Ero sivun ”Erik Heinrichs” versioiden välillä

25 merkkiä poistettu ,  7 vuotta sitten
p
kh
p
p (kh)
| JP27komppania = 2. komppania
| JP27taistelut = asemasota Misse-joella, asemasota Riianlahden rannikkoasemissa, Aa-joen talvitaistelut
| JP27sotilasarvo = oberzugführerOberzugführer
| paluu_suomeenpvm = [[25. helmikuuta]] [[1918]]
| arvolla_suomeen = majuri
| korkein_arvo = jalkaväenkenraali
}}
 
==Lapsuus ja opinnot==
 
Erik Heinrichs syntyi filosofian tohtori ''[[Axel Ossian Andreas Heinrichs]]in'' ja opettaja ''Johanna (Hanna) Matilda'' o.s. ''Rönnholmin'' esikoisena.<ref name="haavio109">Haavio 1969: 109.</ref> Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Maria Pauligin kanssa.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Saksalaisperäisestä sukunimestä huolimatta [[Heinrichs]]in suku on lähtöisin Ruotsista. Erik Heinrichs lausui sukunimensä muodossa ''heinriks''.
 
Erik pääsi ylioppilaaksi [[Nya svenska samskolan]]ista, ''Lönkanista'', vuonna [[1908]] ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan.<ref name="haavio109"/><ref name="SJE/1938">Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.</ref><ref name="SJE/1975">Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.</ref> Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1908–1913.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Opinto aikanaaOpintoaikanaan hän työskenteli vuoden [[1910]] syksystä alkaen kotiopettajana [[Kemi]]n Karihaarassa. Vuonna [[1912]] hän kirjoittautui Polyteknisen korkeakoulun arkkitehtiosastolle, mutta siirtyi vuonna [[1913]] toimittajaksi helsinkiläiseen ''Dagens Tidningeniin'', jossa hän kirjoitti nimimerkillä ''Morenkopp''.<ref name="haavio109"/> Myöhemmin hän työskenteli toimittajana ''Dagens Pressissä''.{{lähde}} Heinrichs suoritti sotilasopintoja viestikurssilla, joka oli suunnattu divisioonain ja armeijakuntain esikuntapäälliköille ja pidettiin Versaillesissa vuonna 1926. Samana vuonna hän aloitti Ranskan sotakorkeakoulun ([[École Supérieure de Guerre]]), josta hän valmistui vuonna 1928. Hän suoritti myös opintomatkan Viroon ja Latviaan vuonna 1920, jossa hän tutustui rajavartiokysymyksiin.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
== Jääkärikausi==
[[Kuva:Pataljoonan paallystoa.jpg|thumb|400px|Jääkäripataljoonan päällystöä Libaussa syksyllä 1917. ''Alin rivi''': Oberzugf. [[Hugo Österman]], zugfZugf. [[Eric Schauman]], oberzugfOberzugf. [[Gabriel von Bonsdorff (jääkäri)|Gabriel von Bonsdorff]], zugfZugf. [[Paul Ljungberg]], oberzugfOberzugf. [[Karl Mandelin]], zugfZugf. [[Einar Johansson]]. ''Keskimmäinen rivi'': luutnantti Franzen, luutnantti Huyssen, luutnantti Rüets, kapteeni [[Ulrich von Coler]], kapteeni [[Eduard Ausfeld]], tohtori [[Valter Sivén]], yliluutnantti Stahel, Luutnantti Albert Mellis, luutnantti Könnecke, tohtori [[Yrjö Salminen]]. ''Ylin rivi'': oberzugfOberzugf. [[Lauri Malmberg]], oberzugfOberzugf. [[Maximilian Savonius]], oberzugfOberzugf. '''Erik Heinrichs''', oberzugfOberzugf. [[Harald Öhquist]], talouspäällikkö Arp, hauptzugfHauptzugf. [[Torsten Jernström]], zugfZugf. [[Torsten Lesch]], oberzugfOberzugf. [[Karl Oesch]], zugfZugf. [[Knut Solin]], tohtori Häberle, zugfZugf. [[Lars Homén]], zugfZugf. [[Gustaf Taucher]].]]
 
