Ero sivun ”Laillisuusperiaate” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Pois osio kokonaan. Asiaa, mutta lähteetöntä ja tarpeetonta. Lähinnä mielipiteen kaltaista. Esintyy varmaankin lähdekirjassa, mutta turha tässä artikkelissa.
Toinen, mielipiteen kaltainen lähteetön kappale pois. Tällainen kuuluu kirjallisuuteen mutta ei tietosanakirjaan.
Rivi 22:
 
Tämän periaatteen soveltaminen aiheuttaa ongelmia oikeastaan vain tilanteissa, joissa jotakin tekoa ei ole säädetty rangaistavaksi teoksi siitä huolimatta, että teko yleisesti mielletään rangaistuksen ansaitsevaksi. Tällaisen tilanteen syntyessä on useimmiten kyse yhteiskunnallisesta uudesta ilmiöstä. Esimerkiksi vuonna 1986, jolloin Suomessa ajettiin ensimmäistä kertaa syytteitä hakkeroinnista, oli hakkerointi täysin uusi ilmiö. Syytteet hakkeroinnista hylättiin, koska tekoja ei ollut tuolloin lailla säädetty rangaistavaksi. Syyttäjä tosin väitti, että teot täyttivät toisen irtaimen omaisuuden luvattoman haltuunoton tunnusmerkistön. Eräässä toisessa tapauksessa, jossa syytetty oli kiusantekomielessä kantanut isohkoja kiviä naapurinsa omakotitalon oven edustalle ja jossa syytteet hylättiin, ei toisaalta ollut kyseessä suinkaan uusi ilmiö.
 
Tapauksissa, joissa tuomioistuimessa jokin teko mielletään rangaistuksen ansaitsevaksi, vaikkei se ole laissa säädetty rangaistavaksi, johtaa laintulkintoihin, jotka venyvät kuminauhan tavoin. Näissä tapauksissa katsotaan (muka tulkinnallisesti), että jokin rangaistussäännös on tapaukseen soveltuva, jolloin päästään langettamaan rangaistus, vaikkei tämä normaalein tulkintamenetelmin olisi mahdollista (kysymyksessä on siis tarkoitushakuinen tulkinta). Senkaltaisia tapauksia esiintyy tavan takaa.
 
=== Kielto säätää taannehtivasti vaikuttava rikoslaki ===
Rivi 42 ⟶ 40:
:''"Jeder Schurke wirdt bestraft"'', suomeksi ''"Jokaista konnaa pitää rangaista."''
 
Laista on tietenkin ilmettävä kuka on konna, eikä vain säätää, että kaikkia konnia pitää rangaista. Lisäksi on laista on ilmettävä, millä tavoin konnia pitää rangaista.
 
== Katso myös ==