Ero sivun ”Rihla” versioiden välillä

614 merkkiä lisätty ,  8 vuotta sitten
ei muokkausyhteenvetoa
Näitä uria on [[käsiase]]iden piipussa useimmiten neljästä kahdeksaan, mutta myös muita ratkaisuja sovelletaan. Piipun reiän halkaisijaa mitattuna rihlauran pohjalta vastakkaisen puolen rihlauran pohjaan nimitetään ''[[isokaliiperi]]ksi'' ja piipun reiän halkaisijaa mitattuna rihlaurien väliin jäävän rihlapalkin selästä vastakkaisen puolen rihlapalkin selkään ''[[pikkukaliiperi]]ksi''. Piipun reiän ilmoitettu halkaisija ( esim. 7,62 mm. ) on puolestaan ''[[nimelliskaliiperi]]'' ( kts. [[kaliiperi]] ).
 
Alun perin rihlat otettiin käyttöön suustaladattavissa aseissa uudelleenlatauksen helpottamiseksi, sillä muutaman laukauksen jälkeen mustan ruudin palojätteet tekevät piipun seinämiin kertyessään uuden luodin työntämisen piipun perälle raskaaksi ja lopulta käsivoimin mahdottomaksi. Erityisesti sotilaskäytössä tämä oli vakava ongelma ja sitä yritettiin kiertää mm. käyttämällä karkeasti alimittaisia luoteja, mikä kuitenkin heikensi sekä tehoa että etenkin tarkkuutta dramaattisesti. Aluksi rihlauksesta tehtiin suora ( ''[[suorarihlaus]]'' ), jolloin rihlaurat tarjosivat ruudin palojätteille tilaa jonne puristua uuden luodin tieltä, helpottaen siten latausta. Vasta myöhemmin rihlaus alettiin vetää loivasti kiertyväksi, jotta saatiin aikaan [[rotaatiovakavointi]] samoin, kuin [[nuoli]]a valmistettaessa oli tehty "aina"; nuolen sulitus kiinnitetään nimittäin nuolivarteen useimmiten hieman vinoon, jolloin se saa ilmavirran vaikutuksesta nuolen pyörimään lennon aikana ja parantaa siten osumatarkkuutta kompensoimalla mm. puisen nuolivarren elämisestä, sulituksen epäsymmetrisyydestä, kärjen kiinnityksen toispuoleisuudesta yms. yhteisvaikutuksesta aiheutuvaa virhettä.
 
Rihlattuja piippuja käytetään nykyään lähes kaikissa kivääreissä, [[pistooli|pistooleissa]] ja [[tykki|tykeissä]]. [[Sileäputkinen|Rihlaamattomia]] eli sileitä piippuja käytetään nykyään [[haulikko|haulikoissa]], [[kranaatinheitin|kraanaatinheittimissä]], [[raketinheitin|raketinheittimissä]], [[panssarivaunu]]kanuunoissa sekä joissakin tykeissä.
Rihlaus keksittiin [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Saksassa]] vuonna 1520, mutta se yleistyi vasta 1800-luvulla Minie-musketin ja patruunalaukauksen myötä. Rihlat voidaan valmistaa takomalla nk. tuurnaa vasten tai jyrsimällä. Rihloja tiedetään valmistetun lastuamatta puristamalla rihlat pakottava metallikappale piippuaihion reiän läpi. Tämä menetelmä ei ole tiettävästi yleistynyt.
 
Alkujaan rihlat valmistettiin nk. rihlauspenkissä vetämällä vintturilla [[rihlasakset]] piippuaihion läpi riittävän monta kertaa. Rihlasaksissa on tavallisesti kaksi vastakkaista leikkaavaa terää ja syöttöä vetojen välillä lisätään vähän kerrallaan naputtamalla pientä kiilaa syvemmälle rihlasaksien terävarsien väliin. Näin saadaan aikaan kaksi vastakkaist rihlakuurnaa kerrallaan ja näiden valmistuttua rihlasaksia käännetään 90 astetta ja toistetaan menettely, jotta piippuaihioon saadaan yleisimmin kaikkiaan neljä rihlakuurnaa. Tämä lastuava menetelmä on otettu jälleen käyttöön perinneaseita rakentavien harrastajien parissa.
Aiemmin rihlat valmistettiin nk. rihlauspukissa. Tämä lastuava menetelmä on otettu jälleen käyttöön perinneaseita rakentavien harrastajien parissa.
 
Rikostutkinnan yhteydessä esimerkiksi henkirikoksissa luodista tutkitaan rihlojen jättämät urat mikroskooppisesti, sillä ne ovat teollisesta valmistuksesta huolimatta aseen kulumisen seurauksena aina jonkin verran yksilöllisiä. Näissä nk. ballistisissa tutkimuksissa pyritään siis löytämään luotia vastaava ase rihlojen perusteella tai joskus jäljittämään ostaja patruunaerän perusteella.
Rekisteröitymätön käyttäjä