Heinrichs liittyi yhdeksi niiden 55 ensimmäisen vapaaehtoisen joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava [[Lockstedtin harjoitusjoukko|Pfadfinder-kurssi]], joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla [[Lockstedter Lager]]in harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 25. maaliskuuta 1915. Hänen kanssaan leirille ilmoittautui hänen nuorempi veljensä [[Gunnar Heinrichs]]. Vielä samana vuonna joukkoon liittyi kaksi muutakin veljeä, [[Olof Heinrichs]] ja [[Bertil Heinrichs]]. Heinrichsit muodostivat yhden pataljoonan kolmesta nelimiehisestä veljessarjasta. Muut olivat Pehkosen ja [[Aarne Sihvo|Sihvon]] veljekset.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
Leirille ilmoittautumisen jälkeen hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin samana vuonna perustetun Kuninkaallisen, Preussin [[Jääkäripataljoona 27|Jääkäripataljoona 27:n]] 2. komppaniaan. Hänet komennettiin vuonna 1916 Mitaussa järjestetyille lähitaistelukursseille. Myöhemmin samana vuonna pataljoonan siirryttyä rintamalle hänet oltiin ylennetty jo Zugführeriksi ja hän otti osaa taisteluihin 2. komppanian joukkueenjohtajana [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisessä maailmansodassa]] Saksan itärintamalla [[Asemasota Misse-joella|Misse-joella]], [[Riianlahti|Riianlahdella]] ja [[Aa-joki|Aa-joella]]. Aa-joen talvitaisteluista palattuaan Heinrichsille ojennettiin Preussin 2. lk. Rautaristi 10. huhtikuuta 1917.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen vuonna 1917 Heinrichs osallistui esiupseereille Berliinissä armeijan kaasukoulussa järjestetylle kaasukurssille. Myöhemmin samana vuonna hän toimi niin ikään Libaussa pataljoonan lähitaistelukurssien johtajana ja suoritti sotakoulun A-kurssin.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
==Suomen sisällissota==
Heinrichs astui Suomen [[Valkoinen Armeija|Valkoisen Armeijan]] palvelukseen Saksassa 11. helmikuuta 1918 vannottuaan lippuvalan ja allekirjoitettuaan palvelusitoumuksen. Hänet ylennettiin majuriksi, virkaiältään hän oli silloisista jääkärimajureista 11. vanhin. Takaisin Suomeen Heinrichs saapui jääkäreiden Vaasaan tulleen pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Vaasasta hänet määrättiin perustamaan [[7. jääkäripataljoona]], joka tuli kuulumaan [[3. jääkärirykmentti]]in. <ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
Heinrichs johdatti pataljoonansa sisällissodassa taisteluihin Tampereella ja Karjalankannaksella, missä hänen yksikkönsä alistettiin saksalaisen eversti [[Ulrich von Coler]]in riveihin. Coler oli [[Jääkäripataljoona 27|Jääkäripataljoona 27:n]] 3. komppanian päällikkö . Heinrichsin joukot valtasivat kärkijoukkona Aittolahden, Lyykylän ja Mannikkalan varustukset sekä Talin aseman. Näiden toimien jälkeen yksikön päätehtäviksi jäivät jälkivarmistus hyökkäävien joukkojen selustassa ja [[Viipuri]]n–[[Käkisalmi|Käkisalmen]] rataosuuden katkaisu Antreasta käsin .<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
==Sisällissodan jälkeinen aika==
 
Heinrichs määrättiin sisällissodan jälkeen kesäkuussa vuonna 1918 Yleisesikunnan järjestelyosastolle, josta hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1918 Sotaministeriön yleisen sota-asiainosaston armeijatoimistolle ja edelleen 21. marraskuu 1918 keskusosastolle. Hiukan myöhemmin hänet siirrettiin 6. joulukuu 1918 alkaen yleisen sota-asiainosaston ja 23. toukokuuta1919 alkaen intendenttiosaston päälliköksi. Esikuntatehtävistä Heinrichs siirrettiin Käkisalmelle, jossa hänet nimitettiin 21. tammikuuta 1920 alkaen [[Käkisalmen läänin rykmentti|Käkisalmen läänin rykmentin]] komentajaksi, jonka tehtävän ohella hän toimi myös Kannaksen rajakomendanttina [[Terijoki|Terijoella]].<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Heinrichsin hoidettavaksi tuli valtava sotavankien vaihto-operaatio. Venäjältä kuljetettiin Terijoen kautta Saksaan lähes 15&nbsp;000 vankia ja venäläisiä saksalaisten vankeudesta lähes 45&nbsp;000 henkeä. Heinrichs hoiti operaation yhteistyössä Suomen ja Amerikan punaisten ristien kanssa. Tilanne Kannaksella rauhoittui, kun Suomi ja Neuvosto-Venäjä allekirjoittivat [[Tarton rauhansopimus|Tarton rauhansopimuksen]] lokakuussa 1920. Kronstadtin matruusit tekivät kapinan maaliskuussa [[1921]]. Kapinallisia pakeni tuhansittain jään yli Suomeen. Heinrichs komensi heidät eristysleiriin.{{lähde}}
 
