Ero sivun ”Suomen kansanedustaja” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
lyhenne lähde
Rivi 72:
 
Kansanedustajilla on halutessaan käytettävissä valitsemansa henkilökohtainen avustaja tukena ja edistämässä kansanedustajan työtä ja poliittista toimintaa. Toisaalta eduskunnan hallintojohtajan ohjeen mukaan avustaja ei saa käyttää palkallista työaikaansa kansanedustajan tai oman vaalityönsä tekemiseen. Työtehtäviä varten kansanedustajien avustajalla on käytössään matkapuhelin, kannettava tietokone, tulostin ja eduskunnan tietojärjestelmän etäkäyttöoikeus. Kansanedustajien avustajat ovat olleet yleensä korkeakoulututkinnon suorittaneita tai yliopisto-opiskelijoita. Avustaja voi työskennellä joko eduskunnassa tai edustajan vaalipiirissä.
 
Edustajille on myös mahdollisuus käyttää 127 euron arvoisia torkkupeittoja, jotka ostettiin vuonna 2010 jokaisen työhuoneeseen.
 
===Harrastekerhot ja virkistäytyminen===