Ero sivun ”Vilhelm II (Saksa)” versioiden välillä

Vilhelm II oli ensimmäinen valtiollinen johtohahmo, joka järjestelmällisesti hyödynsi modernia mediaa imagomarkkinoinnissa. 1890-luvun lopulta lähtien keisarin mukana seurasi jokseenkin aina filmiryhmä, joka tuotti uutis- ja pr-elokuvia, joita esitettiin elokuvateatterien päivittäiskatsauksissa. Keisarin puheita levytettiin. 1913 tuotettiin jopa maailman ensimmäinen merkittävä väridokumenttielokuva [[Nikolai II|Nikolai II:n]] valtiovierailusta Saksaan. Vilhelmin impulsiivisuus ja värikäs kielenkäyttö tuottivat myyviä otsikoita lehtiin ja säännöllisesti myös diplomaattisia pikkuselkkauksia. Maailmanlaajuista huomiota herätti esimerkiksi keisarin 27.7.1900 pitämä "hunnipuhe", jossa hän kehotti saksalaisia sotilaita, jotka olivat matkalla [[Kiina]]an kukistamaan [[boksarikapina]]a, tekemään itsensä [[hunni]]en tavoin tunnetuksi Kiinassa häikäilemättömällä etenemisellä.<ref name="Vuosisatamme kronikka"></ref> Sen sijaan keisarin perhe-elämä ei antanut otsikoihin aihetta. Hän oli uskonnollinen ja konservatiivinen perheenisä, joka piti päivittäin aamuhartauden hovinsa ja kansliansa henkilökunnalle sekä saarnasi Preussin reformoidun kirkon päämiehenä jumalanpalveluksissa. Hohenzollernin suku nimittäin oli reformoituja ja kuului siten katolisten ja luterilaisten dominoimassa valtakunnassaan pieneen vähemmistökirkkoon. Tällä vähemmistöön kuulumisella saattoi olla osuutta siihen, että hallitsijahuoneella ja myös Vilhelm II:lla oli ystävälliset suhteet myös juutalaisväestöön. Niinpä Vilhelm II:n aikana juutalaisille avattiin Saksassa mahdollisuus upserinuraan.

 

Vilhelm II ei ollut Bismarckin tapaan taitava diplomaatti, ja muun muassa [[Venäjän keisarikunta|Venäjä]] vieraantui Saksasta Vilhelm II:n aikana. Ailahtelevaisen Vilhelm II:n Saksan ulkopolitiikka pyrki maan mahdin kasvattamiseen. Vuonna 1912 Vilhelm II suorastaan toivoi suursotaa Euroopasta, mistä kertoi Itävallassakin 1913, mutta Itävallan kruununprinssi [[Franz Ferdinand]]in [[Sarajevon laukaukset|surmasta]] syntyneessä kriisissä Vilhelm pelkäsi sodan syttymistä ja pyrki estämään sen viime hetken neuvotteluin Nikolai II:n kanssa, jonka hallitus oli kuitenkin päättänyt että sota Saksaa vastaa on aloitettava.