Vuonna 1920 hän johdatti [[Oulu]]sta lähteneen 2. täydennysjoukon (3. retkikunta) [[Petsamon retkikunta]]an toimien joukon johtajana. 16. huhtikuuta 1920 hänet nimitettiin koko retkikunnan komentajaksi. Hän meni naimisiin Saksasta muuttaneen liikemiehen [[Gustav Paulig|Gustaf Paulig]]in Maria-tyttären kanssa huhtikuussa.{{lähde}} Takaisin Yleisesikuntaan hän palasi 20. huhtikuuta 1921, mutta komennettiin jo 1. heinäkuuta 1921 alkaen 3. Divisioonan esikuntapäälliköksi, jolta paikalta hän palasi takaisin Yleisesikuntaan 1. maaliskuuta 1922, missä hänet määrättiin 8. maaliskuuta 1922 osasto 2:n päälliköksi.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Hänet nimitettiin sotilasjäseneksi [[Moskova]]n kansainväliseen aseidenriisuntakonferenssiin vuonna 1922. Yleisesikunnassa Heinrichs johti jonkin aikaa muun muassa toimisto IV:ää eli sotilaallista tiedustelua ja vastavakoilua.{{lähde}}
 
Yleisesikunnasta Heinrichs siirrettiin 26. syyskuuta 1923 Keski-Suomen rykmentin komentajaksi, mutta nimitettiin 18. syyskuuta 1924 Yleisesikunnan päälliköksi. Savon prikaatin komentajaksi hänet nimitettiin 15. kesäkuuta 1928 alkaen, jolta paikalta hän siirtyi 4. heinäkuuta 1929 alkaen Sotakorkeakoulun johtajaksi.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/> Kesäkuussa [[1930]] [[Lapuan liike]] oli voimissaan [[Etelä-Pohjanmaa]]lla. [[Suomen tasavallan presidentti|tasavallan presidentti]] [[Lauri Kristian Relander]] oli vapauttanut [[Vaasa]]n läänin [[maaherra]]n [[Bruno Sarlin]]in tehtävästään ja nimitti tehtävään Heinrichsin. Hänelle ilmoitettiin, että sosiaalidemokraattien johtomiehen [[Väinö Tanner]]in puhe [[Seinäjoki|Seinäjoella]] piti estää. Heinrichs puolestaan ilmoitti Lapuan liikkeen johtomiehille, että hän eroaa välittömästi, jollei Tanner saa rauhassa puhua. Tannerin vierailu sujui ilman välikohtauksia. Väkivaltaisuuksia Heinrichs ei kyennyt estämään. Kolmen kesäkuun viikon aikana tehtiin Vaasan läänissä yhteensä 42 muilutusta tai muilutusyritystä. Sosiaalidemokraattien kansanedustaja [[Väinö Hakkila]] kyyditettiin heinäkuussa, ja Heinrichs pyysi eroa, koska hänen mielestään tapausta ei tutkittu tarpeeksi tehokkaasti. Presidentti hyväksyi Heinrichsin eronpyynnön elokuussa, jonka jälkeen hän palasi takaisin Sotakorkeakoulun johtajaksi.{{lähde}}
 
Seuraavaksi hänet nimitettiin 1. tammikuuta 1931 alkaen 1. Divisioonan komentajaksi, jossa tehtävässä hä toimi aina 11. helmikuuta 1938 saakka, jolloin hänet nimitettiin Puolustusministeriön jalkaväen tarkastajaksi. Lisäksi Heinrichs on toiminut lyhyitä aikoja Yleisesikunnan päällikkönä vuosina 1922, 1923 ja 1932 ja 1930 sekä Helsingin varuskunnan päällikkönä vuosina 1931–1938.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
Tasavallan presidentti Mannerheim nimitti Heinrichsin seuraajakseen [[puolustusvoimain komentaja]]na tammikuussa 1945. Uudella komentajalla oli edessään nippu ongelmia: [[Lapin sota]], armeijan kotiuttaminen, miinanraivaukset, rajojen sotilaalliset järjestelyt. Lisäksi tuli ns. [[asekätkentä]]juttu, joka paljastui kevään 1945 aikana ja johti Heinrichsin sotilasuran päättymiseen kesällä. Sekä pääministeri [[Juho Kusti Paasikivi]] että [[Suomen Kommunistinen Puolue|kommunisti]]en johtamien [[Suomen Kansan Demokraattinen Liitto|kansandemokraatti]]en ministerit [[Mauno Pekkala]] ja [[Yrjö Leino]] olivat sitä mieltä, että Heinrichsin oli erottava. Myös presidentti Mannerheim suositteli sitä Heinrichsille, vaikka lupasi myös tukensa, jos tämä päättäisi jatkaa virassa. Heinrichs lähetti Mannerheimille kirjeen, jossa hän pyysi eroa. Hän oli silloin 55-vuotias.
 
