Ero sivun ”Erik Heinrichs” versioiden välillä

| JP27sotilasarvo = oberzugführerOberzugführer

| korkein_arvo = jalkaväenkenraali

Erik Heinrichs syntyi filosofian tohtori ''[[Axel Ossian Andreas Heinrichs]]in'' ja opettaja ''Johanna (Hanna) Matilda'' o.s. ''Rönnholmin'' esikoisena.<ref name="haavio109">Haavio 1969: 109.</ref> Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Maria Pauligin kanssa.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Saksalaisperäisestä sukunimestä huolimatta [[Heinrichs]]in suku on lähtöisin Ruotsista. Erik Heinrichs lausui sukunimensä muodossa ''heinriks''.

Erik pääsi ylioppilaaksi [[Nya svenska samskolan]]ista, ''Lönkanista'', vuonna [[1908]] ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan.<ref name="haavio109"/><ref name="SJE/1938">Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.</ref><ref name="SJE/1975">Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.</ref> Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1908–1913.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Opinto aikanaaOpintoaikanaan hän työskenteli vuoden [[1910]] syksystä alkaen kotiopettajana [[Kemi]]n Karihaarassa. Vuonna [[1912]] hän kirjoittautui Polyteknisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle, mutta siirtyi vuonna [[1913]] toimittajaksi helsinkiläiseen ''Dagens Tidningeniin'', jossa hän kirjoitti nimimerkillä ''Morenkopp''.<ref name="haavio109"/> Myöhemmin hän työskenteli toimittajana ''Dagens Pressissä''.{{lähde}} Heinrichs suoritti sotilasopintoja viestikurssilla, joka oli suunnattu divisioonain ja armeijakuntain esikuntapäälliköille ja pidettiin Versaillesissa vuonna 1926. Samana vuonna hän aloitti Ranskan sotakorkeakoulun ([[École Supérieure de Guerre]]), josta hän valmistui vuonna 1928. Hän suoritti myös opintomatkan Viroon ja Latviaan vuonna 1920, jossa hän tutustui rajavartiokysymyksiin.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

[[Kuva:Pataljoonan paallystoa.jpg|thumb|400px|Jääkäripataljoonan päällystöä Libaussa syksyllä 1917. ''Alin rivi''': Oberzugf. [[Hugo Österman]], zugfZugf. [[Eric Schauman]], oberzugfOberzugf. [[Gabriel von Bonsdorff (jääkäri)|Gabriel von Bonsdorff]], zugfZugf. [[Paul Ljungberg]], oberzugfOberzugf. [[Karl Mandelin]], zugfZugf. [[Einar Johansson]]. ''Keskimmäinen rivi'': luutnantti Franzen, luutnantti Huyssen, luutnantti Rüets, kapteeni [[Ulrich von Coler]], kapteeni [[Eduard Ausfeld]], tohtori [[Valter Sivén]], yliluutnantti Stahel, Luutnantti Albert Mellis, luutnantti Könnecke, tohtori [[Yrjö Salminen]]. ''Ylin rivi'': oberzugfOberzugf. [[Lauri Malmberg]], oberzugfOberzugf. [[Maximilian Savonius]], oberzugfOberzugf. '''Erik Heinrichs''', oberzugfOberzugf. [[Harald Öhquist]], talouspäällikkö Arp, hauptzugfHauptzugf. [[Torsten Jernström]], zugfZugf. [[Torsten Lesch]], oberzugfOberzugf. [[Karl Oesch]], zugfZugf. [[Knut Solin]], tohtori Häberle, zugfZugf. [[Lars Homén]], zugfZugf. [[Gustaf Taucher]].]]

Heinrichs liittyi yhdeksi niiden 55 ensimmäisen vapaaehtoisen joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava [[Lockstedtin harjoitusjoukko|Pfadfinder-kurssi]], joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla [[Lockstedter Lager]]in harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. maaliskuuta 1915. Hänen kanssaan leirille ilmoittautui hänen nuorempi veljensä [[Gunnar Heinrichs]]. Vielä samana vuonna joukkoon liittyi kaksi muutakin veljeä, [[Olof Heinrichs]] ja [[Bertil Heinrichs]]. Heinrichsit muodostivat yhden pataljoonan kolmesta nelimiehisestä veljessarjasta. Muut olivat Pehkosen ja [[Aarne Sihvo|Sihvon]] veljekset.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

