Wikipedia

Ero sivun ”Vokaali” versioiden välillä

Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p viitetarkennus
englannin kielessä on viisi väljyys- ja takaisuusastetta; jäsentelyä ja toiston karsimista; korjailtu vokaalikaavion ulkonäköä ja lisätty pari kuvaa
Rivi 3:
[[Kuva:Cardinal vowels-Jones x-ray.jpg|thumb|Röntgenkuvia fonetiikan­tutkija Daniel Jonesista ääntämässä suppeita kardinaali­vokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}} sekä väljiä kardinaali­vokaaleja {{IPA|[a]}} (lähinnä vastaa suomen ä-kirjainta) ja {{IPA|[ɑ]}} (vastaa suomen a-kirjainta).]]
 
'''Vokaali''' eli '''ääntiö''' on [[Fonetiikka|foneettisesti]] määriteltynä [[äänne]], jota muodostettaessa [[ääntöväylä]] on avoin ja äännearvo riippuu ensisijaisesti [[Leuka|leuan]] ja [[Kieli (anatomia)|kielen]] sekä [[Huulet|huulten]] asennosta. Tällöin keuhkoista tuleva ilmavirta pääsee kulkemaan jatkuvasti ja esteettä suun (tai joskus nenän) kautta ulos eikä ilmanpainetta keräänny [[Äänirako|ääniraon]] yläpuolelle. Sitä vastoin [[konsonantti]]a eli keraketta muodostettaessa jokin tai jotkin ääntöväylän osat supistetaan tai suljetaan.
 
Vokaalilla voidaan tarkoittaa myös [[kirjain]]ta, joka kirjoituksessa edustaa jotain tiettyä vokaaliäännettä. Se, millaista äännettä milläkin kirjaimella tarkkaan ottaen merkitään, vaihtelee kuitenkin [[kieli]]kohtaisesti, ja yksittäistä äännettä voidaan merkitä kirjainyhdistelmälläkin.
 
==Tausta==
Sana ''vokaali'' tulee [[latina]]n sanasta ''vōcālis'' ’puhuva’, sillä useimmissa kielissä [[sana]]t ja täten [[puhe]] eivät olisi mahdollisia ilman vokaaleja. Vokaali[[Äänneoppi|Äänneopillisesti]] tarkasteltuna vokaali on syllabinen äänne, joka muodostaa [[tavu]]n ytimen, kun taas konsonantti voi ääntyä ytimen edellä ja joissakin kielissä (mm. [[Suomen kieli|suomessa]]) myös sen perässä. Epäsyllabista äännettä, jota muodostettaessa ääntöväylä on kuitenkin avoin, kutsutaan [[puolivokaali]]ksi. Suomen kielessä tavun ytimenä on aina vokaali, mutta joissakin muissa kielissä konsonanttikin voi toisinaan olla tavun ytimenä, kuten {{IPA|[n]}} [[Englannin kieli|englannin]] sanassa ''button'' {{IPA|[ˈbʌtn̩]}} sekä {{IPA|[r]}} [[Serbian kieli|serbian]] sanassa ''vrba'' {{IPA|[vr̩ba]}} tai [[Tšekin kieli|tšekin]] sanassa ''krk'' (’kurkku’ ruumiinosana).
 
Monissa kielissä vokaaleja on viisi, ja niiden voi sanoa karkeasti vastaavan suomen etuvokaaleja {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[e]}} sekä takavokaaleja {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}} ja {{IPA|[ɑ]}} (suomen [[Oikeinkirjoitus|oikeinkirjoituksessa]] A/a). Melko yleisiä ovat myös {{IPA|[u]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[y]}} (joidenkin kielten oikeinkirjoituksessa Ü/ü) ja {{IPA|[o]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[ø]}} (suomen oikeinkirjoituksessa Ö/ö). Suomessa esiintyy lisäksi {{IPA|[ɑ]}}:n etuvokaalinen vastine {{IPA|[æ]}} (Ä/ä), joka on yleisesti ottaen melko harvinainen. Vielä harvinaisempia ovat esimerkiksi [[Ruotsin kieli|ruotsissa]] esiintyvä {{IPA|[u]}}:n keskinen vastine {{IPA|[ʉ]}} (ruotsin oikeinkirjoituksessa U/u) ja [[Viron kieli|virossa]] tavattava {{IPA|[o]}}:n laveana ääntyvä vastine {{IPA|[ɤ]}} (viron oikeinkirjoituksessa Õ/õ).
 
Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy [[Vokaalireduktio|reduktiovokaaleja]]. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa[[suuontelo]]a, elijoten ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli [[švaa]]-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.▼
 
== Artikulaatio ja kardinaalivokaalit ==
 
<div style="floatwidth: right450px; background-colorfloat: whiteright; border: 1px solid black#D0D0D0; background: #F8F8F8; margin: 0.75em0em 0.75em 41.75em 0.75em;">
<div style="border: 1px solid #D0D0D0; background: white; margin: 0.25em; padding: 0.5em;">
<div style="background:transparent;">
{| cellspacing="0px" cellpadding=0 style="text-align:center; background:transparent;"
Rivi 75 ⟶ 79:
|}
</div>
</div>
<div style="font-size: smaller; text-align: center; line-height: 1.25em; margin-bottom: 0.33em;">''IPA:n vokaalikaavio ilmentää vokaalien suhteellista ääntymispaikkaa [[suuontelo]]ssa ([[suu]]aukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla). Jos kaksi vokaalia esiintyy rinnakkain, vasemmanpuoleinen ääntyy laveana ja oikeanpuoleinen pyöreänä.''</div></div>▼
|-
| style="height:30px; font-size:smaller; text-align:right;" |
Rivi 90 ⟶ 94:
|}
</div>
</div>
▲<div style="font-size: smaller; text-align: centersmall; line-height: 1.25em4em; margin-bottom: 0.33em5em;">''IPA:n vokaalikaavio ilmentää vokaalienkardinaalivokaalien (viivojen risteämispisteissä) sekä muutaman muun vokaalin suhteellista ääntymispaikkaa [[suuontelo]]ssa, kun ([[suu]]aukon ajatellaan olevan vasemmalla ja [[nielu]]n oikealla). Jos kaksi vokaaliavokaalimerkkiä esiintyy rinnakkain, vasemmanpuoleinen ääntyy laveana ja oikeanpuoleinen pyöreänä.''</div></div>
</div>
 
Vokaalit lajitellaan niitä erottavien [[artikulaatio]]-ominaisuuksien perusteella. Foneetikko [[Daniel Jones]]in 1900-luvun alkupuolella kehittämä kardinaalivokaalijärjestelmä käyttää luokitteluperusteina vokaalien kolmea perusominaisuutta:
 
* suppeus tai väljyys (pystysuuntainen ulottuvuus)
Rivi 99 ⟶ 105:
 
Nämä perusominaisuudet ilmenevät [[Kansainvälinen foneettinen kirjaimisto|kansainvälisen foneettisen kirjaimiston]] (IPA) vokaalikaaviosta. Vokaaleilla voi kuitenkin olla myös muita ominaisuuksia, kuten [[kitapurje]]en asento (nasaalius), [[Äänihuulet|äänihuulten]] värähtelyn laji ([[fonaatio]]) ja kielen tyven asento.
 
[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-front.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä etisiä kardinaalivokaaleja.]]
[[Kuva:Cardinal vowel tongue position-back.png | thumb | Kielen korkeuteen perustuva väljyysvaihtelu äännettäessä takaisia kardinaalivokaaleja.]]
 
=== Suppeus tai väljyys ===
Suppeus tai väljyys eli [[Kieli (anatomia)|kielen]] korkeus viittaa siihen, kuinka väljä ääntöväylä kielen ja [[Kitalaki|kitalaen]] väliin muodostuu.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Suppeat eli korkeat vokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähellä kitalakea, kun taas väljät eli matalat vokaalit, kuten {{IPA|[a]}}, ääntyvät kieli etäällä kitalaesta. VäljyysSuppeus- tai väljyysero näyttäisi olevan vokaalin perustavanlaatuisin ominaisuus, sillä kaikissa kielissä vokaaleja erotellaan niiden väljyyden perusteella., ja Joissakinjoissakin kielissä väljyys on ainoa vokaaleja erottava ominaisuus.
 
Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään seitsemän väljyysastettaväljyyden astetta, mutta tiettävästi yksikään kieli ei tee eroa niiden kaikkien välillä. Englannin kielessä voidaan havaita esiintyvän viittä tai ehkä kuuttakin väljyyden astetta, mutta ei sellaista viiden vokaalin sarjaa, jossa väljyyden aste olisi ainoa äänteitä erottava ominaisuus. Yleiskaaviossa erotellaan tavallisesti viisi väljyysastetta:
 
* [[suppea vokaali]] (suljettu, ahdas, korkea vokaali)
Rivi 113 ⟶ 122:
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' suppeaksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}}, {{IPA|[ʊ]}} – tai ''lähes'' väljäksi – {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɐ]}}.
 
Suomen [[fonologiaÄänneoppi|äänneopissa]]ssa erotetaan kolme väljyysastetta:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
* suppeat vokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[u]}}
* välivokaalit {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[o]}} (jotka ääntyvät väljempinä kuin IPA:n vokaalikaaviossa)
Rivi 121 ⟶ 130:
 
=== Etisyys tai takaisuus ===
Etisyys tai takaisuus viittaa siihen, sijaitseeko kielen massa äännettäessä suun etu- vai takaosassa. Etuvokaalit, kuten {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}}, ääntyvät kieli suun etuosassa, kun taas takavokaalit, kuten {{IPA|[u]}}, ääntyvät kieli lähempänä suun takaosaa.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa määritellään viisi takaisuuden astetta. Kaikki viisi astetta esiintyvät englannin kielessä, mutta tiettävästi yksikäänmissään kielikielessä ei teeole eroasellaista niidenviiden kaikkienvokaalin välillä;sarjaa, enimmilläänjossa yhdessätakaisuuden kielessäaste onolisi havaittuainoa esiintyvänäänteitä kolmeaerottava ominaisuus. Foneettisissa yleiskaavioissa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta.:
 
Foneettisissa yleiskaavioissa erotellaan tavallisesti kolme takaisuuden astetta:
 
* [[etuvokaali]] (palataalivokaali, etinen vokaali)
Rivi 131 ⟶ 138:
Näiden lisäksi kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on erikoiskirjaimia, joiden äännearvoa voidaan luonnehtia ''lähes'' etiseksi – {{IPA|[ɪ]}}, {{IPA|[ʏ]}} – tai ''lähes'' takaiseksi – {{IPA|[ʊ]}}.
 
Suomen äännejärjestelmässä esiintyyon vain etu- ja takavokaaleita:<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/>
* etuvokaalit {{IPA|[i]}}, {{IPA|[y]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[æ]}}
* takavokaalit {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[ɑ]}}.
 
Näistä {{IPA|[y]}} ja {{IPA|[u]}} ovat sekä suppeita että pyöreitä, joten etisyys tai takaisuus on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja pyöreät {{IPA|[ø]}} ja {{IPA|[o]}} samoin kuin väljät ja laveat {{IPA|[æ]}} ja {{IPA|[ɑ]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on etu- ja toinen takavokaali.
 
==== Vokaalisointu ====
 
Suomessa vallitsee [[vokaalisointu]] etu-  ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko takavokaaleja ({{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[u]}}) tai etuvokaaleja ({{IPA|[yæ]}}, {{IPA|[æø]}}, {{IPA|[øy]}}); etuvokaalit {{IPA|[e]}}  ja  {{IPA|[i]}} ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. TämäVokaalisoinnun merkitsee, ettätakia taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava sekä taka- ja että etuvokaaliset variantitmuunnelmat: ''kala-ssa'', ''kylä-ssä''; ''levo-ttom-uus'', ''tyytymä-ttöm-yys''.<ref name="Savolainen 2001"/>▼
 
