ”Painoindeksi” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ylen laskuri kertoo samat tiedot, turhaa toistoa tämä linkki
Rivi 49:
 
===New BMI, realistisempi tapa laskea BMI===
Oxfordin yliopiston numeerisen analyysin professori Nick Trefethenin mukaan nykyinen laskutapa on epäonnistunut, koska se ei ota huomioon sitä, kuinka paljon enemmän massaa pitemmillä ihmisillä on luontaisesti. Hän esittää uutta kaavaa, jossa paino kerrotaan kertoimella 1,3 ja jaetaan pituudella potenssiin 2,5. Lukuja hän perustelee niin, että 1,3 on neliöjuuri luvusta 1,69 - jonka hän on määritellyt ihmisten keskipituudeksi. Pituus taas kerrotaan potenssiin 2,5, koska sen avulla saadaan tarkempi likiarvo terveen kehon todellisesta koosta ja muodosta. Trefethen painottaa kuitenkin, että hän on matemaatikko eikä suinkaan lääkäri. Hänen kaavansa ei pohjaa lääketieteelliseen tutkimukseen.<ref>[http://yle.fi/uutiset/oletko_lihavampi_kuin_luulitkaan_painoindeksi_saattaa_huijata/6473033 Oletko lihavampi kuin luulitkaan?] Painoindeksi saattaa huijata. Yle uutiset 1.2.2013</ref>{{Selvennä|miksi kaava otsikossa esitetään realistisempana jos se kerran ei perustu faktoihin vaan pelkkään teroriaan}}
 
==Katso myös==