Leirille ilmoittautumisen jälkeen hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin samana vuonna perustetun Kuninkaallisen, Preussin [[Jääkäripataljoona 27|Jääkäripataljoona 27:n]] 2. komppaniaan. Hänet komennettiin vuonna 1916 Mitaussa järjestetyille lähitaistelukursseille. Myöhemmin samana vuonna pataljoonan siirryttyä rintamalle hänet oltiin ylennetty jo Zugführeriksi ja hän otti osaa taisteluihin 2. komppanian joukkueenjohtajana [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisessä maailmansodassa]] Saksan itärintamalla [[Asemasota Misse-joella|Misse-joella]], [[Riianlahti|Riianlahdella]] ja [[Aa-joki|Aa-joella]]. Aa-joen talvitaisteluista palattuaan Heinrichsille ojennettiin Preussin 2. lk. Rautaristi 10. huhtikuuta 1917.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen vuonna 1917 Heinrichs osallistui esiupseereille Berliinissä armeijan kaasukoulussa järjestetylle kaasukurssille. Myöhemmin samana vuonna hän toimi niin ikään Libaussa pataljoonan lähitaistelukurssien johtajana ja suoritti sotakoulun A-kurssin.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

Heinrichs astui Suomen [[Valkoinen Armeija|Valkoisen Armeijan]] palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Hänet ylennettiin majuriksi, virkaiältään hän oli silloisista jääkärimajureista 11. vanhin. Takaisin Suomeen Heinrichs saapui jääkäreiden Vaasaan tulleen pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Vaasasta hänet määrättiin perustamaan [[7. jääkäripataljoona]], joka tuli kuulumaan [[3. jääkärirykmentti]]in. <ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

Heinrichs määrättiin sisällissodan jälkeen kesäkuussa vuonna 1918 Yleisesikunnan järjestelyosastolle, josta hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1918 Sotaministeriön yleisen sota-asiainosaston armeijatoimistolle ja edelleen 21. marraskuu 1918 keskusosastolle. Hiukan myöhemmin hänet siirrettiin 6. joulukuu 1918 alkaen yleisen sota-asiainosaston ja 23. toukokuuta1919 alkaen intendenttiosaston päälliköksi. Esikuntatehtävistä Heinrichs siirrettiin Käkisalmelle, jossa hänet nimitettiin 21. tammikuuta 1920 alkaen [[Käkisalmen läänin rykmentti|Käkisalmen läänin rykmentin]] komentajaksi, jonka tehtävän ohella hän toimi myös Kannaksen rajakomendanttina [[Terijoki|Terijoella]].<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Heinrichsin hoidettavaksi tuli valtava sotavankien vaihto-operaatio. Venäjältä kuljetettiin Terijoen kautta Saksaan lähes 15&nbsp;000 vankia ja venäläisiä saksalaisten vankeudesta lähes 45&nbsp;000 henkeä. Heinrichs hoiti operaation yhteistyössä Suomen ja Amerikan punaisten ristien kanssa. Tilanne Kannaksella rauhoittui, kun Suomi ja Neuvosto-Venäjä allekirjoittivat [[Tarton rauhansopimus|Tarton rauhansopimuksen]] lokakuussa 1920. Kronstadtin matruusit tekivät kapinan maaliskuussa [[1921]]. Kapinallisia pakeni tuhansittain jään yli Suomeen. Heinrichs komensi heidät eristysleiriin.{{lähde}}

Vuonna 1920 hän johdatti [[Oulu]]sta lähteneen 2. täydennysjoukon (3. retkikunta) [[Petsamon retkikunta]]an toimien joukon johtajana. 16. huhtikuuta 1920 hänet nimitettiin koko retkikunnan komentajaksi. Hän meni naimisiin Saksasta muuttaneen liikemiehen [[Gustav Paulig|Gustaf Paulig]]in Maria-tyttären kanssa huhtikuussa.{{lähde}} Takaisin Yleisesikuntaan hän palasi 20. huhtikuuta 1921, mutta komennettiin jo 1. heinäkuuta 1921 alkaen 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi, jolta paikalta hän palasi takaisin Yleisesikuntaan 1. maaliskuuta 1922, missä hänet määrättiin 8. maaliskuuta 1922 osasto 2:n päälliköksi.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Hänet nimitettiin sotilasjäseneksi [[Moskova]]n kansainväliseen aseidenriisuntakonferenssiin vuonna 1922. Yleisesikunnassa Heinrichs johti jonkin aikaa muun muassa toimisto IV:ää eli sotilaallista tiedustelua ja vastavakoilua.{{lähde}}