=== Laveus tai pyöreys ===
Laveus tai pyöreys viittaa siihen, missä asennossa huulet ovat vokaalia äännettäessä. Useimmissa kielissä pyöreys on täydentävä ominaisuus, eikä niinkään selvästi erottuva ominaisuus.{{lähde}} Yleensä pyöreys on sitä voimakkaampaa, mitä suppeampi takavokaali on. Joissain kielissä, kuten [[Ranskan kieli|ranskassa]] ja [[Saksan kieli|saksassa]] (pyöreitä etuvokaaleja), useimmissa [[Uralilaiset kielet|uralilaisissa kielissä]], [[Turkkilaiset kielet|turkkilaisissa kielissä]], [[Vietnamin kieli|vietnamissa]] ja [[Korean kieli|koreassa]], pyöreyttä ja takaisuutta käsitellään erikseen.{{selvennä}}
 
Suomen äännejärjestelmässä laveitapuolet javokaaleista pyöreitäon vokaaleitalaveita onja yhtäpuolet montapyöreitä:
* laveat {{IPA|[i]}}, {{IPA|[e]}}, {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ɑ]}}
* pyöreät {{IPA|[y]}}, {{IPA|[ø]}}, {{IPA|[u]}}, {{IPA|[o]}}.
Rivi 146 ⟶ 157:
Näistä {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[y]}} ovat sekä suppeita että etisiä, joten laveus tai pyöreys on ainoa niitä erottava ominaisuus. Vastaavasti väliset ja etiset {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[ø]}} eroavat toisistaan vain siten, että toinen on lavea ja toinen pyöreä.
 
== Suomen vokaalien suhde kardinaalivokaaleihin ==
== Pituus ==
Kardinaalivokaalit, kuten {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[i]}} ja  {{IPA|[ø]}}, eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki [[Fonetiikka|foneettiset]] tai kielikohtaisesti määrittyvät eli [[foneemi]]set puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.▼
 
Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi [[Kielioppi|kieliopillista]] pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/>▼
 
Vokaalin [[Fonologia|fonologinen]] ''pituus'' eli ''kvantiteetti'' on suhteellinen mitta, jonka havaitseminen on korvamääräistä.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Äänteen fysikaalisesti mitattava ''kesto'' voi vaihdella esimerkiksi puhenopeuden ja sanan pituuden mukaan, mutta puhetilanteessa kielen käyttäjät tavallisesti mieltävät vokaalit määrämittaisiksi.<ref name="Korpela 2003"/>▼
 
Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella,<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).▼
 
== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==▼
:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]▼
 
Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]]. Monoftongeja kutsutaan joskus yksinkertaisiksi<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> tai puhtaiksi vokaaleiksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö (suomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä, mutta jos kirjainten välissä on tavuraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).<ref name="Suomen fonetiikkaa: diftongit"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.▼
 
Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', ''yö'', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').▼
 
[[Fonologia]]ssa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[Foneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[Englannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat fonologisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellä triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.▼
 
== Kirjoitetut vokaalit ==
[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja Y/y. Koska ne eivät riitä kaikkien kielten tarpeisiin, kirjaimistoon on lisätty muun muassa Ä/ä, Ö/ö, Ü/ü, Å/å, Æ/æ ja Ø/ø. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i tai Y/y voidaan käyttää kuvaamaan konsonanttiäännettä {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain W/w tarkoittaa äännettä {{IPA|[u]}} tai {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain V/v on välisen keskivokaalin {{IPA|[ə]}} merkki.▼
 
Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvät Æ/æ ja Ø/ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE/ae ja OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet. Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.▼
 
== Suomen kielen vokaalit ==
▲Kardinaalivokaalit, kuten {{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[i]}} ja {{IPA|[ø]}}, eivät suoraan vastaa niitä vokaaleja, jotka esiintyvät esimerkiksi suomen kielessä. Kaikki [[Fonetiikka|foneettiset]] tai kielikohtaisesti määrittyvät eli [[foneemi]]set puhutun kielen kuvaukset ovat enemmän tai vähemmän summittaisia, ja kardinaalivokaalien ensisijaisena tarkoituksena on tarjota kiintopisteet, joihin eri kielten todelliset vokaaliäänteet voidaan suhteuttaa. Etenkin foneemisen kuvailun tasolla kuitenkin usein riittää, että viitataan lähimpään kardinaalivokaaliin.
 
