Versio 6. syyskuuta 2013 kello 13.35 muokkaa 195.237.116.130 (keskustelu) sähkö-sanan taustasta ← Vanhempi muutos		Versio 9. syyskuuta 2013 kello 20.43 muokkaa kumoa Thi (keskustelu \| muokkaukset) automaattiseulotut käyttäjät 94 864 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa Uudempi muutos →
Rivi 3: Vierassanat katsotaan monissa maissa vahingollisiksi omalle kielelle. Esimerkiksi [[Ranska]]ssa vierassanat ja myös vieraat rakenteet on kielletty kaikesta julkisesta tekstistä. Islannissa kielitoimisto tekee jokaisen uuden ei-[[Skandinaaviset kielet\|skandinaavisen]] vierassanan tilalle skandinaavisista sanoista johdetun vastineen, jota on siitä lähtien käytettävä. Suomessa [[kielitoimisto]] ei anna sitovia ohjeita sanojen käytöstä, vaan ainoastaan suosituksia. Suomen kieltä on kehitetty ja kehitetään luomalla [[uudissana\|uudissanoja]] vierassanojen tilalle. Esimerkiksi englannin ''smiley'' on saanut suomalaisen vastineen ''hymiö''. Kaikki omaperäiset uudissanat eivät ole menestyneet, esimerkiksi ''kärkky'' ei ole syrjäyttänyt ''bakteeria''. Sanan ''[[sähkö]]'' keksi suomen kieleen jo 1840-luvulla Samuel Roos, kun taas Elias Lönnrot ehdotti sähkön suomenkieliseksi vastineeksi sanaa ''lieke'', jota ei otettu käyttöön. Uuden ilmiön useista sanoista vakiintuu käyttöön vain yksi, tässä tapauksessa sähkö, ja muut sanat kuten lieke ovat syrjäytyneet kielestä. Kaikki omaperäiset uudissanat eivät ole menestyneet, esimerkiksi ''kärkky'' ei ole syrjäyttänyt ''bakteeria''. Suomessa etenkin kulttuurin tai ammatillisen erityisalueen lainasanoja on kutsuttu [[Sivistyssanakirja\|sivistyssanoiksi]]. Kaikki eivät suosittele sivistyssana-termiä käytettäväksi Suomessa. Termin katsotaan tukevan asennetta, jonka mukaan valtakielten matkiminen on sivistystä. == Vierassanat suomen kielessä == Termin ''vierassana'' mallina ovat olleet ruotsin ''främmande ord'', saksan ''Fremdwort'' ja englannin ''foreign word'' 1900-luvun alusta 1970-luvulle puhuttiin ''vierasperäisistä sanoista'', kunnes ilmaisu korvattiin lyhyemmällä muodolla vierassana.<ref>Itkonen 1990, s. 9.</ref> Vierassanat ovat useimmiten hahmoltaan epäsuomalaisia sanoja. Niiden äännerakenteessa on usein suomelle vieraita piirtteitä. Vierassanat on tapana jakaa ''yleislainoihin'', ''erikoislainoihin'' ja ''sitaattilainoihin''. Ensimmäisenä jaon esitti [[E. A. Tunkelo]] ''[[Virittäjä]]ssä'' 1907. [[Terho Itkonen]] on käyttänyt nimityksiä ''kotoistuneet (vieras)sanat'', ''varsinaiset vierassanat'' ja ''vieraskieliset sanat''. Kotoistunut sana on esimerkiksi ''versio'', joka on äännerakenteeltaan suomenmukainen. Monissa yleiskielen sanoissa on kuitenkin äännerakenteen vieraudesta kertova yksityiskohta, esimerkiksi sananalkuinen konsonanttiyhtymä. Suurin osa vierassanoista on erikoislainoja eli varsinaisia vierassanoja. Tällainen on esimerkiksi sana ''demokratia'', jolla on myös suomenkielinen vastine ''kansanvalta''. Usein vierassanoja käytetään, vaikka tarjolla on suomen kielen sana. Vieraskieliset sanat eli sitaattilainat taas kirjoitetaan suomessa samoin kuin lähtökielessä, eri kirjaimistoa käyttävän lähtökielen sanat siirtokirjoitettuna.<ref>Itkonen 1990, s. 10–13.</ref> Jo vanhan kirjasuomen aikana nuoria ruotsalaisia lainasanoja välteltiin, jos tarjolla oli suomalainen vastine. Asetustekstien suomennoksissa oli sellaisia ilmauksia kuin ''deductioni'' (lausunto), mutta niitä käytettiin paremman puutteessa. Suomen kielen sanastoa kehitettiin määrätietoisesti 1800-luvulla.<ref>Itkonen 1990, s. 15.</ref> == Katso myös == Rivi 17 ⟶ 20: == Lähteet == * {{Kirjaviite \| Tekijä=Itkonen, Terho \| Nimeke=Vierassanat: Kielenkäyttäjän opas \| Julkaisupaikka=Helsinki \| Julkaisija=Kirjayhtymä \| Vuosi=1990 \| Tunniste=ISBN 951-26-2796-5}} === Viitteet === {{viitteet}} == Kirjallisuutta ==

Ero sivun ”Vierassana” versioiden välillä