Ero sivun ”Whitesnake” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p chartstats.com deleted its content. added link to archived copy |
|||
Rivi 40:
Whitesnakesta kehittyi vuoden 1978 aikana Coverdalelle varsinainen yhtye ja samana vuonna yhtye julkaisi ''[[Snakebite (EP)|Snakebite EP]]:n''. Tämä oli Whitesnaken ensimmäinen julkaisu, mutta se uudelleenpaketoitiin jo samana vuonna (täytettynä Coverdalen ''Northwinds''-albumin kappaleilla) jälleen nimellä ''[[Snakebite]]''.{{lähde}}
''Snakebitea'' seurasi Whitesnaken ensimmäinen kunnon pitkäsoitto, joka myös julkaistiin vuonna 1978. Kyseessä oli ''[[Trouble (Whitesnaken albumi)|Trouble]]'', joka sai nimensä Coverdalen ensimmäisen lapsen samanaikaisesta syntymästä.<ref>{{cite web|url=http://www.youtube.com/watch?v=nMOkqrq-R_Y&feature=related|title= Haastattelu David Coverdalen kanssa.|date= 2003}}</ref> Levyllä soitti myös Coverdalen entinen yhtyetoveri [[Jon Lord]], jonka kanssa hän oli ollut samaan aikaan Deep Purplessa vuosina 1973–1976.<ref>{{cite web|url= http://jonlord.org/a-biography/|title= Jon Lordin biografia|accessdate= 9 lokakuu, 2010}}</ref> Vaikkei levy ollutkaan suuri menestys (ylsi Britannian myyntitilastoissa vain sijalle 50,<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=4494|title= ''Trouble'' listatiedot.|archiveurl=http://archive.is/eNs1|archivedate=2012-05-24}}</ref> ja albumin kaksi singleä eivät nousseet listoille lainkaan), se sisälsi sille ajalle suosittuja kappaleita, kuten ”Take Me with You”, jota yhtye tulisi esittämään vielä 2000-luvullakin.<ref>{{cite web|url= http://www.youtube.com/watch?v=jvJtLJHNmho&hd=1|title= Whitesnake esittämässä "Take Me With Youn" vuonna 2005.}}</ref> ''Trouble''-kiertueen aikana Whitesnake, ja sen kokoonpano Coverdale, Lord, [[Micky Moody]], [[Bernie Marsden]], [[Neil Murray]] ja [[Dave Dowle]], äänitti myös kuuden kappaleen live-albumin, ''[[Live at Hammersmith (Whitesnaken albumi)|Live at Hammersmith]]'', mutta tämä julkaistiin vain [[Japani]]ssa.<ref>{{cite web|url= http://www.amazon.com/Live-at-Hammersmith-Whitesnake/dp/B00000761V|title= ''Live at Hammersmith'' Amazon.com.|accessdate= 9 lokakuu, 2010}}</ref><ref name="Whitesnake ''Music in Review''.">[http://www.youtube.com/watch?v=wPHiusqFcxg Whitesnake ''Music in Review''.]</ref>
Kiertueen jälkeen yhtye palasi takaisin studioon äänittämään toista pitkäsoittoaan. Vuoden 1979 loppupuolella julkaistiin ''[[Lovehunter]]'', joka aiheuttikin pientä kohua hieman rohkealla kannellaan, jossa nähdään alaston nainen jättimäisen käärmeen päällä. Siitä huolimatta, levy nousi edeltäjiään korkeammalle Britannian myyntilistoilla, vaikkei sijaa 29 korkeammalle.<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=4749|title= ''Lovehunter'' listatiedot.|archiveurl=http://archive.is/vshJ|archivedate=2012-05-24}}</ref> Levyltä julkaistiin myös single, ”[[Long Way from Home]]”, joka ei kuitenkaan noussut Britanniassa sijaa 55 korkeammalle.<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/songinfo.php?id=8537|title= "Long Way from Home" listatiedot.}}</ref> Singlen B-puoli, ”Walking in the Shadow of the Blues”, muodostui kuitenkin Whitesnaken suosituimmiksi kappaleiksi.<ref name="Whitesnake ''Music in Review''."/> Levyn päätöskappale ”We Wish You Well” tulisi myös olemaan niin sanottu "konserttioutro" tähän päivään asti, sillä kappale soi kaiuttimista jokaisen Whitesnake-konsertin päätteeksi.{{lähde}}
=== 1979–1983: Menestystä Englannissa ===
Rivi 48:
[[File:Whitesnake-1980.jpg|thumb|left|330px|Whitesnake esiintymässä vuonna 1980.]]