Yleisesikunnasta Heinrichs siirrettiin 26. syyskuuta 1923 Keski-Suomen rykmentin komentajaksi, mutta nimitettiin 18. syyskuuta 1924 Yleisesikunnan päälliköksi. Savon prikaatin komentajaksi hänet nimitettiin 15. kesäkuuta 1928 alkaen, jolta paikalta hän siirtyi 4. heinäkuuta 1929 alkaen Sotakorkeakoulun johtajaksi.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Kesäkuussa [[1930]] [[Lapuan liike]] oli voimissaan [[Etelä-Pohjanmaa]]lla. [[Suomen tasavallan presidentti|tasavallan presidentti]] [[Lauri Kristian Relander]] oli vapauttanut [[Vaasa]]n läänin [[maaherra]]n [[Bruno Sarlin]]in tehtävästään ja nimitti tehtävään Heinrichsin. Hänelle ilmoitettiin, että sosiaalidemokraattien johtomiehen [[Väinö Tanner]]in puhe [[Seinäjoki|Seinäjoella]] piti estää. Heinrichs puolestaan ilmoitti Lapuan liikkeen johtomiehille, että hän eroaa välittömästi, jollei Tanner saa rauhassa puhua. Tannerin vierailu sujui ilman välikohtauksia. Väkivaltaisuuksia Heinrichs ei kyennyt estämään. Kolmen kesäkuun viikon aikana tehtiin Vaasan läänissä yhteensä 42 muilutusta tai muilutusyritystä. Sosiaalidemokraattien kansanedustaja [[Väinö Hakkila]] kyyditettiin heinäkuussa, ja Heinrichs pyysi eroa, koska hänen mielestään tapausta ei tutkittu tarpeeksi tehokkaasti. Presidentti hyväksyi Heinrichsin eronpyynnön elokuussa, jonka jälkeen hän palasi takaisin Sotakorkeakoulun johtajaksi.{{lähde}}

[[Tiedosto:Axel_Erik_Heinrichs_hauta.jpg|230px|right|thumb|Axel Erik Heinrichsin hauta Kulosaaren hautausmaalla Helsingissä.]]Heinrichs nautti eronsa jälkeenkin laajaa arvostusta sotilaallisena asiantuntijana, ja hänen asiantuntemustaan käytettiin edelleen hyväksi. Hän kirjoitti valtiojohdon pyynnöstä ja käyttöön useita muistioita Suomen sotilaspoliittisesta asemasta vuosina 1945–1950. Huhtikuussa [[1948]] Heinrichs oli mukana [[YYA-sopimus]]ta neuvottelevassa valtuuskunnassa Moskovassa. Hän myös avusti sodan aikaisen tiedustelupäällikön [[Aladár Paasonen|Aladár Paasosen]] kanssa Mannerheimia marsalkan muistelmien kirjoittamisessa [[Val-Mont]]issa [[Sveitsi]]ssä.

Heinrichs toimi sotaministerin määräämänä jääkäritoimiston puheenjohtajana vuosina 1919–1920, lisäksi hän toimi Venäjällä olevien suomalaisten evakuoimista suunnitelleen komitean puheenjohtajana vuonna 1920, sekä toimi puheenjohtaja komiteassa, jonka tehtäväksi annettiin asetusehdotuksen laatiminen sotatilan lakkauttamisen johdosta vuonna 1920. Seuraavana vuonna hän aloitti Inkerin uuden avustamiskomitean puheenjohtajana ja toimi tehtävässä vuoteen 1922 saakka, jonka jälkeen hän toimi suomalais-venäläisen rajakomitean suomalaisena puheenjohtajana vuoteen 1923 saakka. Lisäksi hän toimi Moskovan aseistariisumiskonferenssin suomalaisessa valtuuskunnassa vuonna 1922 ja puolustusrevisioninjäsenenäpuolustusrevisionin jäsenenä vuosina 1924–1925 sekä oli määrättynä Tasavallan presidentin saattueeseen Tukholmaan vuonna 1925. Hän osallistui Suomen hallituksen ja puolustusvoimien edustajana sotamarsalkka Hindenburgin hautajaisissa vuonna 1934.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

*Mannerheim Suomen kohtaloissa II, 1959.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>

*Preussin 2. lk. Rautaristi <ref>Jernström 1933: 149.</ref>