Seuraavassa taulukossa luetellaan suomen kielen vokaalit ja annetaan kullekin sekä foneeminen että [[Yhdistyvä tarke|yhdistyvällä tarkkeella]] täydennetty foneettinen kuvaus (niinpä foneettinen kuvaus tässä hahmottuu täsmällisemmäksi kuin foneeminen, mutta käytännössä foneettisen kuvauksen ei useinkaan tarvitse olla juuri foneemista tarkempi). Kansainvälisen foneettisen kirjaimiston (IPA) merkintöjen lisäksi taulukko näyttää vastaavat [[Suomalais-ugrilainen tarkekirjoitus|suomalais-ugrilaisen tarkekirjoituksen]] (SUT) merkinnät. IPA:n ohjeistuksen mukaan foneemiset kuvaukset kirjoitetaan kahden [[vinoviiva]]n väliin ja foneettiset [[Hakasulkeet|hakasulkeiden]] sisään. SUT:n kuvaukset puolestaan on tapana kursivoida.
Rivi 261 ⟶ 250:
|}
 
On syytä huomata, että kansainvälisessä foneettisessa aakkostossa suomen A/a-kirjaimen äännearvoa edustaa  {{IPA|[ɑ]}}, kun taas foneettinen merkintä  {{IPA|[a]}} varsinaisesti tarkoittaa äännettä, joka on hyvin lähellä {{IPA|[æ]}}:tä eli käytännössä vastaa lähinnä suomen Ä/ä-kirjainta. Foneettisissa merkinnöissä voi toisinaan esiintyä myös yläpuolisella pisteparilla eli [[treema]]lla varustettu  {{IPA|[ä]}}, jonka tarkoittama lavea avoin keskivokaali on {{IPA|[a]}}:n ja {{IPA|[ɑ]}}:n välimuoto ja käytännössä lähempänä suomen A/a-kirjainta kuin Ä/ä-kirjainta. Tilannetta sekoittaa entisestään se, että usein treema jää pois, jolloin {{IPA|[a]}} voikin merkitä keskivokaalia.
 
Suomalais-ugrilaisessa tarkekirjoituksessa treema on etuvokaalin merkki samalla tavalla kuin suomen kirjaimissa  Ä/ä ja Ö/ö. Erityisesti suomenkielisissä yhteyksissä voidaan {{Unicode|''ü''}}:n sijasta käyttää myös tutumpaa merkintää  {{Unicode|''y''}}.
 
===Vokaalisointu= Pituus ==
 
▲Vokaali voi ääntyä ylilyhyenä, vajaalyhyenä, lyhyenä, puolipitkänä, pitkänä tai ylipitkänä. Suomen kielessä erotetaan kaksi [[KielioppiÄänneoppi|kieliopillistaäänneopillista]] pituusastetta eli lyhyt ja pitkä, mutta esimerkiksi [[Viron kieli|virossa]] pituusasteita on kolme ja [[Nykykreikka|nykykreikassa]] puolestaan vain yksi.<ref name="Korpela 2003"/>
▲Suomessa vallitsee [[vokaalisointu]] etu- ja takavokaalien suhteen: omaperäisissä sanoissa voi saman sanan sisällä olla vain joko takavokaaleja ({{IPA|[ɑ]}}, {{IPA|[o]}}, {{IPA|[u]}}) tai etuvokaaleja ({{IPA|[y]}}, {{IPA|[æ]}}, {{IPA|[ø]}}); etuvokaalit {{IPA|[e]}} ja {{IPA|[i]}} ovat neutraaleja eli voivat esiintyä myös yhdessä takavokaalien kanssa. Tämä merkitsee, että taivutuspäätteistä ja johtimista on oltava taka- ja etuvokaaliset variantit: ''kala-ssa'', ''kylä-ssä''; ''levo-ttom-uus'', ''tyytymä-ttöm-yys''.
 