Pian ''Lovehunter''-albumin julkaisun jälkeen Deep Purplen entinen rumpali [[Ian Paice]] liittyi Whitesnakeen, ja oli mukana albumin kiertueellakin.<ref name="Whitesnake sukupuu 1978-1981."/> Kiertueen aikana yhtye esiintyi muun muassa kuuluisalla [[Reading Festival|Reading]]-festivaalilla.<ref>Uudelleenmasteroidun ''Ready an' Willingin'' lehtinen, sivu 8.</ref> Paicen liittyminen lisäsi myös Whitesnaken yhteyttä hajonneeseen Purpleen, jolloin yhtye sai entistä enemmän huomiota. Paicen ensimmäinen levy Whitesnaken kanssa osoittautuikin yhtyeen siihen mennessä menestyneimmäksi. Vuoden 1980 ''[[Ready an' Willing]]'' (numero 6 Britannian myyntilistoilla<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=4977|title=''Ready an' Willing'' listatiedot.|archiveurl=http://archive.is/L66r|archivedate=2012-05-24}}</ref> ja 90. Yhdysvalloissa) sisälsi myös Whitesnaken ensimmäisen brittihitin; Bernie Marsdenin säveltämän singlen ”[[Fool for Your Loving]]”, joka ylsi sijalle 13 Britanniassa.<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/songinfo.php?id=8780|title= "Fool for Your Loving" listatiedot.|accessdate= 9 lokakuu, 2010}}</ref>
Levyn julkaisun jälkeen yhtye aloitti maailmankiertueensa, jonka aikana äänitettiin myös live-albumi. Kyseinen ''[[Live...In the Heart of the City]]'' äänitettiin vuoden 1980 kesäkuun lopulla kuuluisassa [[Hammersmith Odeon]]issa. Levy julkaistiin saman vuoden lokakuussa tupla-LP:nä, joka sisälsi myös ''Live at Hammersmith'' -levyn toisella vinyylillä. ''Live...In the Heart of the City'' osoittautui menestykseksi yltäen sijalle 5 Britanniassa.<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=5141|title= ''Live...In the Heart of the City'' listatiedot.|accessdate= 9 lokakuu, 2010|archiveurl=http://archive.is/2LU9|archivedate=2012-05-24}}</ref> Levyltä onnistuttiin julkaisemaan singlekin; Whitesnaken cover-versio [[Bobby Bland]]in ”[[Ain’t Love in the Heart of the City]]” -kappaleesta, josta yhtye oli tosin julkaissut studioversion ''Snakebite''-EP:llä (1978). Vaikkei se olekaan alun perin omaa tuotantoa, ”Ain’t Love in the Heart of the City” -kappaleesta on tullut yksi Whitesnaken suosituimpia kappaleita, ja se on pysynyt yhtyeen livesetissä tähän päivään saakka.{{lähde}}
Jo vuoden 1980 lopulla Whitesnake oli aloittanut äänittää uutta studiolevyä. Vuoden 1981 alussa julkaistu ''[[Come an' Get It]]'' oli jälleen suuri menestys Whitesnakelle päästen sijalle kaksi Britanniassa,<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=5270|title= ''Come an' Get It'' listatiedot.|archiveurl=http://archive.is/F6kv|archivedate=2012-05-24}}</ref> mutta vain sijalle 151 Yhdysvalloissa. Levyltä julkaistiin myös kaksi singleä. Yhtye aloitti jälleen kiertueen, johon kuului esiintyminen myös kuuluisalla [[Monsters of Rock]] -festivaalilla.<ref>{{cite web|url= http://www.gophoto.it/view.php?i=http://acdczone.com/acdcblog/wp-content/uploads/2011/08/1981a.jpg|title= Monsters of Rock 1981 juliste.|accessdate= 24 elokuu, 2012}}</ref>
