Ero sivun ”Pelitutkimus” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
epäoleellista tietoa pois |
|||
Rivi 4:
==Historia==
Maailman ensimmäisinä pelitutkijoina voidaan pitää [[etnografia|etnografeja]] [[Johan Huizinga]]a (1938) ja Roger Caillois'a (1958), jotka miettivät leikin luonnetta ja roolia kulttuurissa erilaisia kansanpelejä ja pelikulttuureja vertailemalla. Suomessa leikkiä on tutkinut [[Yrjö Hirn]].<ref>Sotamaa, O. (2009). Suomalaisen pelitutkimuksen monet alut. Teoksessa J. Suominen, R. Koskimaa, F. Mäyrä, & O. Sotamaa (toim.), Pelitutkimuksen vuosikirja 2009.</ref> Vuonna 1985 amerikkalainen Mary Ann Buckles julkaisi maailman ensimmäisen tietokonepelitutkimuksellisen [[väitöskirja]]n. Bucklesin väitöskirja sai niin tyrmäävän vastaanoton, että Buckles katsoi parhaaksi lopettaa tutkijanuransa
Nykymuotoisen pelitutkimuksen voidaan nähdä syntyneen 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa, jolloin tieteenalan tutkimuskohteen olemusta määriteltiin "ludologia vastaan [[narratologia]]" -keskustelussa. <ref>Frasca, Gonzalo (2003) Ludologists love stories, too: notes from a debate that never took place. Teoksessa Joost Raessens & Marinka Copier (toim.): Level Up Digital Games Research Conference. Universiteit Utrecht & DiGRA. 92-99.</ref> Narrativistit rinnastivat tietokonepelit tarinoita kertoviin välineisiin, kuten [[kaunokirjallisuus|kaunokirjallisuuteen]], [[elokuva|elokuviin]] ja [[teatteri|teatteriesityksiin]]. Ludologien mukaan pelejä, niin tietokone-, kuin vaikkapa lautapelejäkin, tuli tutkia
|