Ero sivun ”Asekätkentä” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
|||
Rivi 18:
Kommunistit vaativat valvontakomission kautta Suomen hallitukselta kovia toimia, rikostutkintaa ja rangaistuksia ylintä sotilasupseeristoa myöten, mm. maan- ja valtiopetoksellisesta toiminnasta maan laillista hallitusvaltaa vastaan. Rangaistusta ei kuitenkaan vaadittu rikoksen tehneelle ja sotilassalaisuuden rikkoneelle sotilastoverille. [[Liittoutuneiden valvontakomissio]] ja suomalaiset kommunistit vaativat kovia toimia. Sisäministeri [[Yrjö Leino]] teki asekätkennästä − ”suoranaisesta aseellisesta, taantumuksellisesta väkivaltayrityksestä” – selkoa eduskunnalle [[sotasyyllisyysoikeudenkäynti|sotasyyllisyysasiasta]] käydyn keskustelun yhteydessä heinäkuun alussa 1945 pyrkien kytkemään nämä kaksi asiaa yhteen. Asekätkentäjuttua tutkimaan perustettiin Leinon määräyksestä syyskuussa 1945 erityinen sisäministeriön tutkintaelin (SMTE) tehtävän osoittauduttua Valtiolliselle poliisille ([[Valpo]]) ylivoimaiseksi. Syyskuun loppuun mennessä oli pidätetty jo 547 henkilöä epäiltyinä osallistumisesta asekätkentään. <ref> Lukkari 1984, 239–241. </ref> Asian ulkopoliittisista vaikutuksista huolestunut oikeusministeri [[Urho Kekkonen]] vetosi lokakuun alussa pitämässään radiopuheessa kaikkiin kansalaisiin, jotta nämä avustaisivat viranomaisia jutun selvittämisessä. <ref> Lukkari 1984, 258. </ref>
Massiiviset tutkinnat johtivatkin Pohjoismaiden laajimpaan oikeudenkäyntiin kätkentään osallistuneita vastaan. Pidätyksiä tehtiin runsaasti ja [[Sörnäisten vankila]]an Helsingissä suljettuja korkeampia upseereita kutsuttiin leikillisesti nimellä "Sörnäisten yleisesikunta".<ref>Nimitystä käytti mm. A.H. Virkkunen vuonna 1976 julkaistun kirjansa nimenä.</ref> Korkein vangittu upseeri oli päämajoitusmestari kenraaliluutnantti [[A. F. Airo]], joka [[laillisuusperiaate|laillisuusperiaatteen]] ja silloin voimassa olleen [[Suomen rikoslaki|rikoslain]] voimaanpanoasetuksen vastaisesti oli pidätettynä kaksi vuotta kahdeksan kuukautta ilman tuomiota. <ref>Lukkari 2005,1105-1106</ref> Suomalainen äärivasemmisto pyrki osoittamaan jutun pääsyylliseksi nimenomaan Airon ja piti asekätkentää ”suomalaisten upseerien johtamana salaliittona, johon maan taantumuspiirit olivat yhtyneet”. <ref> Lukkari 1984, s. 268. </ref> Tosiasiassa Airolla ei olisi ollut mahdollisuuksia johtaa tai edes valvoa kätkentäoperaatiota, koska silloin vielä käynnissä ollut [[Lapin sota]] ja lukuisat valvontakomission antamat tehtävät veivät hänen kaiken aikansa. <ref> Lukkari 1984, s. 28. </ref> Asekätkentään paikallistasolla osallistuneet pidätetyiksi joutuneet ”maakunnan miehet” istuivat enimmäkseen lähimmissä lääninvankiloissa tai paikallisten poliisilaitosten selleissä. <ref> Lukkari 1984, 255. </ref> Mannerheimristin ritari lentomestari [[Urho Sakari Lehtovaara]] oli viimeisimpiä pidätettyjä asekätkentään liittyen. Lehtovaara menehtyi nykytiedon mukaisesti Valpon kuulustelujen ja pidätyksen aikana oman käden kautta kuulustelijansa virka-aseen aiheuttamaan ampumahaavaan. Hänet haettiin [[Salo]]on haudattavaksi ilmoitetun menehtymispäivämäärän 15. tammikuuta 1949 jälkeen.
Asekätkennän tutkintaa hidasti – paitsi jutun valtaviksi paisuneet mittasuhteet ja monien tutkijoiden taitamattomuus – ennen kaikkea se, ettei ollut olemassa lakia, jonka nojalla olisi voitu nostaa syytteet jutun vuoksi pidätettyjä henkilöitä vastaan. Asekätkijöistä laadittiin [[taannehtiva laki]] samaan tapaan kuin [[sotasyyllisyysoikeudenkäynti|sotasyyllisistäkin]]. [[Pekkalan hallitus]] antoi elokuussa 1946 eduskunnalle esityksen "laiksi aseellisen toiminnan luvattoman valmistelun rankaisemisesta eräissä tapauksissa" ja eduskunta hyväksyi lain tammikuussa 1947 äänin 118–68. [[Kokoomus]] äänesti ainoana puolueena lakiesityksen hyväksymistä vastaan.
| |||