''Come an' Get It'' -kiertueen loputtua vuonna 1981, solisti David Coverdale matkusti perheineen eteläiseen [[Portugali]]in aloittamaan uuden albumin kappaleiden kirjoitukset.<ref>Uudelleenmasteroidun ''Saints & Sinners''in lehtinen, sivu neljä.</ref> Coverdalen palattua Britanniaan yhtye aloitti albumin harjoitukset, mutta tähän mennessä välit jäsenten välillä olivat alkaneet kiristyä.<ref name="Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997.">[http://www.whitesnake.f9.co.uk/Moody.html Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997.]</ref> Joulukuussa 1981 kitaristi ja alkuperäisjäsen Micky Moody erosi yllättäen Whitesnakesta. Samaan aikaan Coverdalen 4-vuotias tytär sairastui vakavasti,<ref name="Uudelleenmasteroidun ''Saints & Sinners''in lehtinen, sivu seitsemän.">Uudelleenmasteroidun ''Saints & Sinners''in lehtinen, sivu seitsemän.</ref> joten hän päätti pistää Whitesnaken tauolle.<ref name="Uudelleenmasteroidun ''Saints & Sinners''in lehtinen, sivu seitsemän."/> Kun Whitesnake oli tauolla, Coverdale oli alkanut olla huolissaan yhtyeen pienistä palkoista, joten hän päätti lopettaa yhteistyön manageri [[John Coletta]]n kanssa (joka oli ollut myös ollut Deep Purplen manageri, vuosina 1968–1976).<ref>Uudelleenmasteroidun ''Saints & Sinners''in lehtinen, sivu seitsemän ja kahdeksan.</ref> Coverdalen palattua Whitesnaken pariin vuonna 1982, muut jäsenet alkoivat myös lähteä.<ref>{{cite web|url= http://www.deep-purple.net/DPASmags/stargazer26.htm#new|title= Deep Purple Appreciation Society uutisoi Whitesnaken uudesta kokoonpanosta.}}</ref> Ainoa, joka jäi Coverdalen kanssa yhtyeeseen oli kosketinsoittaja Jon Lord. Coverdale sai kuitenkin kasattua uuden kokoonpanon, johon kuuluivat hänen ja Lordin lisäksi [[Mel Galley]] (kitara), [[Colin Hodgkinson]] (basso) ja [[Cozy Powell]] (rummut), mutta ketkään näistä jäsenistä eivät päässeet soittamaan uudelle albumilla, joka oli lähes valmis (Galley tosin äänitti joitain taustalauluja).
Elokuussa 1982 Micky Moody yllättäen palasi Whitesnakeen,<ref name="Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997."/> ja pääsi myös äänittämään kitaraosuuksia levylle. ''[[Saints & Sinners]]'' julkaistiin viimein marraskuun 1982 lopulla. Albumi oli jälleen menestys, yltäen Brittannian listoilla sijalle yhdeksän<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=7070|title= ''Saints & Sinners'' listatiedot.|accessdate= 9 lokakuu, 2010|archiveurl=http://archive.is/z5yz|archivedate=2012-05-24}}</ref> ja sisälsi jälleen kaksi Whitesnaken suositumpien joukkoon päässyttä kappaletta; ”[[Here I Go Again]]” ja ”Crying in the Rain”. ''Saints & Sinnersia'' seurasi jälleen kiertue, jonka aikana yhtye esintyi jo toista kertaa Monsters of Rock -festivaalilla.<ref>{{cite web|url= http://www.gophoto.it/view.php?i=http://userserve-ak.last.fm/serve/_/46825013/Monsters+Of+Rock+don1983Spread.jpg|title= Monsters of Rock 1983 juliste.|accessdate= 24 elokuu, 2012}}</ref>
=== 1983–1985: Lisää jäsenten vaihdoksia ja läpimurto Yhdysvalloissa ===
Rivi 62:
[[File:Whitesnake1983.jpg|thumb|right|330px|Whitesnake esiintymässä Monsters of Rock -festivaalilla 1983.]]