▲Vokaalin [[Fonologia|fonologinen]]äänneopillinen ''pituus'' eli ''kvantiteetti'' on suhteellinen mitta, jonka havaitseminen on korvamääräistä.<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> Äänteen fysikaalisesti mitattava ''kesto'' voi vaihdella esimerkiksi puhenopeuden ja sanan pituuden mukaan, mutta puhetilanteessa kielen käyttäjät tavallisesti mieltävät vokaalit määrämittaisiksivakiomittaisiksi.<ref name="Korpela 2003"/>
== Muuta ==
 
▲Suomen oikeinkirjoituksessa lyhyttä vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella (''a'', ''e'', ''i'', ''o'', ''u'', ''y'', ''ä'', ''ö''), kun taas pitkää vokaalia merkitään yleensä kahdella kirjaimella (''aa'', ''ee'', ''ii'', ''oo'', ''uu'', ''yy'', ''ää'', ''öö''),<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> minkä vuoksi sitä voidaan kutsua myös kaksoisvokaaliksi.<ref name="Savolainen 2001"/> Joissain muissa kielissä pitkää vokaalia merkitään yhdellä kirjaimella, johon liitetään jokin erityinen [[tarke]], kuten [[pituusmerkki]] tai [[Akuutti (tarke)|akuutti]] (esim. {{k-cs|citrón}} ’sitruuna’). Kansainvälistä foneettista kirjaimistoa käytettäessä puolestaan pitkä vokaali merkitään lisäämällä äännearvon osoittavan kirjaimen perään [[kolmiomainen kaksoispiste]] (esim. {{k-cs|citrón}} {{IPA|[ˈtsitroːn]}}, {{k-fi|sitruuna}} {{IPA|[ˈsitruːnɑ]}}).
▲Täysvokaalien lisäksi maailman kielissä esiintyy [[Vokaalireduktio|reduktiovokaaleja]]. Niiden ääntymispaikka on tavallisesti keskellä suuonteloa eli ne ovat yleensä välisiä keskivokaaleja eli [[švaa]]-vokaaleja. Usein niillä on kuitenkin lisäksi jokin täysvokaalia muistuttava vivahde.
 
▲== Monoftongit, diftongit ja triftongit ==
Joskus likvida (lateraali tai tremulantti) voi ottaa vokaalin tehtävän ja toimia tavua muodostavana elementtinä, esimerkiksi [[T&scaron;ekin_kieli|t&scaron;ekin]] ''vlk'' 'susi', jossa ''l'' (lateraali) sallii ilmavirran kulkea kielen laidoitse.
▲:''Pääartikkelit: [[Monoftongi]], [[Diftongi]], [[Triftongi]]
 
▲Jos vokaaliäänteen ominaisuudet eivät muutu vokaalin keston aikana, kyseessä on [[monoftongi]]., Monoftongejajota kutsutaanvoidaan joskusluonnehtia yksinkertaisiksiyksinkertaiseksi<ref name="Suomen fonetiikkaa: vokaalit"/> tai puhtaiksipuhtaaksi vokaaleiksivokaaliksi. Jos vokaali sen sijaan koostuu kahdesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, mutta samaan [[tavu]]un kuuluvasta vokaalielementistä, kyseessä on [[diftongi]] eli pariääntiö. (suomenSuomen oikeinkirjoituksessa diftongia merkitään kahden erilaisen vokaalikirjaimen yhdistelmällä, (mutta jos kirjainten välissä on tavuraja, kyseessä ei ole diftongi vaan vokaaliyhtymä).<ref name="Suomen fonetiikkaa: diftongit"/> Kolmesta ominaisuuksiltaan erilaisesta, mutta samaan tavuun kuuluvasta vokaalielementistä koostuvaa äännettä kutsutaan [[triftongi]]ksi.
 
▲Kaikissa tunnetuissa kielissä on monoftongeja ja useissa kielissä on diftongeja, mutta triftongit tai jopa kolmea useammasta vokaalielementistä koostuvat äännesarjat ovat melko harvinaisia. Suomen kielessä on monoftongien lisäksi lukuisia diftongeja (''ai'', ''ei'', ''oi'', ''ui'', ''yi'', ''äi'', ''öi'', ''au'', ''eu'', ''iu'', ''ou'', ''äy'', ''öy'', ''uo'', ''yö'', ''iy'', ''ey'' ja ''ie''), mutta triftongeja ei esiinny (paitsi ehkä [[Onomatopoeettinen|onomatopoeettisessa]] sanassa ''miau'').
 
