Ero sivun ”Frankie Goes to Hollywood” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kinmo (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Kinmo (keskustelu | muokkaukset)
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 28:
Yhtyeen debyyttisingle "Relax" oli esityskiellossa [[BBC]]:llä samaan aikaan kun se oli Englannin listan sijalla kuusi. Single piti myöhemmin listan kärkipaikkaa viisi viikkoa peräkkäin. Kappale oli vuonna [[2006]] seitsemänneksi parhaiten myynyt brittiläinen single. Myös yhtyeen kaksi seuraavaa kappaletta "Two Tribes" ja "The Power of Love" ylsivät kärkisijalle, ja yhtyeestä tuli historian toinen yhtye, jonka kaikki kolme ensimmäistä singleä ovat saavuttaneet ykkössijan Ison-Britannian listalla (ensimmäinen oli [[Gerry and the Pacemakers]], [[1964]]).
Vuonna 2004 yhtye esiintyi Lontoossa Prince's Trust-konsertissa, jonka jälkeen uusi kokoonpano teki muutaman muunkin live-keikan.
 
Vuonna 2004 yhtye esiintyi Lontoossa Prince's Trust-konsertissa, jonka jälkeen uusi kokoonpano teki muutaman muunkin live-keikan. Yhtyeen jäsenistä puuttuivat Holly ja Brian. Viimeksi mainittu tosin oli katsomassa keikkaa in cognito. Holly kielsi käyttämästä nimeä "Frankie Goes To Hollywood", koska se oli hänen rekisteröimänsä osakeyhtiön nimi. Jälkikeikoilla esiintyikin "Forbidden Hollywood" -niminen kokoonpano.
Ensimmäisen, Welcome to the Pleasure dome, albumin jälkeen yhtyeen jäsenet muuttivat ulkomaille verotussyistä. "Tax exile" termiä käytti kitaristi Brian Nash hiljan julkaistussa kirjassaan. Ulkomailla olo hyödynnettiin live-esiintymisiin ja seuraavan levyn, Liverpool, äänityksiin.
 
Ensimmäisen, Welcome to the Pleasure domeDome, albumin jälkeen yhtyeen jäsenet muuttivat ulkomaille verotussyistä. "Tax exile" termiä käytti kitaristi Brian Nash hiljan julkaistussa kirjassaan. Ulkomailla olo hyödynnettiin live-esiintymisiin ja seuraavan levyn, Liverpool, äänityksiin.
Uuden albumin äänistyksissä nähtiin ensimmäiset merkit yhteen jäsenten välisestä välirikosta. Lähinnä kyse oli laulaja Holly Johnsonin ja muiden jäsenten välisestä mielipide- ja käytöseroista. Karikko yltyi jopa niin pitkälle, että kesken uuden levyn työstämisen bändin basisti Mark soitti Duran Duranin laulajalle Simon Le Bonille kysyäkseen hänen mahdollisuuksistaan siirtyä Frankien laulajaksi. Samanlaisen puhelun sai myös Paul Weller (The Jam, The Style Council).
 
Monien vaikeuksien jälkeen FGTH:n toinen albumi Liverpool julkaistiin lopulta lokakuussa 1986. Siitä irroitettiin kolme singlejulkaisua Rage Hard, Warriors Of The Wasteland ja viimeisenä Watching The Wildlife. Yhtye hajosi virallisesti kevättalvella 1987.
 
Hajoamisen jälkeen Paul Rutherford ehätti ensimmäisenä soolouralle ja menestyikin hieman. Holly Johnson seurasi perässä ja menestyi listoilla ja levymyynneissä sangen hyvin. Kitaristi Brian Nash on sittemmin jatkanut muusikkouraansa, mutta ei ole musiikillista menestystä saavuttanut.
 
Nykyään Holly, Brian ja Peter asuvat Lontoossa. Mark asuu San Fransiscossa ja Paul Uudessa-Seelannissa.
 
==Yhtyeen jäsenet==