Vaikka Whitesnake olikin vuoden 1983 kiertueella, työ seuraavaa levyä varten oli jo alkanut. Kappale ”Guilty of Love” julkaistiin singlenä juuri ennen Monsters of Rock -festivaalia, jotta yhtyeellä olisi jotain mitä promotoida. David Coverdale onkin myöhemmin sanonut, että koko levy olisi pitänyt julkaista jo vuonna 1983.<ref>''Slide It In'' 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu viisi.</ref> Kun levyn äänitykset oli viimeistelty 1983 lopulla, Colin Hodgkinsonille annettiin potkut yhtyeestä musiikillisten erimielisyyksien takia, ja hänet yllättäen korvasi alkuperäinen basisti Neil Murray.<ref>''Slide It In'' 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu seitsemän.</ref> Samaan aikaan Micky Moody ilmoitti jälleen lähtevänsä Whitesnakesta, mutta tällä kertaa lopullisesti.<ref name="Haastattelu Micky Moodyn kanssa, vuodelta 1997."/> Coverdale onnistui hankkimaan [[Thin Lizzy]] -kitaristi [[John Sykes]]in Moodyn paikalle,<ref name="Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä.">[http://www.deep-purple.net/DPASmags/dtb29.htm#sykes Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä.]</ref> joka toi monien mielestä rankempaa ja voimakkaampaa kitaran soittoa yhtyeeseen. Näistä jäsenmuutoksista huolimatta uusi albumi ''[[Slide It In]]'' julkaistiin tammikuussa 1984. Se ylsi jälleen Britannian myydyimpien levyjen joukkoon, ja oli korkeimmillaan sijalla yhdeksän.<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=7713|title= ''Slide It In'' listatiedot.| accessdate= 9. lokakuu, 2010|archiveurl=http://archive.is/QKnh|archivedate=2012-05-24}}</ref> Tämä versio sai tosin vaihtelevia arvosteluita, pääasiassa kaksimielisten sanojen ja huonona pidetyn tuotannon vuoksi.<ref name="Whitesnaken sukupuu 1982-1985.">[http://www.deep-purple.net/tree/whitesnake/whitesnake-2.htm Whitesnaken sukupuu 1982-1985.]</ref> Samalla kun ''Slide It In'' julkaistiin, sai Whitesnake levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen levy-yhtiö [[Geffen]]in kanssa, joka vaati, että albumi miksattaisiin uudelleen. Tuottaja [[Keith Olsen]]in avulla ''Slide It Inin'' äänet uusittiin, jolloin niistä saatiin paljon terävämpiä ja dynaamisempia.<ref>''Slide It In'' 25-vuotis juhlajulkaisun lehtinen, sivu 11.</ref> Tämä antoi myös oivan mahdollisuuden John Sykesille ja Neil Murraylle korvata Micky Moodyn kitara- ja Colin Hodgkinsonin basso-osuudet.{{lähde}}