▲[[FonologiaÄänneoppi|Äänneopissa]]ssa diftongit ja triftongit erotellaan sarjasta monoftongeja sen perusteella, voiko vokaaliäänteen jakaa eri [[Foneemi|foneemeihin]]. Esimerkiksi [[Englannin kieli|englannin]] sanan ''flower'' ’kukka’ kaksitavuisen ääntämisen vokaaliäänteet (britannianenglannin {{IPA|[flaʊə]}} ja amerikanenglannin {{IPA|[flaʊɚ]}} muodostavat foneettisesti kaksitavuisen triftongin, mutta ovat fonologisestiäänneopillisesti diftongin (jota kirjoitetussa kielessä edustavat kirjaimet <ow>) ja monoftongin (<er>) sarja.{{selvennä|Edellä triftongi määriteltiin yksitavuiseksi kokonaisuudeksi. Jos triftongi voi olla myös kaksitavuinen, mikä erottaa sen vaikkapa suomen sanasta "vuoan", jossa diftongia [uo] seuraa eri tavuun kuuluva monoftongi  [ɑ]?}} Jotkut kielitieteilijät käyttävät sanoja diftongi ja triftongi vain tässä foneemisessa mielessä.
 
== Vokaalikirjaimet ==
▲[[Latinalainen kirjaimisto|Latinalaisessa peruskirjaimistossa]] vokaalikirjaimia ovat A/a, E/e, I/i, O/o, U/u ja  Y/y. Koska ne eivät riitä kaikkien kielten tarpeisiin, kirjaimistoon on lisätty muun muassa Ä/ä, Ö/ö, Ü/ü, Å/å, Æ/æ ja  Ø/ø. Kirjainten foneettiset arvot vaihtelevat kielestä riippuen, ja joissakin kielissä kirjainta I/i  tai  Y/y voidaan käyttää kuvaamaan konsonanttiäännettä  {{IPA|[j]}}. Toisaalta joissain kielissä vokaaliäänteitä voidaan merkitä sellaisilla kirjaimilla, jotka yleensä liitetään konsonanttiäänteisiin. Esimerkiksi [[kymri]]ssä kirjain  W/w tarkoittaa äännettä {{IPA|[u]}}  tai  {{IPA|[ʊ]}}, kun taas [[Creekin kieli|creek]]issä kirjain  V/v on välisen keskivokaalin  {{IPA|[ə]}} merkki.
 
▲Usein kielen kirjoitusjärjestelmän vokaalit eivät vastaa tarkalleen vokaaliäänteitä. Esimerkiksi monissa latinalaisia kirjaimia käyttävissä kielissä on enemmän vokaaleja kuin latinalaisten kirjainten vokaalimerkeillä voi esittää. Näin ollen esimerkiksi englannin viisi vokaalimerkkiä voivat kukin edustaa useita vokaaleja. Monissä kielissä yhtä vokaaliäännettä vastaa usean kirjoitetun vokaalin yhdistelmä kirjoitettujen vokaalien vähäisyyden takia, ja vakiinnuttuaan kirjainparit ovat joskus sulautua [[Ligatuuri|ligatuureiksi]], kuten [[Tanskan kieli|tanskassa]] ja [[Norjan kieli|norjassa]] esiintyvät Æ/æ ja Ø/ø, jotka ovat alkujaan syntyneet kirjainpareista AE/ae ja OE/oe. Toisissa kielissä kantakirjaimiin lisätään [[Tarke|tarkkeita]], kuten suomen Ä/ä:n ja Ö/ö:n pisteet. Kansainvälisessä foneettisessa kirjaimistossa on vokaalien perusominaisuuksien kuvaamiseksi 28 kantamerkkiä, joihin voidaan liittää tarkkeita, jos kuvausta on tarpeen täsmentää.
 
== Lähteet ==
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Vokaali”