[[Tiedosto:Axel_Erik_Heinrichs_hauta.jpg|230px|right|thumb|Axel Erik Heinrichsin hauta Kulosaaren hautausmaalla Helsingissä.]]Heinrichs nautti eronsa jälkeenkin laajaa arvostusta sotilaallisena asiantuntijana, ja hänen asiantuntemustaan käytettiin edelleen hyväksi. Hän kirjoitti valtiojohdon pyynnöstä ja käyttöön useita muistioita Suomen sotilaspoliittisesta asemasta vuosina 1945–1950. Huhtikuussa [[1948]] Heinrichs oli mukana [[YYA-sopimus]]ta neuvottelevassa valtuuskunnassa Moskovassa. Hän myös avusti sodan aikaisen tiedustelupäällikön [[Aladár Paasonen|Aladár Paasosen]] kanssa Mannerheimia marsalkan muistelmien kirjoittamisessa [[Val-Mont]]issa [[Sveitsi]]ssä.
 
Vuosina [[1957]] ja [[1959]] ilmestyi Heinrichsin kirjoittama kaksiosainen Suomen marsalkan elämäkerta ''Mannerheim Suomen kohtaloissa''. Keväällä 1957 Heinrichs vihittiin [[Helsingin yliopisto]]n filosofian kunniatohtoriksi. Jalkaväenkenraali Erik Heinrichs kuoli 16. marraskuuta 1965 [[Kivelän sairaala]]ssa Helsingissä. Hänet on haudattu Helsingin [[Kulosaaren hautausmaa]]lle.
 
==Luottamustoimet==
Heinrichs toimi sotaministerin määräämänä jääkäritoimiston puheenjohtajana vuosina 1919–1920, lisäksi hän toimi Venäjällä olevien suomalaisten evakuoimista suunnitelleen komitean puheenjohtajana vuonna 1920, sekä toimi puheenjohtaja komiteassa, jonka tehtäväksi annettiin asetusehdotuksen laatiminen sotatilan lakkauttamisen johdosta vuonna 1920. Seuraavana vuonna hän aloitti Inkerin uuden avustamiskomitean puheenjohtajana ja toimi tehtävässä vuoteen 1922 saakka, jonka jälkeen hän toimi suomalais-venäläisen rajakomitean suomalaisena puheenjohtajana vuoteen 1923 saakka. Lisäksi hän toimi Moskovan aseistariisumiskonferenssin suomalaisessa valtuuskunnassa vuonna 1922 ja puolustusrevisioninjäsenenäpuolustusrevisionin jäsenenä vuosina 1924–1925 sekä oli määrättynä Tasavallan presidentin saattueeseen Tukholmaan vuonna 1925. Hän osallistui Suomen hallituksen ja puolustusvoimien edustajana sotamarsalkka Hindenburgin hautajaisissa vuonna 1934.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
Heinrichs toimi Yleisesikunnan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1922–1923 ja Korkeimman oikeuden sotilasjäsenen varajäsenenä vuosina 1931–1938 sekä toimi Suomen sotatieteellisen seuran puheenjohtajana vuosina 1930–1955. Suomen upseeriliiton puheenjohtajana hän toimi vuosina 1934–1935 ja Suomen puolustuslaitoksessa palvelleiden keuhkotautisten avustamisyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1933 alkaen. Hän toimi sotien jälkeen asiantuntijana Suomen ja Neuvostoliiton [[YYA-sopimus|YYA-sopimusneuvotteluissa]] Moskovassa vuonna 1948 sekä oli Sotatieteellisen seuran, Upseeriliiton, Reserviupseeriliiton ja Kadettikunnan kunniajäsenenä. Hän toimi myös Jalkaväensäätiön kunniapuheenjohtajana sekä sai filosofian kunniatohtorin arvon Helsingin yliopistossa vuonna 1957.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
*Kenraali Kléber Egyptissä, 1947.
*Mannerheim Suomen kohtaloissa I, 1957.
*Mannerheim Suomen kohtaloissa II, 1959.<ref name="SJE/1938"/><ref name="SJE/1975"/>
 
 
*[[Rautaristi|Saksan Rautaristin ritariristi]]
*Saksan 1. lk. Rautaristi
*Preussin 2. lk. Rautaristi <ref>Jernström 1933: 149.</ref>
*Saksan 2. lk. Rautaristi
*Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi
 
== Viitteet ==
 
{{viitteet}}
 
== Aiheesta muualla ==
 
{{commonscat-rivi|Erik Heinrichs}}
 
15 435

muokkausta