Ennen kuin albumia ''Slide It In'' (1984) aloitettiin miksaamaan Yhdysvaltoja varten, ehti yhtye aloittaa maailmankiertueensa, jonka aikana se teki monia TV-esiintymisiä, mukaan lukien [[Top of the Pops]] -esiintyminen Englannissa.<ref>{{cite web|url= http://www.youtube.com/watch?v=Z17rigqPi08|title= Whitesnake esittämässä kappaleen "Give Me More Time" Top of the Pops-ohjelmassa.}}</ref> Yhtye jatkoi Euroopan kiertämistä, kunnes Mel Galley loukkasi onnettomuudessa kätensä.<ref name="Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä."/> Galley jouduttiin lopulta erottamaan yhtyeestä, jonka jälkeen yhtye jatkoi kiertämistä kokoonpanolla Coverdale, Sykes, Murray, Powell ja Lord, mutta pian tapahtui lisää vaihdoksia yhtyeen kokoonpanossa, kun Jon Lord palasi uudelleen koottuun Deep Purpleen huhtikuussa 1984.<ref name="Deep Purple Appreciation Society uutisoi Sykesin liittymisestä, Galleyn loukkaantumisesta ja Lordin lähdöstä."/> Tämän jälkeen yhtye joutui jatkamaan nelimiehisenä – lukuunottamatta kosketinsoittaja [[Richard Bailey]]ta, joka soitti lavan takana.<ref name="Whitesnaken sukupuu 1982-1985."/>
Rivi 89:
=== 1997–1998: ''Restless Heart'' ja ''Starkers in Tokyo'' ===
Whitesnakesta ei ''Greatest Hits'' -kiertueen jälkeen kuultu mitään noin kolmeen vuoteen, kunnes vuonna 1997 David Coverdale ja Adrian Vandenberg työstivät uusien jäsenten kanssa uuden Whitesnake-albumin ''[[Restless Heart]]''. Levyä suunniteltiin alun perin David Coverdalen soololevyksi, mutta levy-yhtiön painostuksen takia se julkaistiin nimellä ”David Coverdale & Whitesnake”. Levyllä kuultiin kuitenkin Whitesnaken paluuta aikasempaan [[rhythm and blues|R&B]]-tyyliinsä, ja levy onkin myös ensimmäinen Whitesnake-levy, jossa Adrian Vandenbeg soittaa kaikilla kappaleilla – aiemmin hän oli soittanut vain uudelleen äänitetyn ”Here I Go Againin” kitarasoolon. Kun levy julkaistiin, se ei ollut suuri menestynyt. Se ylsi vain sijalle 34 Britannian listoilla,<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=12541|title= ''Restless Heart'' listatiedot.|archiveurl=http://archive.is/51GT|archivedate=2012-05-24}}</ref> eikä sitä virallisesti julkaistu Yhdysvalloissa levytyssopimuksen puutteessa. Levyä seurannuttta kiertuetta mainostettiin Whitesnaken jäähyväiskiertueena, minkä jälkeen yhtye lopullisesti lopettaisi uransa. Tämän kunniaksi yhtyeen settilistaan pääsi paljon vanhojakin kappaleita, kuten ”Walking in the Shadow of the Blues”, ”[[Don’t Break My Heart Again]]” ja ”Ready an’ Willing”.<ref>{{cite web|url= http://www.psof.fi/uusi/index.php?Itemid=34&id=302&option=com_content&task=view|title= Konsertti arvostelu vuodelta 1997.}}</ref><ref>{{cite web|url= http://www.setlist.fm/setlist/whitesnake/1997/estadio-ferro-carril-oeste-buenos-aires-argentina-73d64291.html|title= Settilista vuodelta 1997.}}</ref> Kiertueen aikana Coverdale ja Vandenberg tekivät myös akustisen konsertin Japanissa, joka julkaistiin vuonna 1998 levynä nimellä ''[[Starkers in Tokyo]]''. Kun yhtyeen jäähyväiskiertue päättyi vuoden 1997 lopussa, hajosi se jälleen.{{lähde}}
=== 2002–2009: 25-vuotisuudelleenkokoaminen ja ''Good to Be Bad'' ===
Rivi 95:
Vuonna 2002 EMI pyysi David Coverdalea kokoamaan uuden Whitesnake-kokoelmalevyn juhlistaakseen Whitesnaken 25-vuotisjuhlavuotta tulevana vuonna. Kun Coverdalelta kysyttiin aikoisiko hän kiertää, hän kokosi uuden Whitesnake-kokoonpanon, joka koostui hänestä, kitaristeista [[Doug Aldrich]] ja [[Reb Beach]], kosketinsoittaja [[Timothy Drury]]sta, basisti [[Marco Mendoza]]sta ja aiemmasta rumpalista Tommy Aldridge. Yhtye alkoi kiertää maailmaa, joka johtikin Whitesnaken viralliseen paluuseen. Yhtye nauhoitti vuonna 2004 uuden live-DVD:n ja CD:n nimeltä ''Live in the Still of the Night'', joka julkaistiin vuonna 2006.<ref>{{cite web|url= http://www.amazon.com/Whitesnake-Still-Night-Deluxe-Combo/dp/B000E0OEVW|title= ''Live...in the Still of the Night'' Amazon.comissa}}</ref> Levy sisälsi materiaalia kaikilta Whitesnaken ajoilta, ja menestyikin suhteellisen hyvin. Mutta ennen kuin levy julkaistiin, Marco Mendoza oli lähtenyt yhtyeestä, ja hänet korvannut [[Uriah Duffy]]. Myös vuonna 2006 Coverdale allekirjoitti uuden levytyssopimuksen [[SPV (yritys)|SPV]]:n kanssa<ref>{{cite web|url= http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=55981|title= Blabbermouth.net uutisoi Whitesnaken kirjoittaneen levytys-sopimuksen Steamhammer/SPV:n kanssa.|date= 3 elokuu, 2006|accessdate= 10 lokakuu, 2010}}</ref> ja julkaisti toisen live-albumi, nimeltään ''[[Live: In the Shadow of the Blues]]'', joka sisälsi myös neljä uutta studiokappaletta. Whitesnake jatkoi kiertämistä kunnes Tommy Aldrige lähti yhtyeestä joulukuussa 2007. Hänet korvasi [[Chris Frazier]].<ref>{{cite web|url= http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=87363|title= Blabbermouth.net uutisoi Whitesnaken ilmoittaneen uuden rumpalinsa|date= 27 joulukuu, 2007|accessdate= 10 lokakuu, 2010}}</ref>
Keväällä 2008 julkaistiin Whitesnaken uusi studioalbumi ''[[Good to Be Bad]]'', joka olikin yhtyeen menestynein sitten ''Slip of the Tonguen''. Levy menestyi etenkin briteissä, yltäen sijalle 7 myyntilistoilla<ref>{{cite web|url= http://www.chartstats.com/albuminfo.php?id=8296|title= ''Good to Be Bad'' listatiedot|archiveurl=http://archive.is/TZ81|archivedate=2012-05-24}}</ref> ja voittaen palkinnon ''[[Classic Rock]]'' -lehdeltä vuoden parhaasta albumista.<ref>{{cite web|url= http://www.billboard.biz/bbbiz/content_display/industry/e3iac3113c71beb425a2077b14d2a9bec78|title= ''Classic Rock'' -palkintojen voittajat.|accessdate= 11 lokakuu, 2010}}</ref> Whitesnake jatkoi kiertämistä ympari maailmaa esiintyen muun muassa [[Sauna Open Air]] -festivaalilla Suomessa 2008<ref>{{cite web|url= http://www.80srocks.net/index.php?option=com_content&task=view&id=87&Itemid=51|title= 80srocks.net uutisoi Whitesnaken tulevan Suomeen 2008.|accessdate= 11 lokakuu, 2010}}</ref> ja Download-festivaalilla Englannissa 2009.
=== 2009–: ''Forevermore'' ja ''Live at Donington 1990'' ===
| |||