Ero sivun ”Dada” versioiden välillä

'''Dada''', joskus myös '''dadaismi''', oli [[ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] aikana [[Zürich]]issä, [[Sveitsi]]ssä kehittynyt taidesuuntaus, joka vaikutti kuvataiteessa, kirjallisuudessa (lähinnä runoudessa), teatterissa ja graafisessa suunnittelussa. Liike oli ennen kaikkea, muiden syiden ohella, protestivastalause sodan barbaarisuuttaraakuutta ja dadaistien kokemaa taiteen ja jokapäiväisen yhteiskunnan painostavaa älyllistä jäykkyyttä vastaan. Dada-töille on tyypillistä tahallinen irrationalismijärjettömyys ja vallitsevien taiteen standardiensääntöjen hylkääminen.

Dadan historian voi katsoa alkaneen Cabaret Voltairesta (eli [[kabaree]] [[Voltaire]]), Zürichistä vuonna [[1916]] (joidenkin väitteiden mukaan tarkalleen [[6. lokakuuta]]). Aktiivisia dadaisteja oli myös [[New York]]issa kuten esimerkiksi [[Marcel Duchamp]] ja [[liberia]]lainen taideopiskelija [[Beatrice Wood]], joka oli jättänyt [[Ranska]]n ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Samaan aikaan myös [[Berliini]]ssä vaikutti dadaistinen liike. Hieman myöhemmin myös [[Hannover]]issa ([[Kurt Schwitters]]), [[Köln]]issä ja [[Pariisi]]ssa oli dadaistisia epäyhteisöjä. Kölnin dadaryhmän olivat perustaneet [[1920]] [[Max Ernst]], [[Hans Arp]] ja yhteiskunta-aktivisti [[Alfred Grunwald]].

Ranskalainen [[avantgarde]] pysytteli ajan tasalla Zürichin dadatoimintaan [[Tristan Tzara]]n säännöllisen kirjeenvaihdon avulla. Hän vaihteli kirjeitä, runoja ja lehtiä [[Guillaume Apollinaire]]n, [[André Breton]]in, [[Max Jacob]]in ja muiden ranskalaisten kirjailijoiden, kriitikoiden ja taiteilijoiden kanssa. Ensimmäinen dadataiteen näytäntö pariisilaiselle yleisölle oli Salon des Indépendantsissa vuonna [[1920]]. [[Jean Crotti]] esitteli dadaan liitettäviä töitään, mukaan lukien työn nimeltä "Explicatif", jossa oli sana "Tabu".

Vuonna 2005 Ranskassa järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1966 pelkästään dadaa koskeva näyttely. Pariisin modernin taiteen museosta [[Pompidou-keskus|Centre Pompidousta]] näyttely jatkoi [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]] ensin [[National Gallery of Art]] -museoon [[Washington (DC)|Washingtoniin]] ja sieltä [[New York]]in [[Museum of Modern Art]]iin, jossa näyttely loppui 11. syyskuuta 2006.

Kannattajiensa mukaan dada ei ollut taidetta, se oli antitaidetta[[antitaide]]tta. Dadan tehtävä oli olla kaiken sen vastakohta, mitä taide edusti. Taiteeseen kuului estetiikka, dada hylkäsi sen. Jos taiteessa oli tarkoitus olla edes piilevä merkitys, dadan pyrkimys oli olla täydellisen viestitöntä - dadan tulkinta riippuu täysin katsojasta. Jos taiteen tehtävä oli olla sovittelevaa, dadan tehtävä oli loukata. Ehkä siinä tapauksessa on ironista, että dada oli nykytaiteen edeltäjä. Dadasta tuli taiteen ja maailman kommentaari, ja siten muuttui itsekin taiteeksi.

Dadaliikkeen taiteilijat olivat turhautuneet taiteeseen, taidehistoriaan ja historiaan ylipäätään. Monet heistä olivat ensimmäisen maailmansodan veteraaneja ja olivat tulleet kyyniseksi ihmisyyttä kohtaan nähdessään, mitä ihminen kykeni tekemään toiselle ihmiselle Euroopan taistelukentillä. Niinpä he viehtyivät nihilistiseen maailmankuvaannihilismiin ja loivat taidetta, jossa sattuma ja satunnaisuus muodostivat luomisen perustan.

Dadan perusta on järjettömyys. Ensimmäisen maailmansodan tuhottua maailmanjärjestyksenjälkeen dada oli keino ilmaista hämmennystä, jota moni ihminen tunsi maailman käännyttyä nurin kurin. Dada ei yritä löytää merkitystä epäjärjestyksestä vaan hyväksyy sen luonnollisuutena. Monet löysivät tämän epäjärjestyksen dadan kautta ja käyttivät sitä ilmaistakseen tyytymättömyytensä aikaisemman järjestyksen estetiikalle ja sen aiheuttamalle tuholle. Hylkäämällä tähän tapaan perinteisen kulttuurin ja estetiikan he pyrkivät saavuttamaan henkilökohtaisen ymmärryksen ympäröivän maailman todellista luontoa kohtaan.