Ero sivun ”Rihla” versioiden välillä

Rihlojen lukumäärä kiväärikaliiperin aseissa on yleensä neljästä kuuteen, ja ne on tehty koko piipun mitalle. Poikkeuksena haulikkoa varten tehty erillinen, rihlattu supistusholkki. Välimatkaa, jonka aikana yksi rihla tekee täyden kierteen piipussa kutsutaan rihlannousuksi. Rihlojen syvyys käsiaseessa on yleensä välillä 0,1–0,3 mm ja nousu noin yksi kierros 20–30 cm:n matkalla. Pitkä luoti tarvitsee yleensä vakautuakseen lyhyen rihlannousun. Liian tiheä rihlannousu saattaa aiheuttaa nk. ylivakautumiseksi kutsutun ilmiön. Tällöin,jolloin luoti ei muuta kulmaansaaksiaalikulmaansa lentoradan kulman mukaan. Tällöin se joutuu lentoradallaan etenemissuutaansa nähden vinoon asentoon, mikä on tuhoisaa sekä tarkkuuden että tehon kannalta. Myös painetaso ja aseen kulumisalttius saattavat nousta, piippu kuparoitua normaalia nopeammin ja tarkkuus siten kärsiä.

Rihlat eivät ole välttämättä poikkileikkaukseltaan tavallisinta suorakaidetta tai harvinaisempaa kolmiota tms. säännöllistä muotoa muistuttavia: tunnetaan muun muassa [[polygonaalirihlaus]], jonka voi ajatella syntyvän, kun lähes suorakaiteen muotoisella reiällä varustettua piippuaihiota kierretään rihlannousun verran.

Alkujaan rihlat valmistettiin nk. rihlauspenkissä vetämällä vintturilla [[rihlasakset]] piippuaihion läpi riittävän monta kertaa soveliasta rasvaa leikkuun apuna käyttäen. Rihlasaksissa on tavallisesti kaksi vastakkaista leikkaavaa terää ja syöttöä vetojen välillä lisätään vähän kerrallaan naputtamalla pientä kiilaa syvemmälle rihlasaksien terävarsien väliin. Näin saadaan aikaan kaksi vastakkaistvastakkaista rihlakuurnaa kerrallaan ja näiden valmistuttua rihlasaksia käännetään 90 astetta ja toistetaan menettely, jotta piippuaihioon saadaan yleisimmin kaikkiaan neljä rihlakuurnaa. Tämä lastuava menetelmä on otettu jälleen käyttöön perinneaseita rakentavien harrastajien parissa.