Ero sivun ”Carl Enckell” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 35:
Suomen ulkopolitiikan pariin Enckell palasi kohtalokkaana aikana vuonna 1944. Kyseisen vuoden helmikuussa hän kävi [[J. K. Paasikivi|J. K. Paasikiven]] kanssa epävirallisissa rauhantunnusteluissa Moskovassa, jotka eivät kuitenkaan vielä johtaneet rauhaan [[Linkomiehen hallitus|Linkomiehen hallituksen]] torjuessa Neuvostoliiton kovat ehdot. Elokuussa nimitettiin [[Antti Hackzell]]in – toisen tsaarinaikaina Venäjään liikesuhteiden kautta tutustuneen – johtama [[Hackzellin hallitus|uusi hallitus]] rauhan solmimista varten ja Enckell palasi pitkän tauon jälkeen ulkoministeriksi. Pääministerin saatua halvauskohtauksen kesken [[Moskovan välirauha|välirauhanneuvotteluiden]] Enckell joutui dramaattisissa oloissa matkustamaan Moskovaan asettuakseen Suomen valtuuskunnan johtoon. Neuvotteluissa ei paljoa neuvoteltu, mutta rauha saatiin.
Enckell jatkoi sen jälkeen ulkoministerinä yhtäjaksoisesti kaikissa sotien jälkeisissä hallituksissa aina Fagerholmin [[Fagerholmin I hallitus|sosiaalidemokraattista vähemmistöhallitusta]] myöten, yhteensä viiden ja puolen vuoden ajan. Näinä vuosina hän oli yksi [[Paasikiven linja]]n keskeisistä arkkitehdeistä. Enckellin ja toisen ulkoministerin [[Reinhold Svento]]n asemaa presidentti J. K. Paasikiven avustajina ja neuvonantajina korosti kummankin täydellinen [[venäjän kieli|venäjän]] taito ja se, että ulkoministeriön korkeimman virkamiehen, poliittisen osaston päällikön virka oli useiden vuosien ajan
Enckell kuoli 82-vuotiaana Helsingissä. Hän sai kahdesti sekä 1. luokan Vapaudenristin (jälkimmäisellä kerralla rintatähden kera) että Valkoisen Ruusun suurristin (jälkimmäisellä kerralla jalokivien kera) ja myös useita korkeita ulkomaisia kunniamerkkejä.<ref name="KB" /> Enckell julkaisi vuonna 1956 kaksiosaiset muistelmat, jotka keskittyivät Suomen itsenäistymisen aikoihin ja 1920-lukuun.
| |||